sunnuntai 11. syyskuuta 2016

MINÄ ITE! -oivalluksia

Mun perjantain tokovalmennus on kyllä täynnä vaikka mitä hyviä oivalluksia koiran kouluttamisesta. Hauska klisee: sitä saat, mitä vahvistat. Referoin itseäni vielä jostain aikaisemmasta postauksesta (sosiaalinen palkka): se mikä on meidän heikkous, voidaan kääntää meidän vahvuudeksi.

Mitä mä tein meidän ekoissa mätsäreissä vuonna 2011 ja 2012 kun koira oli noin vuoden ikäinen teinimurkku, joka räksytti, haukkui, kiehui ja tuijotti muita koiria? Sehän on selvää, että mä olin kädetön idiootti, joka ei osannut toimia siinä tilanteessa. Mun olisi pitänyt soittaa jollekin koirakouluttajalle ja pyytää neuvoja, miten toimin kun en itse tiedä mitä tehdä. Mutta mielestäni toimin hyvin, tarmokas kun olen niin halusin kuitenkin käydä esim. mätsäreissä. Mä syötin sitten sitä nakkia. Eihän sitä koiraa kiinnostanut mikään "ei, ei, ei ei eiieeieiiei katsomua EI" vaan ainoa millä sain siitä mitään reaktiota itseeni oli superherkku sen nenän edessä, millä käänsin mielenkiinnon muhun. Edes hetkeksi.

Mites tämä nyt liittyy koko aiheeseen? No sillon kun en ole mistään järkevämmästä tiennyt, mä houkuttelin koiraa tekemään mun kanssa tai houkuttelin sitä kiinnostumaan mun kanssa tekemisestä. Tottakai kaikki yhteinen tekeminen ja koiran sosiaalistus ja tapahtumissa käyminen on vain hyvä asia, mutta miten se näkyy meidän harrastamisessa nyt. Pongo on paljon motivoituneempi ja kiinnostuneempi tekemään asioita, kun mä en passivoi koiraa, vaan vaadin siltä reaktiota ja siltä vastuuta tehtäviin. Loogista kaikessa koirakoulutuksessa, mutta se on vain nyt niin selkeästi nähtävissä. Koiran pitää tehdä itse sen oma tehtävä.

Otetaan esimerkiksi niinkin hassunhauska ja simppeli juttu kuin käännös seuruussa. Vasemmalle käännökset sujuvat käsittämättömän kivasti, koira pysyy hyvin motivoituneena mukana ja pylly heiluu kivasti. Miksi? Koska mä naksuttelin sille käännökset. Siinä taisi mennä ihan pari viikkoa kun sain ne superhyvään kuosiin.


En missään vaiheessa houkutellut, vaan käppäilin ja odotin vain koiralta oikeaa reaktiota, mistä tulee naksu. (ps. elkää ottako videosta mitään esimerkkiä. palkan saturaatio on ihan päin sitä itseään ja teen asiat muutenkin vain tossa yhdessä kohdassa, mutta siinä voitte katsoa miten helposti ihminen jumiutuu tiettyyn kaavaan) Kun taas oikealle käännöksissä kävin esim valmennuksessa, jossa sain neuvoksi käyttää hyväksi koiran saalisviettiä. Suhisemalla ja oikealla kädellä hetsaamalla koira tuli kyllä nopeasti siihen käteen/herkkuun, mutta ei se vienyt tätä toimintoa eteenpäin. Eikä myöskään vasemman käden liikautus ole vienyt tätä millään tavalla eteenpäin, vaan ollaan edelleen yhtä onnettomassa jamassa kuin kolme vuotta sitten. Ei sitä koiraa vaan helkutti kiinnosta kääntyä oikealle, kun se on opetettu passivoimalla ja kannattelemalla koiraa. Ei sen ole tarvinnut itse reagoida mihinkään, kun mä olen tehnyt sen sen puolesta. "Seuraa vaan muffe tätä kättä, niin teet oikein" No hei määpä seuraan sitä kättä. Mutta missä se käsi on kun ollaan kokeessa?

Sain aika hauskan vinkin. Että jos me opetetaan se koira reagoimaan itse ja kantamaan itse vastuu siinä käännöksessä pysyä mukana. Ei mun tarkoitus ole juosta sitä karkuun, vaan opettaa se reagoimaan oikein. Että mä liikun ja koira liikkuu mukana. Aloitetaan siitä, että koira reagoi mun olkapäiden liikkeeseen ja siitä palkataan. Sitten vaikeutetaan, koira reagoi mun olkapäiden liikkeeseen ja sitten alan kääntyä oikealle ja palkka. Katsotaan, tuleeko tästä kääntymisestä mitään, mutta vaikuttaa hyvältä ainakin näin alkuun.

Huomasin, etten osaa 1. kävellä, 2. liikuttaa olkapäitä kävelemättä, 3. kääntyä, 4. samalla vielä palkata järkevästi. Jos joku sanoi, että agility on vaikeeta, niin on se tokokin.... Onneksi mulla on valkku-Oona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti