perjantai 7. joulukuuta 2018

Päivitystä tilanteseen

Edelliseen tekstiini ontumisesta viitaten, tässä on pientä tilannepäivitystä. Pongo tosiaan kuvattiin kaksi viikkoa sitten puhtain kuvin, tosin eläinlääkärin käsittelyssä se reagoi selästä ja lanteesta. Kuvissa ei kuitenkaan onneksi näkynyt nivelrikkoa tai spondyloosia. Eikä oikeastaan mitään.

Saatiin kaksi viikkoa lepoa, mikä on tarkoittanut hihnalenkkejä. Pongo ei ole nyt onneksi ontunut kahden viikon aikana, mutta levolta noustessaan se on edelleen hetken kankean oloinen. Liikunta tuntuu helpottavan tilannetta ja ulkona se liikkuu todella normaalisti. Erityisesti kun vire nousee (käytiin tekemässä hallilla muutaman kerran haistelutreeniä tunnareilla) niin se liikkuu todella hyvin. Kotona toisinaan se tuntuu olevan vähän jäykän oloinen.

Pongo söi 2 viikkoa Metacamia ja nyt 5.12 lopetettiin kuuri. Hiljalleen palaudutaan normaaliin lenkkitahtiin ja ollaan käyty metsässä rauhallisilla lenkeillä. Pongolle tyypillinen tahti on  ravailu metsässä, jota se nytkin on harrastanut. Hihnassa peitsaa normaalia enemmän, mutta hihnassa ollessaan se peitsaa aina. Mahdollisimman pian siirrytään normaaliin tahtiin myös "hihna"lenkeillä, että ei peitsaisi. Tilanne vaikuttaa olevan tosi samanlainen niin särkylääkkeellä kuin ilmankin sitä. Aloin nyt syöttämään Arthrobalansia ja katson muut tassulääkkeet, mitä voisi lisätä ruuan sekaan.

Mennään sunnuntaina osteopaatille DynamicFysiolle. Toivottavasti siellä saisi kuulla, mitä mieltä hän on koiran tämänhetkisestä tilasta ja millaista hoitoa se vaatii. Välillä tuntuu että kuvittelen Pongon olevan tosi jäykkä tai maalailen piruja seinille. Onhan se jo lähes 8-vuotias, mutta mielestäni kyllä elämänsä kunnossa. On tosi sekalaiset fiilikset. Mutta eiköhän tämä tästä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Eläinlääkärissä: Ontuminen levon jälkeen

Pongo alkoi ontumaan monen tekijän summan seurauksena. Juuri viime postauksessa kehuin, että nyt ollaan hyvässä kunnossa ja nyt menee hyvin. No, jostain kumman syystä koira alkoi ontumaan. Oliko syynä tokon luoksetulon stoppien ottaminen mukaan treeneihin, tallillakäynti ja raskas lenkki hevosten kanssa vai yhtäkkinen niukahdus kylmässä eteisessä? Tarkkaa traumaa oli vaikea sanoa. Koira käytettiin hierojalla, pakarat oli jumissa ja niskassa luoksarin stoppiin vaikuttava osuus, mutta muuten kaikki oli hyvin. Takajalan ontuminen jatkui silti, hieronnasta huolimatta. Tässä vaiheessa konsultoin Katiskassa muita koiraihmisiä ja sain pelottelua ristisidevammasta, SI-nivelen ongelmista, nivelrikosta, spondyloosista…..

Tarkkailtiin tilannetta noin viikko tai puolitoista, jonka jälkeen varattiin aika eläinlääkärille. Saatiin se reilun viikon päähän. Ontuminen oli usein levon jälkeen, jolloin koira nousi ylös ja odotti hetken. Sitten se käveli ja vertyi kävellessä. Uudelleen mentyä maahan, alkoi ontuminen uudestaan. Pahimpana päivänä koira nousi seisomaan kolmella jalalla ja ei suostunut todella astumaan laisinkaan takajalalle. Tänä päivänä kaivettiin särkylääke Metacam ja annettiin sitä kahtena päivänä, ontuminen poistui.

Käytiin tänään keskiviikona vihdoin eläinlääkärissä Evidensiassa. Koira sai sunnuntaina ja maanantaina Metacamia. Pongolle oltiin varattu aika hammaskiven puhdistukseen ja samalla katsottaisiin koiran ontumista. Eläinlääkäri tutki koiran läpikotaisin, se aristi selkää ja lanteen seutua. Aristavat alueet päätettiin kuvata, jotta tiedettäisiin mitä siellä on. Mietittiin hetki myös, että olisiko mielenkiintoista tietää näin vanhemmalla iällä (7,5 vuotta) viralliset tulokset, mutta kasvattajan konsultoinnin jälkeen ei otettu kuin tarpeelliset kuvat. Haluttiin ottaa kuvat, koska se on oikeastaan ainoa keino tietää, onko koiralla nivelrikkoa, spondyloosi tai muuta, miksi se ontuu.

Tässä on kuvat, jotka otettiin tänään.



Pöhnäinen Pongo nukahti ja heräsi kohtalaisen nopeasti, samalla eläinlääkäri kertoi meille. Muutamassa hampaassa on pieniä lohkeamia. Hammasröntgeniä suositeltiin esim. ensi vuonna hampaankiven poiston yhteydessä.

Kuvat olivat puhtaat, koiralla ei ole nivelrikkoa eikä spondyloosia. Ihanaa! Selän nikamat ovat siistit, samoin lonkat on tosi hyvässä kunnossa. Ainoastaan polvissa on pientä kulumaa, mutta muuten priimat kuvat. Olin niin onnellinen. Me ollaan osattu hoitaa tätä koiraa!

Todennäköisesti meidän tapauksessa siis ontuminen johtuu lihaskireyksistä. Saatiin Metacamia lääkkeeksi seuraavan kahden viikon ajaksi ja saman ajan koiran pitäisi olla kevyellä hihnalenkityksellä. Näin lihakset saa palautua ja otetaan hiljakseen sitten taas raskaampi liikunta mukaan. Loppuvuoden treenit mahtaa olla tässä, mutta ihanaa. Meillä ei ole mitään pahaa, vaan tämä on täysin hoidettavissa. Ja koira ei ole kulunut rankassakaan käytössä, vaan on edelleen hyvässä kuosissa lähes kahdeksanvuotiaana. Pongo on vielä ollut ikänsä aina raskas ja rakenteeltansa se on raskas, joten tämä oli niin suuri ilo kuulla. Ja nähdä.

Colliepiireissä on tullut monta huonoa uutista ja kuolinuutista kohtalaisen nuorilta koirilta, noin kahdeksanvuotiaina on moni joutunut lähtemään pois. Siksi jotenkin olin todella ahdistunut tästä, että nytkö tämä oli tässä meidänkin kohdalla, mutta ei. Minun rakas poika tulee kyllä kuntoon ja on elämänsä kunnossa.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Ontuma, agility jäi pois, TK2...

Pitkästä aikaa blogin puolella, jotenkin tämä kanava on kaikessa melskeessä unohtunut. Koiraharrastus sitä vastoin ei ole, vaan ollaan todella aktivoiduttu tänä vuonna tekemään ja harrastamaan vaikka mitä.

Agility jäi meiltä tämän vuoden aikana kokonaan pois. Pongolla oli keväällä ontumista, johon se sai lääkityksen ja muistaakseni ihan piikin jalkaankin. Mielessäni kävi kaikenmaailman kauhuajatukset, että nyt Pongo ei enää parane tuosta. Onneksi toisin kuitenkin kävi ja koira parantui. Lääkettäkään ei ole sille tarvinnut tuon yhden jakson jälkeen onneksi antaa. Agility loppui kuitenkin tähän samaan aikaan, koska en halua rasittaa enää 7-vuotiaan koiran kroppaa raskailla agilityesteillä. Pongo kun saa saman hyvän fiiliksen yleisesti harrastamisesta, niin en näe syytä agilityn erityisyydelle meidän tapauksessa. Ehkä jopa koira on tasaantunut, kun harrastuksissa pysytään kohtalaisessa moodissa, eikä koiraa tarvitse enää ylivirittää. 


