keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Muuramen tokokoe ennen sääntömuutoksia

Käytiin ennen elokuun alun sääntömuutoksia testaamassa onnea kahdessa tokokokeessa.  Oltiin ensin Muuramessa tokokokeessa korkkaamassa AVO-luokka Veijo Kinnunen tuomarina. Startattiin hauskasti olemalla lucky number 13 ja meidän tapauksessa nyt ei oikein ainekaan antanut lisäpotkua. Itse kun kisapaikalla kysyin kanssaihmisiltä mm. kehän liikejärjestystä ja miten liikkeitä suoritetaan.. Aika vihreänä olin siis paikan päällä! AVO luokka alkoi paikkamakuulla. Pongo makasi mukavasti eurasiernartun vieressä, muutamat haukut päästi, mutta oli ihan ok muuten. Siitä 8. Kehässä sitten itse häsläsin älyttömän paljon itse ja koira oli aika hankala välillä saada aloittamaan liikettä. Jälkikäteen ajateltuna olisi vain pitänyt siirtyä liikkeestä toiseen ilman vapautusta ja koira oli laiskalla päällä. Se vähän vaikeutti vielä koetta, samalla pitkitti vielä jo ennestään kohtuu hankalaa palkatonta suoritusta. Ilma oli todella kuuma, olikohan lähempänä kolmeakymmentä astetta...

Seuruu taluttimetta meni ihan hyvin, mutta muutamat sekoilut pudottivat arvosanaa sekä huono liikkeellelähtö. Istumiset olivat hankalia. Seuruusta 7. Liikkeestä maahan liikkeellelähtö oli taas vaikea, maahanmeno sujui opetellulla tekniikalla. Koira nousi ekalla käskyllä kuitenkin ylös. Maahanmenosta 8. Luoksetulon stoppi mua jännitti aivan järkyttävästi kehässä, muut liikkeet eivät ollenkaan. Olin vaan ihan paiseissa tuossa vaiheessa kun piti lähteä liikettä suorittamaan. Oltiin vasta vaihdettu käsimerkistä ääneen, joten vähän jännitti pysähtyykö koira ollenkaan. Koira reagoi hyvin sekä kutsumiseen, laukkasi mukavaa laukkaa eteenpäin (sellaista mistä on mahdollista vielä pysähtyä), stoppi vähän venyi, mutta olin siihen kehässä tosi tyytyväinen. Olen edelleenkin, koska koira pysähtyi. Perusasentoon tuleminen ravilla. Tästä kuitenkin 8. Ennen seisomista jouduin vähän pyöräyttämään koiraa uudelleen viivalle, koska sitä taisi jo vähän väsyttää.. Liikkeellelähdössä oli taas probleemia, lähti kivasti seuraamaan, seisominen oli ihan ok, vaikka siinä tulikin vähän ylimääräistä askelta. Koira istui peruasentoon vähän hitaasti. Seisomisesta 9. Nouto sujui yllättävän kivasti, koira odotti lupaa hakea kapula, lähti laukalla, palautti ravilla. Jäi vähän vinoon, kuten ajattelinkin. Ihan sievä nouto meiltä. Tästä arvosanaksi 9.  Kaukokäskyissä sitten tuli moka, kun koira ei noussut ekalla yrittämällä istumaan ja en sitten koittanut nostaa sitä tarpeeksi nopeasti, tästä 0. Harmitti! Kaukot kun on ollut meidän bravuuri. Estehypyssä alkuun kaksoiskäsky, istumiseen kaksoiskäsky, peruasentoon paluu kivasti. Hypyltä kuitenkin 6. Olin kyllä tyytyväinen silti koiraan kun jaksoi punnertaa itsensä vielä hypyn yli. Kokonaisvaikutus 8,5, häsläsin tuomarin makuun liikaa.


Mitkä fiilikset sitten jäi? Olin ihan tyytyväinen, kaukojen nolla tosin harmitti, kun se oli ihan selkeästi oma moka. Yhteensä räävittiin pisteitä kolmostuloksen verran kasaan eli 134,5, lähellä kakkostulosta mentiin. Sijoitus 3/3 ja ihan hyvä mieli jäi. Kannatti käydä kokeilemassa vaikka tulokseksi jäikin AVO3. Monta hyvää pätkää oli ja hyvin opettavainen tokokoe, nyt tiedän mitä siellä avoimessa luokassa tapahtui ja miten kehä etenee. Lisäksi hyvää kisakokemusta meille molemmille. Koira yritti parhaansa ja itsekin yritin. Jos oltaisiin onnistuttu kaukoissa niin oltaisiin voitukin olla lähellä ykköstulosta, mutta näin nyt kävi tässä kokeessa!

Käytiin myös Laukaan tokokokeessa AVOssa ennen sääntömuutoksia, siitä postausta kun saan videon haltuuni.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Mitä kuuluu naksuvalle jalalle?

Pongolla oli tänään nyt kolmas kerta eläinfyssarilla nimeltä Hoida Häntä naksuvan jalan takia, mikä onkin yksi syy meidän vähän reilun kuukauden mittaiselle treenitauolle. Jalka on siis naksunut rasituksessa, ympyrällä juoksuttaessa sekä ehkä jossain rajuissa pysähdyksissä, mutta koira ei ole ontunut tai osoittanut kipua naksumiseen liittyen. Hieman skitsona omistajana kuitenkin halusin tutkituttaa jalan, koska en vaan saanut mielenrauhaa jalan suhteen.

Nyt sitten saatiin tosiaan kuukauden mittainen treenitauko agilitystä ja itsellä motivaatio on rakoillut sen verran, ettei olla käyty pyörähtämässä millään treenikentällä koko elokuussa. Sen sijaan ollaan lenkkeilty pitkiä lenkkejä kävellen sekä sitten noin puolen tunnin juoksulenkkejä (vapaana), jotka ilmeisesti ovat tehneet hyvää. Ensi kerran eilen nimittäin kiritin koiraa ylämäkeen niin, että SE jäi jälkeen. Aivan huikeeta!

Kuva: Jasmin Syrjälä

Tänään oli tosiaan sitten kolmas fyssarikerta ja Pongo sai terveen koiran paperit!!! Saatiin lupa aloittaa rauhallisesti asteittain taas koiraharrastukset, ohje jatkaa kotona jumppailua, hierontaa sekä kuntoilua. Jalka ei naksunut ollenkaan ja koira oli elämänsä kunnossa. Oltiin vähennetty rasitusta sekä pyörälenkeillä ja laitettu harrastukset jäähylle ja se selkeästi auttoi. Saatiin kuitenkin vinkiksi käyttää Pongoa eläinlääkärissä, mikäli naksuminen palaa harrastusten palatessa kuvoihin.

Oon niin onnellinen. Luin kaikkia mahdollisia kauhukertomuksia koirien naksuvista jaloista, jotka on sitten nivelrikkoa tai jotain parantumattomia sairauksia. Olen tyytyväinen itseeni, että halusin hoidattaa ongelman heti ennenkuin se kerkeää pahemmaksi, koska jos olisi vain ummistanut silmänsä nakseelta, olisi se voinut kehittyä pahemmaksi tai kehittää jonkun muun ongelman.

Olen niin onnellinen kun Pongo on terve.