perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kuusi vuotta sitten tänä päivänä

 Kiitos Facebook, kun muistutit.


Kuusi vuotta sitten tänä päivänä itkin onnesta pitkän ajan jälkeen, kun oli mennyt koiratreenit päin persettä. Tänään itkin sitten tämän ajanjakson mahdollista päättymistä.

Tänään käytiin mahdollisesti yksissä viimeisistä treeneistä. Itkin jo aamusta kun laitoin SCY paidan päälle, treenivaatteet ja pakkasin koiran autoon. Pakko sanoa, että Lumemen Blur-meikkivoide on kyllä ykkösvalinta itkuisen pärstän peittämiseen myös läpi päivän kestävässä pienessä tihkuitkussa. 

Jos ensi viikolla vielä päästään käymään kasvattajan kanssa, niin käydään. Mutta so far viimeiset treenit. Joka tapauksessa kuun lopussa loppuu vapaakortti ja tähän tietoon en ole sitä erikseen ostamassa. Valmennusryhmät on liian fyysisiä nyt Pongolle. Katselin vähän Nose Work -treenejä, jos sopiva ryhmä löytyy ja semmoinen treenityyli, mikä ei rasita Pongon kroppaa, voisi sitä ehkä harkita. Mutta että se treenaaminen ja kisaaminen voi olla, että se on nyt takana. Ja se on ihan luonnollista. Pongo täytti 10 vuotta ja ontuilee etujalkaa varsinkin kovalla pohjalla. Luopumisen tuskaa vaan ei voi estää, kun tottunut käymään treeneissä ja elämään koiraelämää. Ja kun uusi koira ei ole vaihtoehto.

Mutta tämän päivän touhuihin. Kyyneleet tuli silmiin jo halliin sisälle mennessä. Kuitenkin ajattelin tsempata, koska tiedän, että Pongo vihaa kun itken. Kyyneleet valui silti poskia pitkin, mutta en halunnut antaa suruiselle mielelle valtaa. Vaan koitin nyt edes nauttia treenihetkestä. Siinä pyörittiin, muutama pieni seuruupätkä kylteillä, sitten leikittiin ja Pongo sai varastaa lelua. Ja laukkailla mukavalla pohjalla hallilla. Paljon leikkiä, rapsuja ja vähän tehtäviä. Kasvattaja treenasi välissä Murua ja treenin lopuksi otin Pongon vielä kentälle ja tehtiin muutamia juttuja. 

Ja se vaan osaa kaiken. 



Jääkö Pongo eläkkeelle? En osaa sanoa. Koitan ehkä metsästää Nose Work-ryhmän tai keksiä muuta aktivointia itsenäisesti. Itsekin kaipaan koirahommia, kun pidän koirista ja eläimistä niin paljon ja itselle on henkireikä käydä pööpöilemässä treeneissä. Ei se kuitenkaan ole muiden koirien kanssa sama asia, kun oman rakkaan koiran kanssa. Jospa löytyisi joku seniorille sopivan kevyt ryhmä missä käydä. Kastraatio ja vanhuus passivoi sitä muuten ihan liikaa, eli sitä ei saa edes kevyelle lenkille lähtemään. Kuitenkin olisi hyvä ylläpitää jonkinlaista aktiivisuutta. Tuntuu utopistiselta, että ennen kastraatiota Pongo kävi vielä pyörälenkit ja normaalisti treeneissä. Ja me oltiin vielä marraskuun lopussa koiratanssikisoissa. Mutta kasvattaja muistutti, että vanhuus tulee/näkyy hypyin. Ja onhan tässä sitä luopumisen tuskaa, pitkän ajan saattohoitoa. 

Palaillaan, joskus. 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

10 vuotta yhteistä taivalta takana

 3.4.2011 oli se päivä, kauan odotettu päivä kun saatiin hakea Pongo kotiin. Siitä on kulunut nyt 10 vuotta. Mä olin silloin 16-vuotias, kun Pongo tuli meidän perheenjäseneksi. Ollaan kasvettu pitkä matka yhdessä. Toivon vain, että vielä saan pitää Pongon mukanani pitkään. Rinnasta puristaa, kun ajattelee, että taivalta on takana enemmän kuin edessä. Veljeni otti pennun ja se nostattaa lisää tunteita, että miten pitkä aika tässä on yhdessä Pongon kanssa menty. Kaikkeni olen tehnyt, että olisin mahdollisimman hyvin saanut ne totutettua toisiinsa ja että Pongo ei raivoamisellaan saisi aikaan mitään pahaa uudelle pennulle. Ja on pentu käynyt jo hallilla tutustumassa. 

Koska katselen aika usein näitä ihania muistojen kuvia, niin haluan ne tähänkin jakaa. Tässä myös aiempi kirjoitus eli pentuhaaste. En tiedä lukeeko tätä blogia (tai blogeja ylipäätään) enää kukaan näinä päivinä. Itselleni tämä on henkireikä, että olen kirjoittanut meidän kommelluksia ylös. 

Ensimmäinen päivä kotona. Pentu näyttää niin paljon isommalta kuin mitä se oli.


Eka päivä kotona.



Lisää muistojen arkistosta:

Enää ei ole näin monta pyllyä. Kuinka usein ollaan käytykkään yhdessä lenkeillä meidän porukalla. 


Velipoika Kake on Pongon paras kaveri.



Juhannus vuosien takaa. 

Mätsäreistä aloitettiin harrastusura.


Yksi lempikuva treenihetkestä. 

Tapaninpäivä vuosien takaa.

Muru, Pongo ja edesmennyt emä Laki.

Kodin lähellä on upeita reittejä ollut lenkkeillä.

Tämä treeninaama on ollut mukana koko meidän treenihistorian ajan.

Maailman rakkain. Kelillä kun kelillä mennään.



Yksi ihana reissu. Collieiden tokomestikset Annan kanssa. Pongon kanssa voitettiin ALO luokka. Se oli meille iso ja tärkeä päivä.


Ai onko Riikan Ylli ollut joskus pentu?

Vuonna 2011 kesällä.

Paras ystävä.

Sylissä v. 2011. Nykyään jaksan nostaa Pongon edelleen autosta pois, kun seniori pitää nostaa. On se rakas.

TOKO SM kisoissa.




Ja kuulumiset viime ajalta. 

Lopetettiin harrastukset ainakin hetkeksi. Ensin koiratanssivalmennuspaikka ja lopulta eilen laitoin viestiä, että nyt myös ihan rally-tokon huippuryhmän ryhmäpaikka. Pongo on ontunut taas etupäätä ja tuntuu, että en viitsi viedä sitä harrastuksiin liian kovaan menoon. Parit viime treenit menikin Mörön kanssa kun Pongo saikutti. Tein 'eroa' koiraharrastuksista ja koiraelämän loppumisesta, joten se ei lopulta tuntunut edes niin pahalta. Itkut oli jo itketty etukäteen. 

Nyt olisi vain tärkeintä saada Pongo niin hyväksi arjessa kuin mahdollista. Laihdutuskuuri, kaikki niveltehoravinteet on käytössä ja sille sopiva liikunta. Kastraatio vei siitä kyllä niin monta vuotta ja leikkauspöydälle jäi pallien mukana kyllä iso osa koirasta. Välillä tuntuu, että Pongo on enää vain haamu siitä mitä se oli.


Pimeän tultua mä puristan sun kättäs 
Oothan tässä vielä huomenna 
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan 
Ja keräät talteen palaset kun hajoan 
Niin oothan tässä vielä huomenna 
Sä oothan tässä vielä huomenna