Onneksi olen aina treenannut Pongoa agilityssä säästeliäästi. Toivottavasti sillä saamme lisävuosia.

Rally-tokon suhteen uudet sääntöuudistukset tuovat meille tulevalle vuodelle 2019 iloisia uutisia. Meidän inhokkikyltti eli käytösruutu tulee poistumaan vuodenvaihteessa. Meille haastavin juttu rallyssä on aina ollut toinen koira kentällä. Pongohan on epävarma luonne, siksi se rähisee ja siksi se pelkää toisia koiria. Rallyssä meille on muodostunut oikein ahdistuksen kierre, eikä olla oikein kisoissa onnistuttu. Treeneissä sujuu loistavasti temput kuin temput, mutta kisoissa on aina hankala saada pakka kasaan. Toivottavasti nyt muutos säännöissä käytösruudun suhteen tuo meille uutta pontta kisoihin. Tämän vuoden 2018 aikana ei olla saatu kuin yksi tulos, kotikisoista piirimestiksistä vähän yli 70 pisteen tulos. Ollaan kisattu kuitenkin useammat kisat. Toisaalta olen nauttinut todella paljon rallyn treenaamisesta ja ollaan menty mestariluokan liikkeiden kanssa hienosti eteenpäin.

Sitten ehkä meidän suurimmat onnistumiset, eli tokossa kisaamiset. Me saatiin TK2. Ensimmäinen AVO-luokan startti oli vuonna 2015 ja vielä vanhoilla säännöillä. Yli kymmenen kisaa tahkottiin tokossa, itseasiassa 14 kisaa, ennen kuin saatiin vihdoin kolme ykköstulosta. Ensimmäinen tuli kotikisoista vuonna 2017, kun kaikki liikkeet osui oikeastaan vahingossa nappiin. Tämän vuoden AVO1-tulokset olivat kuitenkin ansaittuja. Laukaan kaukalossa talutin koiran tyyliin pannasta paikkisriviin, kun se huumaantui ihanasta eurasiernartusta vieressään. Kirosin siinä, että miksi tultiin kun ei taaskaan tule yhtään mitään. Jessica ystävällisesti huomautti, että ei olla vielä käyty edes kehässä, että kiroa vasta kehän jälkeen. Ja se kannatti. Saatiin jokaisesta osa-alueesta hyvät pisteet ja lopulta 277 pistettä. Kiitos Jessica.

Käytiin lokakuun alussa Kangasalla toko-kokeessa. Taas kiittelin loistavaa päähänpistostani lähteä ajamaan 2h matkan suuntaansa yhtä koesuoritusta varten. Onneksi paistoi aurinko ja puitteet olivat hyvät, kuitenkin itse kehässä Pongo haukkui kaikki liikkeiden välit. Tuomari moitti minua liian kovasta hetsaamisesta ja ajattelin, että no se meni siinä. En ollut nähnyt pisteitä, enkä ollut varma oliko koirakaan ollut ruudussa tuomarin silmään. Sinäänsä itse suoritus oli hyvä, sillä ensimmäisen kerran kokeessa koira palautti kapulan laukassa ja oli muutenkin iloisella fiiliksellä. Siitä meidät palkittin AVO1-tuloksella ja TK2-koulutustunnuksella. 



Yksi ehdoton harrastusvuoden kohta oli Collieiden Palveluskoiraleiri. Oli ihana viettää viikonloppu colliehullujen ystävien ja uusien tuttujen parissa. Sen lisäksi oli mukava päästä tekemään jotain hyvin erilaista mitä normaalisti tehdään. Pienesti jopa liikutuin Pongon suorituksista hakumetsällä, kun Pongon löytäessä maalimiehen tämä kuvasi Pongon silmien syttyneen sen löytäessä ihmisen. Ja siitä ei ikinä tullut sitä hakukoiraa. Kasvattajan sanoin kuitenkin joka koiran on tärkeä osata haun perusteet. Se kilpaileminen on kuitenkin vain yksi osa ja nautin siitä, että olen päässyt kokeilemaan lajia jo Pongon ollessa nuori Ehkä joskus kun minulla on toinen koira, tulen kokeilemaan lajia uudestaan.

Pongo elää edelleen vanhemmillani, mutta käyn sitä useamman kerran viikossa katsomassa. Meillä on edelleen viikottainen valmennustunti, jonka lisäksin pyrin käymään muutaman kerran omatoimitreeneillä. Sen lisäksi tietysti rapsuaika, lenkit kavereiden kanssa ja aina sillointällöin Pongon ottaminen myös omille kämpilleni. Ison koiran (tai koiran ylipäätään) paikka ei kuitenkaan oikeasti ole yksiössä, joten olen etuoikeutettu kun voin pitää koiraani vanhempieni omakotitalossa, jossa sillä on seuraa ihmisistä. 

Pongo on myös ollut todella pirtsakalla ja iloisella päällä. Se on leikkinyt paljon Kake-veljen kanssa ja se on muutenkin tosi positiivinen. Raivokohtauksia sillä tulee aika harvoin ja toki minimoin itse niitä parhaani mukaan. Sen kanssa on vain niin ihana olla ja viettää aikaa. On ilo, että on noin mukava koira kun mitä Pongo on. Toivottavasti meillä on edessä vielä monia ihania yhteisiä vuosia. 

torstai 5. huhtikuuta 2018

Messuilla

25-26.3 oli Kids & Pets-messut, jotka olivat suorastaan piristävä yllätys messujen joukossa. Olen tehnyt konsulenttityötä ja ollut messuilla töissä, mutta usein messuista jää vähän plääh-fiilis. Nyt olin mukana seuran ständillä ja molempien päivien junioriagilitynäytöksissä, jolloin kokonaisuutena messuista jäi tosi hyvä fiilis. Ihmisiä riitti, messuilla oli siistiä, messuilla oli paljon osallistujia ja yleisesti oli kyllä todella mukavaa.

Pongo pääsi pyörähtämään yhden seuran teinin kanssa agilitynäytöksessä ja se osasi käyttäytyä todella hyvin. On siitä kuitenkin tullut luottokaveri, jonka voi päästää muiden koirien ja lapsien kanssa näytökseen esiintymään. Muuten siitä ei ollut kyllä messuille rapsukoiraksi, mutta onneksi rapsukoirana oli seuralaisten lapsiystävällisiä koiria. Koiralta vaatii paljon hermoja se, että se sietää olla monta tuntia hälinäympäristössä tuntemattomien ihmisten ja erityisesti lapsien rapsutettavana. Propsit seurakavereille koirien koulutuksesta!

Kuva: Salla Kuikka, kiitos!

Ollaan saatu treenirintamalla myös uutta virtaa. Löydettiin meidän jökkiin myös vastaus lajinvaihdosta, eli olen nyt siirtynyt tekemään taas välillä tokoharjoitteita. Joskus koirakin kaipaa lomaa jatkuvasti samantyylisistä treeneistä, ehkä se rally alkaa taas jossain vaiheessa maistua. Jatkamme siis edelleen harjoittelua.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Tiina, sun pitäisi ostaa uusi koira

Harrastus kuin harrastus tökkii joskus. Treeneissä tulee takapakkia, kisat ovat pelkkää epäonnistumista ja normaalisti helpotkin asiat epäonnistuvat. Helpoin ratkaisu on lyödä hanskat tiskiin. Olen kuullut tämän allaolevan kommentin monta kertaa. Viimeksi se päivä oli eilen.

"Tiina, olitko sä ottamassa bortsupentua?"


Kyllä, olin ottamassa koiranpentua. Se case kuitenkin jumahti realiteetteihin, että unelmien pentua ei tullut, enkä halunnut itselleni vain kivaa koiraa. Päätin asettaa omat tavoitteet uudelleen ja mennä sillä mitä on annettu. Kun se kortti on käytetty loppuun, on aika harkita vaihtoehtoja uudelleen.

Oma koiraharrastukseni olisi loppunut heti alkuunsa, jos en olisi päättänyt mennä läpi harmaan kiven. Keksin ratkaisut toimia oman koirani kanssa. Nyt koiraharrastus on kivaa, kun omat tavoitteet ovat kunnossa. Omat unelmat ovat siivittäneet korkeammalle. Koiraharrastuksen ja -kilpailemisen kautta olen oppinut hyvin paljon itsestäni. Jos joku toinen ottaa monta koiraa ja päivittää parempaan, go for it. Se ei ole minua varten - nyt.

Omat tavoitteet vuodelle 2018:
  1. 95 p. rally-tokotulos kisoista
  2. Kilpaile SM-kisoissa
  3. Kilpaile koiratanssissa
  4. Saa menestystä alaosaston colliekisoissa

Omat unelmat:
  1. Kilpaile SM-kisoissa rally-tokossa
  2. Kilpaile agilityn 3-luokassa
  3. Kouluta muita saaden siitä rahaa
Vaikeaa? Kyllä. Mahdotonta? Ei.

"Täytyy arvostaa sitä, miten paljon olet jaksanut tehdä työtä ja hakata päätäsi seinään Pongon kanssa" 

 

Uuden koiran aika ei ole nyt, vaan haluan mennä niin pitkälle kuin Pongossa vaan speksit riittää. Ihme kyllä oikeastaan millään osa-alueella en ole onnistunut saavuttamaan vielä lopullista maalia. Oman ideologiani mukaan haluan tehdä sataprosenttisesti sillä mitä olen saanut. Olemme kulkeneet Pongon kanssa yhdessä niin pitkän matkan, että olisi itseni pettämistä jättää asiat puolitiehen.

Realiteettien hahmottaminen on tärkeä osa oman pettymyksen käsittelyä. Omalla kohdalla pettymyksiä on helpottanut se, että tiedostan millainen koira Pongo on ja millainen ohjaaja minä olen. Niitä onnistumisia voi olla tietyn tehtävän onnistuminen kisatilanteessa, rentoutuminen kisaradalla, motivaation saavuttaminen tai ensimmäisissä kylteissä onnistuminen. Kun realiteetit on hahmotettu on sosiaalinen palkkaus helpompaa. Ja sosiaalinen palkka on kaikista arvokkain palkka itselle ja koiralle, silloin kun onnistuu avata sydän kisaradalla ja kokea aitoa onnistumista, saavutetaan vaikeamman koiran kanssa aitoja tuloksia.

Tiedän miksi treenit eivät suju. En ole 100% läsnä, onnellinen ja valmis antamaan koiralle sosiaalista palkkaa. Nyt on aika tehdä kivoja asioita ja antaa harrastuksen viedä. Vain niin voin antaa sydämestäni asti koiralle sitä positiivisuutta minkä se ansaitsee.

Elä päästä itseäsi helpolla. Haasta omaa itseäsi ja kehitä itseäsi jatkuvasti ohjaajana.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Rally-toko alokasluokan kyltit

Pienen videokoosteen muodossa koonti rally-tokon alokasluokan kylteistä. Kyltit 1-11 ja miten ne suoritetaan oikein ilman vähennyksiä. Tekeillä on loputkin alokasluokan kyltit videomuodossa!




Mitäs pidätte? Olisiko hyödyllistä tehdä tällaisia videoita enemmänkin?

maanantai 22. tammikuuta 2018

Lopeta kiukuttelu kisoissa ja korjaa oma asenne

Pitkästä aikaa tuli haettua rally-tokokisoista nolla, eli ei tulosta tällä kertaa. Nämä hetket saa aina miettimään, miksi jaksaa kisata tai treenata, kun varmuutta tuloksesta ei ole ja aika usein saa pettyä (tai ainakin saa aiheen pettymiseen). Emme ole tuloslistan kärjessä, emme voita, emme useinkaan pääse huippujoukkueisiin edustamaan. Silti kisasta toiseen saan kanssakisaajilta kommenttia positiivisesta asenteesta. Miksi?

Radan jälkeen tuntui, että päin sitä itseänsähän se meni. Mitä tein mielestäni epäonnistuneen kisaradan jälkeen? Kehuin koiraa, annoin sille ison palkan ja aloin venyttelemään sen kanssa heti kisaradan ulkopuolella. Laitoin koiran autoon ja kuvasin parin kaverin hienot kisaradat. Eilen rohkaistuin katsomaan videon ja koira teki kaiken mitä pystyi ja osasi niin hyvin kuin olen itse sen opettanut. Vilpitön halu tehdä asioita niin hyvin kun ikinä pystyi. Ainoa mitkä tökki, olivat ne istumiset. Jälkikäteen ajateltuna tajusin, että kumpikaan meistä ei jännittänyt edes käytösruudun koiraa. En edes nähnyt sitä koko radan aikana. Radalle mennessä ajattelin, että meillä on rottweiler käytösruudussa, mutta sitten se koko ajatus jäi mielestä. Siinä ei ole enää mitään pelättävää. Ja tämä oli vielä muutama kuukausi sitten yksi meidän suurimmista ongelmista. Kehityksen kohteet täytyy itse osata nähdä ja iloita niistä. Harvassa ovat ne, jotka tulevat selkään taputtamaan. (Niitäkin on ja kiitos teille kaikille ketkä olette ikinä minua ja Pongoa nostaneet, kun itse en ole jaksanut tai pystynyt.)
Kisat 20.1.18. / Kuva: Jouni Parkkonen, kiitos!
Kysynkin sinulta, oletko kisakiukuttelija vai osaatko suhtautua asioihin positiivisesti? Tuntemuksia saa olla ja on normaalia pettyä. Mutta mikä on järkevä keino purkaa oma pettymys? Puratko sen kisakavereihin, vai menetkö autoon hetkeksi puhaltelemaan? Olen monesti käynyt autossa itkemässä vartin ja palannut sitten takaisin kisoihin olemaan ihmisten kanssa. Aina ei voi onnistua ja aina siihen ei voi vaikuttaa. Voit vaikuttaa vain asenteeseesi, miten sinä itse suhtaudut pettymyksiin. Lähdetkö kahta innostuneempana treenaamaan vai ajatteletko, että enää ei ikinä? Radalla jokainen tuhahdus, ärsyyntynyt ajatus tai "voi ei" on koiralle aina sen motivaatiota laskevia signaaleja. Kukaan tuskin haluaa meistä omalle koiralle oloa, että nyt olit tosi huono. Koira on tosi huono silloin kun se puree jotain tai ulostaa kehään. Ei silloin, kun se tarjoaa väärää asiaa tai ohjaaja mokaa.


Olen itse ollut myös kisakiukuttelija. Koira ei ole pystynyt suoriutumaan ja olen itse antanut vihan tai surun vallata mieleni. Agilityssä nollaradan jälkeen on suusta päässyt kirosana ennen kehua, koska koira pudotti yhden riman. Olen torunut koiraa, ollut äkäinen ja koira on reagoinut siihen. Se on normaalia, olemme kaikki vain ihmisiä. Jos nyt kolahti, niin asialle voi tehdä kyllä jotain. Kaikki alkaa tunnistamisesta. Tuhahdatko itseksesi? Ajatteletko negatiivisesti? Annatko itsesi vihastua? Jos alkaa vituttaa, vie koira häkkiin ja hengitä itseksesi. Et ole koiran arvoinen, jos purat oman kiukkusi siihen. Jos et osaa ohjata, laita koira lepäämään ja harjoittele itse. Jos et pysty kokoamaan itseäsi, lopeta treeni siihen ja koita huomenna. Koira ei ole velvollinen katselemaan kiukuttelevaa ohjaajaa. Kun tunnistat tilanteet, opit pikkuhiljaa hallitsemaan sitä. Vihan tai jännityksen tullessa, hengitä voimakkaasti palleaan. Opettele hymyilemään kisaradalla (näyttää tyhmältä, mutta toimii). Muuta omaa asennettasi. Nauti onnistumisesta. Ole aidosti onnellinen pienestäkin onnistumisesta. 

Herkän koiran kanssa kisaaminen on opettanut minulle positiivista suhtautumistapaa. Kun Pongo oli teini, en tiennyt mitä tehdä sen kanssa. Se haukkui, kävi ylikierroksilla ja oli ihan mahdoton. Jotkut mätsärit seisottiin monta tuntia koiran vain haukkuessa. Ja sitten seuraavana viikonloppuna mentiin uudelleen. Pongo on myös kannettu kahdestaan kasvattajan kanssa keinulle niin, että se on purrut kättä. Mutta se keinu mentiin. Ja monta kertaa vielä kisoissakin. Noin nelivuotiaana käytiin ongelmakoirakoulussa aggression vuoksi kun en enää pärjännyt Pongon kanssa. Harkitsin kaikkien harrastuksien lopettamista, kun koira ei tottele vaan käy muiden päälle hallilla. Ja nyt kun kisoissa koira ei istu käskystä, niin musta on ihanaa edes päästä menemään sen kanssa kisakehään. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys. 

Nauttikaa koirienne kanssa kisaamisesta ja keskittykää positiivisiin asioihin. Katsokaa kisoissa ongelmakohdat ja treenatkaa niitä. Älä kiukuttele koirallesi kehässä tai sen jälkeen. Pian sillä ei ole kiinnostusta tehdä kanssasi enää mitään. Ole jokaisen kontaktin arvoinen ja sitten sinulla on oikeus vaatia sitä koiraltasi.


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Keski-Suomen monitoimisin collie

Collieyhdistyksen Keski-Suomen alaosaston vuosikokous on jokavuotinen perinne. Siellä nähdään rotutovereita ja käydään katsomassa vuoden ansioituneet koirat ja koirakot. Palkitseminen on hieno ele yhdistykseltä, sillä se kannustaa ja innostaa kisaamaan. Collie jää helposti kisakoirana kelpieiden, bordercollieiden ja muiden trendirotujen varjoon. Yhdistyksen tarjoama muistaminen on ainakin itselleni ollut aina hieno asia ja innostanut entisestään sekä yhdistyksen jäsenmaksun maksamiseen että toiminnassa mukanaoloon ja kisaamiseen. Kiitos Suomen Collieyhdistys!

Pongo on vuoden 2017 sileäkarvainen rally-tokocollie ja vuoden monitoimicollie-kiertopalkinnon voittaja. Sen lisäksi itselleni napsahti kevyt kolmen vuoden kakku alaosaston hallituksessa. Se tuntuu kuitenkin mukavalta, koska jäin Pop Dogin hallituksesta pois. Uudet ympyrät raikastavat aina ajattelua ja tekemistä. On kiva, että mukaan pääsemisen kynnys on matala.


Tästä palkinto- ja hallitustunnustuksesta hurmioituneena sain vihdoin joululahjalisenssini SPKL:lle ja ilmottauduin vuoden ensimmäisiin rally-tokokisoihin. 40 euron sijoittaminen ei-mihinkään kirpaisi kyllä kovasti ja hieman skeptisenä ajattelen lehtitilausta, mutta menkööt nyt tämän kerran. Edelleen vastustan lisenssiä kovasti, mutta ainoa keino olisi boikotoida. Sitä en halua tehdä, koska koira on täyttämässä helmikuussa seitsemän vuotta ja on parhaassa kisaiässä, -vireessä ja -fiiliksessä.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Operaatio mestariluokan edessä peruutus

Rally-tokon mestariluokan edessä peruutus on ollut meille se akilleen kantapää. Jopa oikean puolen takapäänkäyttö on tuntunut miellyttävältä treenata, kuten myös JJ-, kukka- ja muut käännökset. Vaikeitakin asioita on ollut kiva treenata vuorotellen tekniikkahinkkauksen ja luovien häiriötreenien välillä.

Mutta se edessä peruutus. Miten ihmeessä sellainen opetetaan koiralle? Jälleen kerran ohjaajan henkinen lukko opettamista kohtaan oli pahempi kuin itse varsinainen kouluttaminen. Omaan monenlaisia asennevammoja koiran kouluttamisessa, eikä omaan käteeni/ajatuksiini järkevät tavat kouluttaa. Niskakarvat nousevat pystyyn kun takapäänkäyttöä pitäisi opettaa korokkeen päällä pyörimällä (se on viimeisin inhokkini), koska se on kuulemma tehokkain tie onneen. Huomaan, etten innostu kouluttamaan ensin apuvälinettä ja sen jälkeen tehtävää. Toki herkän koiran kanssa kaikki tippumiset ja traumanpaikat ohjailevat aika paljon valitsemiani metodeja. Ja jostain syystä haluan valita aina nämä typerät reitit kouluttaa, mutta tällainen minä nyt olen. Opitaan kantapään kautta.

Edessä peruutus lähti tietysti siitä, kun valkku-Elli sanoi, että "tämä on vaikea tapa opettaa koiralle peruutus". Ahaa, bingo, aletaan siis opettamaan sillä tavalla! Tunnilla oli ideana laittaa koira peruuttamaan kapeassa kujassa, jolloin lähinnä tunnusteltaisiin takapäätä. Pongo innostui tästä aivan käsittämättömästi, häntä vaan heilui vasten seinäkkeitä ja se oli liekeissä koko tehtävästä. Jälkikäteen ajateltuna se tuntui olevan sille luonnollista, koska isona koirana se joutuu usein peruuttamaan paikoissa, missä se ei ruhonsa kanssa mahdu kääntymään. Tästä koiran innosta innostuneena päätin alkaa treenaamaan kujalla.

Video 1: 11.12.2017 tilanne

Tässä ensimmäisessäkin videossa ollaan jo koulutuksessa edetty. Aluksi minun ja koiran välissä oli siiveke, että se ei päästäisi koiraa ohitseni. Koira tulee eteeni ja saa aluksi palkkaa peruuttamisen tarjoamisesta, sitten enemmän peruuttamisesta aina vaikeuttaen. Appari katsoi tässä vaiheessa milloin koiran takajalat osuvat halutulle alueelle (iso selkeä pala alustaa) ja palkkasi. Vaikeutusta tehdään kahdella tavalla 1) matka tai 2) seinät siirtyy.

Toisessa videossa ollaan jo edetty. Harmittavasti tämä välineurheilija on hukannut kaikki olemassaolevat naksuttimet, joten palkkaussanana toimii palkkasana vau. Koira on ehdollistettu siihen, mutta naksutin on tehokkaampi koiran mieleen. (Note to self: mene Biltemaan ja osta niitä naksuttimia... tai edes se yksi.) Huonoa videossa on myös tuo löpöttäminen, mutta positiivistakin on todella paljon. Koiralla on selkeästi mielessä asioita, mitä pitäisi tehdä. Se ajattelee omilla aivoillaan haluttuja asioita eli taaksepäin ja suoraan.


Video 2: 25.12.2017 tilanne


Treenattavia asioita:
1) Irti kunnolla seinäkkeistä
2) Matka (vähintään 3 koiran mittaa, mutta treeneissä enemmän)
3) Koiran suoruus eteen tullessa
4) Koira peruuttaa suoraan

Ja nämä on kaikki palasia, mitä pitäisi treenata. Ei pitäisi nyt luoda tästä liian hankalaa ja monimutkaista tehtävää, vaan jaksaa sinnikkäästi pilkkoa. Niinhän se wokinkin tekemisessä pilkkominen on rankin osuus ja sitten saa parhaimmillaan minuutissa valmiin ruuan pöytään. Kanawokki punacurryllä on uusi suosikkini thaimaalaisesta keittiöstä, suosittelen testaamaan.

Jatkamme siis - jälleen kerran - harjoituksia. Ensimmäiset kisat tälle vuodelle on näillä näkymin kotikisat 20.1 ja pidän sormia, varpaita ja kaikkia mahdollisia ristissä, ettei edessä peruutus olisi vielä silloin ohjelmistossa. Pongolle suotiin nyt joulun alla viikosta kahteen treeniloma ja toivon sen hauduttelevan tehokkaasti näitä asioita. Katsotaan. Hyvää uutta vuotta!