perjantai 7. tammikuuta 2022

Vanha tassu hidastuu

 Yli vuosi ilman koirakilpailuja. 

Meidän viimeiseksi kisaksi jäi 21.11.2020 koiratanssikilpailut, joissa saatiin tehtyä yksi meidän kisauran huippusuorituksista. Koira oli niin hyvin mukana. Siitä sitten lähdettiinkin kohti alamäkeä, kun oli se kohtalokas päivä kun huomasin Pongon nivusessa patin. Siitä sitten lähdettiin.

Vuodenvaihteessa 20-21 tehty kastraatio muutti koiran täysin. Tästä syystä noin helmi-maaliskuussa 2021 sitten jätettiin myös koiraharrastukset pois, joissa viimeisimmät kerrat kävin lainakoiran kanssa. Ei se kuitenkaan tuntunut minusta samalta. Maaliskuussa irtisanoin paikan ja myin huhtikuun kerrat pois. Viimeinen käynti meillä hallilla oli huhtikuussa vapaakortilla, kuten aiemmin kirjoitin. Kesällä minua houkuteltiin myös palaamaan kouluttamaan, mutta en tiedä voisinko iloita muiden puolesta. Haluan, että koiraharrastus on minulle harrastus ja sen oman koiran kanssa. En ehkä muuten saa siitä sitä irti mitä tarvitsen. 


Pongo alkoi keväällä ontumaan ja kesää kohden ontui edelleen, eikä talvella tai alkukeväästä uimalakäynnit auttaneet asiaa yhtään. Carthropen-piikistä saatiin apua ja se selkeästi vetreytti Pongoa. Kuitenkaan Pongoa ei huvittanut lenkkeilemään lähteminen kotipihasta, vaikka muuten se olikin leikkisä ja aktiivinen kaveri. Metacamiin (meloksikaami) vaste huononi ja siitä ei ollut juuri lainkaan apua, vaikka talvella ja/tai keväällä se helpotti. Piikin ohella saatiin konsultaatiota eläinlääkäriltä, joka ehdotti myös kuvia ja/tai kivunhoitoa. Tässä vaiheessa päätettiin vain hoitaa kipua ja hoitaa kuvaukset myöhemmin.

Noh, kesä ja syksy mentiin sillä millä mentiin. Onneksi Pongo suostui kuitenkin kivasti lenkkeilemään metsätilalla, johon se vietiin autolla ja siellä sitten käyskenneltiin porukalla. Eli jotain liikettä tuli, vaikka kotipihasta ei suostunutkaan lähtemään lenkille. 

Käytettiin Pongo lopulta kuvissa loka-marraskuussa, kun ajateltiin valmistautua tulevaan talveen. Kuvissa ei näkynyt kuin nivelrikon alkua toisessa kyynäressä (huoh helpotusta). Saatiin uutena Librela-piikit käyttiin, joka annetaan kerran kuukaudessa ja lisäksi lääkkeenä aloitettiin Neurotiini eli gabapenttiinin antaminen. Kun sitä on annettu nyt useampi kuukausi on Pongo lähtenyt jo paremmin lenkillekin. Lisäksi marras- ja joulukuussa Pongo kävi fysioterapiassa/akupunktiossa. Kai siitäkin jotain hyötyä on ollut.



Täällä myö puksutellaan. Hitaasti mutta varmasti. Ja hyvin päästään juhlimaan 11v. syntymäpäiviä kuukauden päästä, ainoana esteenä ollen korona. Tassu se vaan hidastuu ja luopumisen tuskaa eletään. Onneksi kuitenkin Pongo on pirteä, kirkassilmäinen vanha herra, joka innostuu leikkiin ja olemiseen. Kyllä sitä paljon enemmän nukuttaa, mutta juustopussin rapina edelleen herättää sen päiväunilta ja se ilostuu näkemisestä. Vaatii loputtomia rapsuja. 

Olen vain yrittänyt sulkea mielestäni pois sitä, miten tärkeä osa arkea ja elämää ja mun identiteettiä koiraharrastus on ollut. Jatkuvasti uusissa töissäkin tulee vastaan koiraharrastustuttuja. En edes tajunnut miten mä oon elänyt ja hengittänyt sitä touhua, nauttien siitä ja oppien niin paljon. Nyt on vähän kuin tyhjää ja ilotonta, kun ei ole samanlaista intohimoa mihinkään vaikka olen yrittänyt innostua niin jääkiekosta, neulomisesta, tv:n katsomisesta, luistelusta, strategisista lautapeleistä, verkkopeleistä, lenkkeilystä, sählystä.... Yksin tehtävistä jutuista tai porukoissa. Mutta ei. Ei mikään tuota samaa iloa. Ehkä ainoana ratsastus, mutta sekin vähän saavutti huippunsa oman hevosen ollessa mahdoton hankinta. Kyllä koiranpentu on ollut mielessä, mutta utopistiselta se tuntuu hankkia tässä tilanteessa, kun aina vaan nämä tulevaisuuden suunnitelmat on auki vaikka miten tekee ja opiskelee. Turhauttaa. Mietin myös lainakoiraa, mutta ei se tuota sitä samaa iloa kun oman koiran kanssa kehittyminen ja harrastaminen ja siteen luominen kotona sekä treenikentillä. En mä halua kilpavälinettä, vaan ystävän, jonka kanssa vietetään yhdessä aikaa. Mutta se ei tule olemaan työpöydällä niin pitkään kun saa vanha herra puksuttaa täällä meidän kanssa. Ystävän kanssa kuljetaan ensin tämä polku loppuun - vaikka sitten hitaasti.

1 kommentti: