keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

TOKOa ja kesän ekat paukut&ukkoset

Aikaa kuluu ja en saa mitään aikaiseksi! Töiden jälkeen on ollut erittäin nihkeää lähtö treeneihin, kun melkein suoriltaan pitäisi jaksaa kirmata hallille ennenkuin ryhmätunnit alkaa ja nehän kestävät koko illan.

Nyt parina päivänä olen jaksanut onneksi käydä ja ihan saa ihmetellä miten voi olla kuin ihan eri koira eri päivänä: maanantaina mikään ei onnistunut, koira kiersi(!) tokohypyn, noutokapula oli kauhea ja mitään ei jaksanut tehdä. Fiilis oli jo ei-kokeeseen-koskaan, tiistaina sitten sähäkät kaukot, pari mahtihyvää kapulan tuontia, hienot hypyt ja vinkumaton paikkis.


Ollaan löydetty kyllä meidän uusi lempiliike eli kaukot. Ne on kyllä alkanut sujumaan ja ihan varkain, en tiedä mitä oon tehnyt, mutta nehän vaan onnistuu. Ihan kiva kun joku kerrankin onnistuu ilman hirveää hiusten päästä repimistä ja alun ongelmia.

Kaksi viikkoa ollaan myös agiliidetty valkussa, kun Annalla oli menoa ja vaihdettiin sitten vuoroja päikseen. Ihan kiva onnistua jopa agilityssä, selkeästi oma ohjaaminen on parantunut ja meno on nykyään paljon jouhevampaa. Toki matkanteko voisi aina meillä olla vielä hieman nopeampaa, mutta monta hyvää pätkää saadaan aina treeneissä aikaiseksi sekä se 1-33 esteen rata yleensä jopa loppuun asti. Kepitkin on nyt alkanut onnistua muutamien target-vahvistuksien avulla ja ne alkaa olla takaisin omalla tasollaan. Jotain kisoja voisi kyllä yrittää katsoa, mutta en tiedä kerkeääkö kesällä oikein. Agilityä varmaan pitäisi taas filmata, että näkisi itsekin onko kehitystä tapahtunut ihan oikeasti vai tuntuuko se vaan jostain syystä normaalia mukavemmalta.

Tokossa yleisesti hetsiseuruu ja nostatus on parantanut suorittamista, nyt Pongolla on mulle aika ihanteellinen vire yksilötehtäviin. Valitettavasti se hetsi näkyy sitten paikkamakuussa, jossa vire on vielä erityisesti alussa yleensä liian korkea ja se purkautuu sitten vinkumisena paikkiksessa. Mun asenne on kuitenkin ollut nyt se, että haistelkoon tai vinkukoon toistaiseksi, kunhan ei nouse ja Pongo onkin ollut varma makaaja, vaikka se vinkuukin. Ei puhettakaan että se lähtisi, tehtävä on selvä, mutta on vaan niiiin hankala odotella rauhassa. Ahkeraa treeniä ja jotenkin pitäisi saada se keskittymään ja rentoutumaan.. Ehkä joskus 2080 luvulla.


Loppuun vielä näin kesän kynnyksellä kuulumisia liittyen meidän yhteen ongelmaan eli ukkostamiseen/ääniin. Kesän ensimmäiset isot paukut kuului kun oltiin lenkkeilemässä Jylhänperällä Nellin kanssa (kera labnou Ellin ja kelpie Muusan) ja siellä kuului kauempaa jatkuvaa, tasaista pamautusta. Aikalailla aseen laukauksien tyylistä, mikä Pongolle onkin yksi pahimmista. Selkeä reagointi tapahtui ääneen, mutta toimintakyky ei mennyt. Koiraa alkoi jännittää ja aina kun se vähän palautui edellisestä paukusta, tuli minuutin päästä seuraava. Päästiin lenkillä sitten veden ääreen, missä Elli ja Muusa alkoi innoissaan uimaan, Pongollakin nousi siinä samassa vire tosi korkealle ja yhtäkkiä se ei välittänyt paukuista pätkääkään! Olin kyllä ihan äimistynyt, se vaan ignoorasi kaikki paukut ja takaisinpäin kävellessä ei välittänyt enää mistään ja oli täysin normaali. Aivan mielettömän hyvä äänihetki meille.

Tänään sitten päästiin "nauttimaan" kesän ensimmäisistä ukkosista.... Pongo oli valitettavasti piharapulla kun jyrisi (kaukaa ja aika kevyesti), eikä se kuulunut sisälle asti. Häntä koipien välissä koira sisälle ja syötin vähän nameja, hyvin upposi ja pystyi tekemään pari temppuakin. Käytiin vielä nopeasti katsomassa ulkona naapuria, jonka nähdessä Pongo yleensä kiihtyy ja innostuu kovasti, mutta harmiksi just kun olin laittamassa koiraa sisälle jyrähti... Turha koiran kiihdytys siis, vaikka siihen asti se nousi taas hyvin hyvälle mielelle ja unohti jyrähdykset. Mentiin sitten ottamaan lepiä, radio täysille mun huoneeseen ja verhot kiinni. Virittelin sille vielä korvien suojiksi silmälapuista ja pyyhkeestä äänieristystä ja siinä se makasi rauhallisesti kyljellään mun vieressä ja kuumissaan lähinnä läähätti. Ei tärissyt pelosta laisinkaan, vaikka selkeästi säikähti jyrähdystä sisälle tullessa. Tunti pari odoteltiin ukkosen loppumista ja lähdin sitten heti lenkille, koira oli aivan täysin normaali ja lenkillä kuului muutama työmaatyylinen kevyt pamaus - ei välittänyt mitään. Jälleen hyviä äänihetki meille!!

Hyvää kuuluu siis arkirintamalla ja erityisesti äänien suhteen. Aivan mielettömän ihanaa. Viime vuonna kun meidän kevät/kesä alkoi salamana kirkkaalta taivaalta kertaa kolme, koira pelästyi ja karkasi kotiin lenkiltä. Onneksi olin kotona koppaamassa sen sisälle kun oli päässyt äidiltä karkuun. Kolme kertaa ukkonen iski aivan juureen veden rannassa, juurikin kirkkaalta taivaalta varoittelematta, koirahan meni siitä aivan paniikkiin. Onneksi tänä vuonna ekat kovat äänet on olleet aika iisejä, niistä on palauduttu hyvin sekä niistä on päästy yli. Mielettömän kiva juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti