lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ongelmakoirakoulutuksen jälkeen: paluu arkeen

Huhtikuun lopulla kävimme setvimässä ongelmiamme ongelmakoirakoulutuksessa, josta multa pyydettiin myöhempiä päivityksiä jatkon suhteen. Siellä paneuduttiin siis meidän ongelmiin mm. remmirähjäämisessä sekä yleisesti aggressiossa, kun muihin koiriin(/uroksiin) kohdistuvat agret alkoivat olemaan jo ongelmaksi asti sekä suoraan sanottuna vaarallisia. Pongo kyttäsi lenkeillä ohikulkijoita ja irtipäästessään olisi hyvinkin voinut käydä puremassa muita koiria, mikä on myös päässyt käymään, joko muiden tai oman vahingon takia. Ohikulkutilanteessa se saattoi kohdistaa aggression muhun. Se pomotti ja saattoi käydä muhun käsiksi, jossei vaikka halunnut mennä autoon ja käskin. Auto oli ja on edelleen se pahin sille, toisaalta se ahdistaa ja toisaalta se on sille resurssi, mitä suojella. Se on rähissyt epävarmuuttaan lenkeillä sekä ihan monet on ihan opittua aggressiota. Hallilla kierrettiin muut koirakot kaukaa, koska niistä se nostatti kierrokset ja kerrankin kävi täysin ilman syytä rähisemään tutulle koirakaverille.

Huomasin välittömän eron heti koulutuksen jälkeen. Ja tietenkin jo koulutuksen aikanakin. Mulla oli selveät sävelet, mitä voin tehdä rähinätilanteissa ja mikä on se tila, mitä vaadin koiralta. Mun oli itse paljon helpompi olla mustavalkoinen, kun mulle sanottiin suoraan mikä on se tila mitä vaadin koiralta. Hallissa se ei ole enää edes oikeastaan haukkunut satunnaisia haukahteluja enempää ja vaikka tulisi koiria käytävällä vastaan, se ei rähjää. Jos se rähjää saan rähinän loppumaan välittömästi. Vaikein paikka on edelleen kun koira on eturappusilla hihnassa ja ohi menee koira/auto. Siinä sen kontrollointi on kyllä todella hankalaa ja siihen olisi kivempi saada joku muu neuvo kuin "ei koiraa rappusille" kun sitä kuitenkin on kesällä mukava siinä pitää. Takapihalla se on kyllä yleensä rennommin, kun siellä on vähemmän liikennettä.



Kotona sitten hihnalenkeillä jonkinaseista kyttäilyä esiintyy edelleen. Mun on vielä vähän vaikea itse hahmottaa, mikä on sallitun ja mikä ei-sallitun rajoissa. Saako koira katsoa, puhista, milloin se jännittyy liikaa tai katsoo liikaa? Yksittäiset koiraohitukset kotiteillä on vaikeimmat, hallin "omistaminen" on jo loppunut hyvin, mutta kotiteillä ehkä koira jännittyy enemmän edelleen. Painotan kuitenkin, että rähinä on loppunut lähes sataprosenttisesti muutamia yksittäisiä testauksia lukuunottamatta. Nämä ovat olleet kuitenkin ihan hyviä tilanteita treenin kannalta, kun en ole antanut koiralle periksi. Pongolla yhdessäkin tilanteessa nousi vire, se kiihtyi ja lopulta käänsi aggression minuun eli selvällä suomen kielellä sanottuna näppäsi. PURI. Collie nyt ei näppää mitenkään hirveällä voimalla, mutta kyllä siitä joku milli kertaa milli mustelma tuli. Siinä tilanteessa kuitenkin selvittiin






hyvin, koira sai välittömästi palautteen, ei edes sekuntia myöhässä vaan siinä samaisessa tilanteessa. Heti perään sain ohitustilanteen, jossa se luopui toisesta koirasta täysin. Kaikista paras oli mun oma fiilis, en oikeastaan edes kerennyt säikähtää näppäämistä (en mä nyt muutenkaan, mutta joskus sisällä saattaa kuohahtaa tunteet), joten pysyin vain vahvana tilanteessa. Nämä ovat nimenomaan niitä hankalia paikkoja, kun toisaalta koetellaan sitä herkkää sekä dominoivaa puolta koirasta. Se näppää, koska ei luota mun handlaavan tilannetta ("hus nyt siitä komentamasta") ja toisaalta liian raju palaute herkälle koiralle ei ole edes korkeassa tai kiihtyneessä mielentilassa hyvä. En ikinä halua sille oloa, että olen paha ihminen, vaan että olen ihminen joka hoitaa koirien ohittamiset ja se voi luottaa, ettei sen kimppuun käy kukaan. Mutta kuitenkaan koira ei pure vahingossa - hiljaakaan. Jos se haluaisi purra täysillä, sehän purisi.

Summasummarum, vaikka voi kuullostaa hurjalta tuo edellinen tarina, en ole siitä oikeastaan moksiskaan. Oma koira puree, kuullostaahan se pahalta. Se oli hyvä koulutustilanne, joka johti hyviin asioihin tulevaisuudessa. Aina välillä tulee näitä testaamisia, että kumpihan meistä hoitikaan tämän huolehtimisen ja se olen minä. Kuten mulle sanottiin "tuokin koira olisi niin paljon mielummin collieta" ja selkeästi se on ollut rennompi, kun sen oma "paikka" on selkeämpi. En tarkoita mitään Cesar Millan touhuja, vaan yksinkertaisesti kyttäily tai rähinä ei ole sallittua vaan minä rähisen jos on tarvis, ei koira. Juuri päästiin tätäkin lenkillä harjoittelemaan irtokoiralla, joka oli valitettavasti parin kilon villakoira. Siinä tilanteessa oma koira selän taakse, "tää voi purra" ja tömäytin maata koiran edessä. Toivottavasti tein siinä tilanteessa Pongon silmissä itsestäni superkovismuijan kun hätyytin vieraan koiran pois. Myöskin onneksi omistaja sai villakoiran kiinni. Itse mielelläni otan myös irtokoiria kiinni, mutta Pongon kanssa en vaan voi. Edellisen kiltin koiran kanssa yleensä otin siltä hihnan ja laitoin sen vapaana olevalle karkulaiselle, koska se ei muista koirista välittänyt. Nyt pitää ensisijaisesti ajatella sitten eri asioita, eli ettei oma koira hyökkää kimppuun. Toki aina itse yritän ottaa myös sen toisen koiran kiinni, jos mahdollista ja näinkin olen joskus tehnyt, vaikka Pongo on mulla toisessa kädessä hihnassa ollutkin.

Hankalia paikkoja tämän kouluttamisen suhteen on ollut mun omat tunteet. Pongo on mulle maailman rakkaimpia asioita maan päällä ja mun on ollut vaikea asettaa sille mustavalkoisesti rajoja. Kun ois niin kauheen kivaa olla kiva. Ensimmäinen oma koira, joka on pennusta asti otettu, eikä ihan kaikista helpoin kombo kohdalle osunut. Kuten mulle agressiokoiraluennon jälkeen maalimies sanoikin, että "uskotko, jos annat mulle sen koiran, se ei rähise muuten yhtään?". Tottakai, koska mulla on tunteet ja toisen koiran kanssa mihin ei ole tunnesidettä niin toiminta on paljon helpompaa. Nyt kuitenkin olen yrittänyt alkaa ajatella asioita myös siitä koiran näkulmasta, eli mulla on oikeus sanoa ei ja mulla on oikeus kieltää sitä asioista, joita sillä ei ole lupa tehdä. Internet on paha paikka ja musta on hyvä tarkastella sitä kriittisin silmin, se mikä menetelmä toimii meillä tai jollain muulla, ei toimi välttämättä juuri Sinun koiralla. Näin mulle nimittäin kävi. Se on ollut mulla ongelma, olen uskonut ja miettinyt liikaa mitä muut sanoo/ajattelee/tekee ja yrittänyt olla jotenkin niihin muotteihin sopiva oman koirani kanssa. Mutta ei mun tarvitse olla, koska tiedän että asiat miten mä nyt koiran saan pidettyä hallinnassa toimii erittäin hyvin. Mua ei enää hävetä laittaa koiralle vaikka pantaa missä se on mulla hallinnassa niin, että mielenrauha säilyy tai että uskallan ventovieraan nähden komentaa koiran olemaan nätisti. Mä oon paljon livenä puhunut treenikavereille ja muille koiratutuille mitä ollaan läpi käyty ja se on oikeastaan auttanutkin, kun on saanut purkaa tuntojaan ja huomata, että ehkä se ei sitten olekkaan niin epätavallista mitä ollaan koettu. Tai ehkä nekin keitä oon pitänyt aika taitavina koirankouluttajina, niilläkin on ollut näpsimisongelmaa tai muuta.

Yhden ongelmakoirakoulutuksen jälkeen tosiaan meidän molempien elämänlaatu on parantunut hurjasti. Toki Pongo on ja tulee varmasti aina olemaan koira, johon ei välttämättä voi luottaa täysin sataprosenttisesti (mihin koiraan voi?), mutta nyt ainakin sen sielunelämä avautui mulle paljon enemmän ja sain hyvät välineet sen kanssa toimimiseen. Ja nimenomaan myös sen, vaikka mulla kuohuu tunteet, koira voi silti olla hallinnassa. Varmasti joskus sillointällöin tulee muistuttelutilanteita, koska käytösmalli on hyvin opetettu tässä neljän vuoden aikana takaraivoon, mutta selkeästi ollaan menossa parempaan päin. Ei tarvitse ajatella "pitää lopettaa agility kun se nostaa koiraa liikaa" tai miettiä, etten voi mennä jonnekkin kun koirani on vihainen. Ei. Yksi koulutus poisti meiltä monta murhetta ja oma fiilis on parempi, huomasin myös että mun arvo on koiran silmissä noussut ja se ei kyseenalaista mua enää. Helpoin oli, kun myönsi itselleen "meillä on ongelma" ja laittoi asian hoitamisen vireille. Mulla on niin paljon mukavempi olla ja huomaan eron myös koirassa, joka on rennompi ja erityisesti halliolosuhteissa käyttäytyy hienosti, olematta kuitenkaan liian vireetön toimimaan vaikka treeneissä. Päinvastoin toko on parantunut hur-jas-ti ja agilityssä virekkin nousee enemmän loppua kohden. Tästä vielä jatketaan eteenpäin niin hyvä tulee.

Sen maalimiehen jos vielä tässä elämässä joskus tapaan, niin täytyy kyllä käydä kiittämässä siitä yhdestä viisitoistaminuuttisesta mulle jutellen. Ilman sitä painisin vieläkin noiden ongelmien kanssa, kun en vaan olisi rohjennut mennä hakemaan apua.

21 kommenttia:

  1. Tuntuu ettei "ihan saatanan hyvä kirjoituskaan" riitä nyt kehumaan tätä postausta. Yes, me likey (y)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos tykkäsit :D tää oli itelle ehkä sellanen ajatuksien sylky pois päästä epämääräiseksi tekstiksi blogiin

      Poista
  2. Mukavaa et joku muukin avautuu näistä ongelmista eikä kirjoittele vaan et kun mun koira on paras maan päällä :D Tosi hyvä kirjoitus ja toivottavasti saatte viellä viimeisetkin pikku ongelmat katoamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Onhan toi mun silmissä maailman paras sekä tietysti paras koira mulle ja kliseisesti sanottuna opettaa ja on opettanut erittäin paljon. Toisaalta kun miettii, niin vaikka se on ääniarka tai on resurssi/uros/tapa/epävarmuus-aggressiota ilmentävä, niin samalla se on kuitenkin fiksu, tottelevainen, TERVE ja oikeasti kiltti poika.

      Poista
  3. Ei voi muuta kuin sanoa että kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivottavasti jotkut tästä hyötyykin.

      Poista
  4. Hyvä postaus! Omalla kohdalla myös remmirähjäys ongelmaa, joten voin hyvin samaistua. Hankalinta on, kun ei tiedä miten toimia niissä tilanteissa. Tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan todella monella on tuota remmirähjäämistä edes jossain määrin. Itse tiedän miten toimia, ainakin teoriassa, mutta välillä koiran lukeminen on hankalaa että milloin se puhisee väärin ja milloin se katsoo vaan katsoakseen eikä huonossa mielessä? Elämä on oppimista.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tämä postaus! Pongo kuulostaa niin monella tapaa ihan omalta Nopalta...! Millaisia neuvoja saitte kouluttajalta noiden ongelmien hallintaan/kitkemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Internet on täynnä ihmisiä, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä koulutuasioista, niin yksityiskohtia ja tiettyjä metodeja en sen kummemmin halua netissä jakaa ja ne ovat myöskin sitten Oonan omia metodeja ja nimenomaisesti vain meille sovellettuja. Tämä ei siis pahalla :)

