maanantai 13. kesäkuuta 2022

Milloin on vanhan koiran viimeinen päivä?

Kello on 00.31 ja en saa nukutuksi. Itkettää.

Pongolla alkoi taas Carthropen-kuuri (1 piikki viikon välein, 4x) ja se on nyt saanut kolme piikkiä. Sen lisäksi menee Neurotin ja Rimadyl. Kaikki lääkkeet on nivelrikon hoitoon.

Valvottaa, koska Pongo menee selkeästi kohti viimeisiä aikoja. Ei sitä noin köpökoipisena voi pitää talven yli, jos on liukasta. Jos olisi vähäluminen talvi, on kävely vaikeaa hiekoitetulla asfaltilla. Takapihalle kulku on portaissa jo joinain päivinä hankalaa. Vielä on enemmän hyviä, kuin huonoja päiviä. 

Milloin on vanhan koiran viimeinen päivä?

Aina voi olla päivä liian myöhään, muttei koskaan päivä liian aikaisin.

Vielä ei kuitenkaan ole se päivä. 

Mutta sydämestä kuristaa. Että oliko viimeinen joulu, kun häntä heiluen Pongo saa avata paketit? 

Pongo minun luona viimeistä kertaa silloin viimeksi? Onneksi viime kesänä sain pidettyä sitä meillä aika paljon. Muuten se on vanhemmilla. Uuden kodin lattia on liian liukas. 

Milloin on viimeinen yhteinen uimareissu?

Milloin on viimeinen yhteinen kerta kärryillä pyöräillen?

Milloin on viimeinen yhteinen päivä?

Milloin tassu ei vain enää kanna. Silmä ei ole enää kirkas. Siihen päivään asti en halua odottaa. 

Nivelrikko on pirulainen, joka ei parane. Se ottaa aina sykähdyksittäin palasen Minun Pongoani ja vie mennessään. Sydämestä kuristaa. Vielä vuosi sitten mietin, millä hinnalla olisin valmis maksamaan uuden jalan. Mutta koirilla on rajansa. Kaikkea ei voi leikata.

Vielä on enemmän hyviä päiviä. Mutta niitä päiviä ei ole paljon. Se sattuu. Miten tänään Pongo vahtipaikassaan etupihalla heitti pötkölleen meidän kahvitellessa ja oli haukkumatta ohikulkijoille. Silitin ja kehuin. Lepää sinä, minä vahdin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti