maanantai 22. tammikuuta 2018

Lopeta kiukuttelu kisoissa ja korjaa oma asenne

Pitkästä aikaa tuli haettua rally-tokokisoista nolla, eli ei tulosta tällä kertaa. Nämä hetket saa aina miettimään, miksi jaksaa kisata tai treenata, kun varmuutta tuloksesta ei ole ja aika usein saa pettyä (tai ainakin saa aiheen pettymiseen). Emme ole tuloslistan kärjessä, emme voita, emme useinkaan pääse huippujoukkueisiin edustamaan. Silti kisasta toiseen saan kanssakisaajilta kommenttia positiivisesta asenteesta. Miksi?

Radan jälkeen tuntui, että päin sitä itseänsähän se meni. Mitä tein mielestäni epäonnistuneen kisaradan jälkeen? Kehuin koiraa, annoin sille ison palkan ja aloin venyttelemään sen kanssa heti kisaradan ulkopuolella. Laitoin koiran autoon ja kuvasin parin kaverin hienot kisaradat. Eilen rohkaistuin katsomaan videon ja koira teki kaiken mitä pystyi ja osasi niin hyvin kuin olen itse sen opettanut. Vilpitön halu tehdä asioita niin hyvin kun ikinä pystyi. Ainoa mitkä tökki, olivat ne istumiset. Jälkikäteen ajateltuna tajusin, että kumpikaan meistä ei jännittänyt edes käytösruudun koiraa. En edes nähnyt sitä koko radan aikana. Radalle mennessä ajattelin, että meillä on rottweiler käytösruudussa, mutta sitten se koko ajatus jäi mielestä. Siinä ei ole enää mitään pelättävää. Ja tämä oli vielä muutama kuukausi sitten yksi meidän suurimmista ongelmista. Kehityksen kohteet täytyy itse osata nähdä ja iloita niistä. Harvassa ovat ne, jotka tulevat selkään taputtamaan. (Niitäkin on ja kiitos teille kaikille ketkä olette ikinä minua ja Pongoa nostaneet, kun itse en ole jaksanut tai pystynyt.)
Kisat 20.1.18. / Kuva: Jouni Parkkonen, kiitos!
Kysynkin sinulta, oletko kisakiukuttelija vai osaatko suhtautua asioihin positiivisesti? Tuntemuksia saa olla ja on normaalia pettyä. Mutta mikä on järkevä keino purkaa oma pettymys? Puratko sen kisakavereihin, vai menetkö autoon hetkeksi puhaltelemaan? Olen monesti käynyt autossa itkemässä vartin ja palannut sitten takaisin kisoihin olemaan ihmisten kanssa. Aina ei voi onnistua ja aina siihen ei voi vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain asenteeseesi, miten sinä itse suhtaudut pettymyksiin. Lähdetkö kahta innostuneempana treenaamaan vai ajatteletko, että enää ei ikinä? Radalla jokainen tuhahdus, ärsyyntynyt ajatus tai "voi ei" on koiralle aina sen motivaatiota laskevia signaaleja. Kukaan tuskin haluaa meistä omalle koiralle oloa, että nyt olit tosi huono. Koira on tosi huono silloin kun se puree jotain tai ulostaa kehään. Ei silloin, kun se tarjoaa väärää asiaa tai ohjaaja mokaa.


Olen itse ollut myös kisakiukuttelija. Koira ei ole pystynyt suoriutumaan ja olen itse antanut vihan tai surun vallata mieleni. Agilityssä nollaradan jälkeen on suusta päässyt kirosana ennen kehua, koska koira pudotti yhden riman. Olen torunut koiraa, ollut äkäinen ja koira on reagoinut siihen. Se on normaalia, olemme kaikki vain ihmisiä. Jos nyt kolahti, niin asialle voi tehdä kyllä jotain. Kaikki alkaa tunnistamisesta. Tuhahdatko itseksesi? Ajatteletko negatiivisesti? Annatko itsesi vihastua? Jos alkaa vituttaa, vie koira häkkiin ja hengitä itseksesi. Et ole koiran arvoinen, jos purat oman kiukkusi siihen. Jos et osaa ohjata, laita koira lepäämään ja harjoittele itse. Jos et pysty kokoamaan itseäsi, lopeta treeni siihen ja koita huomenna. Koira ei ole velvollinen katselemaan kiukuttelevaa ohjaajaa. Kun tunnistat tilanteet, opit pikkuhiljaa hallitsemaan sitä. Vihan tai jännityksen tullessa, hengitä voimakkaasti palleaan. Opettele hymyilemään kisaradalla (näyttää tyhmältä, mutta toimii). Muuta omaa asennettasi. Nauti onnistumisesta. Ole aidosti onnellinen pienestäkin onnistumisesta. 

Herkän koiran kanssa kisaaminen on opettanut minulle positiivista suhtautumistapaa. Kun Pongo oli teini, en tiennyt mitä tehdä sen kanssa. Se haukkui, kävi ylikierroksilla ja oli ihan mahdoton. Jotkut mätsärit seisottiin monta tuntia koiran vain haukkuessa. Ja sitten seuraavana viikonloppuna mentiin uudelleen. Pongo on myös kannettu kahdestaan kasvattajan kanssa keinulle niin, että se on purrut kättä. Mutta se keinu mentiin. Ja monta kertaa vielä kisoissakin. Noin nelivuotiaana käytiin ongelmakoirakoulussa aggression vuoksi kun en enää pärjännyt Pongon kanssa. Harkitsin kaikkien harrastuksien lopettamista, kun koira ei tottele vaan käy muiden päälle hallilla. Ja nyt kun kisoissa koira ei istu käskystä, niin musta on ihanaa edes päästä menemään sen kanssa kisakehään. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys. 

Nauttikaa koirienne kanssa kisaamisesta ja keskittykää positiivisiin asioihin. Katsokaa kisoissa ongelmakohdat ja treenatkaa niitä. Älä kiukuttele koirallesi kehässä tai sen jälkeen. Pian sillä ei ole kiinnostusta tehdä kanssasi enää mitään. Ole jokaisen kontaktin arvoinen ja sitten sinulla on oikeus vaatia sitä koiraltasi.


4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti taas kerran. Vika lause etenkin osui ja upposi. Mä petyn kovin helposti ja koira on valitettavasti sitä sorttia, että se sitten passivoituu jos mulla keittää yli. Pikkuhiljaa olen alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja tiedostan jo, että ei sitä vaan voi heittää hanskoja tiskiin kirosanojen kera, jos haluaa treenata tavoitteellisesti. Ja ellei sitä asennetta pysty muuttamaan, niin sitten on kertakaikkiaan mieluummin lakattava harrastamasta. Kiitos taas inspiroivasta tekstistä, tämä mielessä menen seuraaviin omiin treeneihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi! Olemme kaikki vain ihmisiä ja käyttäydymme hyvin paljon tunteiden mukaan. Jännitys ei ole niin huono kun viha tai suru, koska jännitykseen koiran voi kokemuksen kautta opettaa.

      Tällaiset palautetta antavat koirat ovat parhaita omistajan mielenhallinnan muokkaamiseksi. Kyllä se sieltä tulee, tunteita on ja SAA olla, mutta voit vaihtaa sen oman suhtautumisen positiiviseen. Yrittikö koira? Käänsikö se huomion sinuun? Tarjosiko se jotain? Tosi hyvä, nyt on aihetta siis olla iloinen. Keskittyy hyvään.

      Tsemppiä teille treeneihin ❤

      Poista
  2. Hymyilen enemmän tai vähemmän, edes mielessäni, koko suorituksen ajan. Treeneissä se on välillä vaikeampaa, jos flow katkeaa, kun tuntuu, että koulutuksen pitäisi edetä. Sehän on totta, mutta analyysit tehdään settien välissä. Oon luonut esimerkiksi agility-kisoihin tietyt rutiinit ja mielikuvat ja vahvistan niitä sanoilla ja ajatuksilla, meni miten meni. Meidän agility-radat alkaa siitä, että jätän koiran istumaan, katson sen palaviin silmiin, huokaisen itseni flow-tilaan hymyillen ja sitten mennään. Sit ei ole kuin me kaksi. Radan jälkeen me molemmat ansaitaan raikuvat kehut riippumatta siitä, mitä siellä nyt silloin tapahtui.

    Vedettiin kakkos-kolmosluokan luokkanousu aikanaan yhdessä illassa. Kuuluttaja tuli kolmannen nollavoittoradan (ja ilman voittoja ei olis tullut sertiä...) pahoittelemaan, että oli lisännyt minun jännitystäni kuuluttamalla muutaman vikan esteen aikana, että tällä koirakolla on nolla alla ja ajalla tulee voitto ja luokkanousu. En ollut kuullut radalla sanaakaan, sanoin hänelle takaisin vain hämmentyneen aijaan. :D Silloin tuntui monella tasolla aika mestarilta!

    Oon myös hyväksynyt sen, että petyn, jos odotus x ei kohtaa lopputulosta y - sitähän pettymys on. Se on validi tunne just sellaiseen paikkaan. Sen kantaminen ei ole koiran vastuulla, kuten hienosti toit esiin. Minulla, tunneherkällä ja harrastukseeni valtavalla motivaatiolla, mutta terveyden sanelemilla resursseilla suhtautuvalla tyypillä, on välillä taipumus sanoittaa akuutti pettymys tyyliin "en koskaan" tai "miksi aina", vaikka lopulta päädyn yrittämään uudestaan, korjaan ongelmat ja me ollaan hyvä tiimi. Eikä edes aina. Ehkä joskus. Sitten vain uusiksi.

    Jaksaisin kirjoittaa tästä ihan hirveästi. :D Mikään tästä ei oo tullut ilmaiseksi, pois lukien ehkä se, että osa työstä on tehty arjessa ja siellä olevia mörköjä vastaan. Taitoja on karttunut muuallakin kuin kisakentillä siis. Mutta kaikki tää on rakennettu jotenkin. Muistan, kuinka meidän ensimmäiset ties kuin monta aksastarttia meni ihan sumussa, sellaisessa ahdistuksessa, että silmissä ei ollut radalla kuin pelkkää sumua ja mustaa. Laika hoiti oman tonttinsa hyvin, koska se on ihana eläin, mutta oli se silti aika ristiriitaista touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on oikea asenne tekemiseen ja se näkyy myös menossa. Ehkä seuravaaksi alkaa kiinnittää omaan ajatuksenjuoksuun huomiota, tuleeko sieltä se voi ei/menipä huonosti (kuten sanoit) tmv ensimmäisenä vai joku positiivinen asia. Miksi näin? Ja purkamisen kautta pikkuhiljaa opetella nauttimaan hetkistä ja pienistä onnistumisista. Rauno Virta mulle huomauti valkassa, että jokaisen harjoituksen jälkeen puhahdin itselleni jotain negatiivista. Se on väärin, koska tottakai se menee suoraa koiralle se palaute, vaikka sen tarkoittaisi itselle. Siksi edes niitä ajatuksia ei saa tulla, koska ne vaikuttaa. Tokokokeessa ajattelin hetken mielessäni, että "mitä mun piti tehdä" ja siinä kohtia koira meni musta metrin kauemmaksi ja palasi takaisi sivulle. Kesken seuruun, kontaktissa. Ihan vaan ajatuksen voimalla.

      Tsemppiä teille treeneihin ❤ Sulla on täysin oikeita juttuja mitä teet. Nyt vaan teet niitä vielä paremmin.

      Poista