      Yksityisesti voin kyllä vaihtaa viestiä, jos kiinnostaa: tiksu-(ät)hotmail.com

      Poista
  6. Oletko harkinnut Pongon leikkausta? Ei tarvitsisi koiran stressata kaikkia hajuja ja oman alueen puolustamista, kun hormonitaso olisi alempana. :) Kova stressin aihe se on koirallekin olla koko ajan "hälytystilassa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen, mutta olen myös ymmärtänyt sen olevan täysin väärä ratkaisu epävarman koiran aggression poistamiseen. Sillä kun ei olisi enää testosteronia pitämässä pakettia kasassa ja edes sitä pientä varmuuta, niin miten musta olisi sitä vielä lisää tukemaan kun musta ei ole siihen edes nyt? Leikkaus voisi vain pahentaa asioita ja tehdä siitä entistä epävarmemman. Itsevarma koira olisi helppo, koska sen ei tarvitsisi vaivautua rähjäämään muille. Pongo on epävarma ja kun se ei luota mun kykyyn handlata tilanteita, sen keino siinä tilanteessa on räyhätä toisen koiran pois karkoittamiseksi.

      Narttujen kanssa ei ole mitään ongelmaa, se leikkii juoksunarttujenkin kanssa sivistyneesti eikä ikinä yritä astua narttuja. Mun mielestä yliseksuaalisuus on enemmän leikkaamisen aihe kuin epävarmuusrähinä tai resurssiagre.

      Poista
  7. "Hankalia paikkoja tämän kouluttamisen suhteen on ollut mun omat tunteet. Pongo on mulle maailman rakkaimpia asioita maan päällä ja mun on ollut vaikea asettaa sille mustavalkoisesti rajoja. Kun ois niin kauheen kivaa olla kiva. "

    Kuulostaa harvinaisen tutulta, mulla oli ja on ehkä edelleen vähän samaa ongelmaa oman kanssa. Pikkuhiljaa oon kuitenkin tajunnu, että on ihan okei kieltää ja myös rangaista koiraa oikealla tavalla tarpeen vaatiessa, ei voi kokoaikaa yrittää käsitellä sitä eläintä silkkihansikkain. Joskus on oltava thö boss ja vähän vähemmän kiva, siitä on kuitenkin hyötyä tulevaisuudessa ja kaikilla on sit mukavampaa kun on selvät sävelet, mitä saa tehdä ja mitä ei.

    Meillähän ei mitään rähjäysongelmaa tms ole, mutta koira on metsästyskoira niin mun täytyy olla välillä tosi tiukka, ettei koira ota johtajan roolia kun on sen verran kovapäisempi ja suht itsenäinen. En vaan voi antaa sen hihhuloida omiaan ja olla tottelematta, koska se aivan varmasti kostautuu sit myöhemmin kun koira tajuaa, ettei mua tarviikkaan ottaa tosissaan.

    Mutta tsemppiä teille jatkoon, kiva lukea, että ootte edistyneet koulutuksen myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ajatuksia on mulla, oon lukenut kun paljon ihmiset kirjoittaa (ehkäpä jopa kaunisteltua tarinaa) miten vaikka remmistä nyppääminen on PAKOTE ja HIRVITTÄVÄN PAHA ASIA. Kyllä käytännössä, mutta mä en käytä esim. pakotteita tokokoulutuksessa juurikaan, koska mun ei tarvitse. Pyrin opettamaan siellä asiat eri tavalla mitä tämmöiset arkiasiat ja olen ehkä sekoittanut ne liikaa toisiinsa ja ajatellut olevani ihmishirviö, jos mä remmiohitustilanteessa joudun sitä nyppäämään. Ja eihän se nyppääminenkään auta, ellei sitä tee oikealla tyylillä, oikeaan aikaan, oikeasta asiasta ja niinedelleen.

      Mun mielestä on asioita, jotka vaan pitää tehdä (esim. kynsienleikkuu) ja ne vaan tehdään. Sitten on asioita, jotka pitää opettaa koiralle niin että sen on niitä kannattavaa tehdä (tokotemput). Kun vaikka toko tms treeneihin lisäsin omaa passiivisuutta ja vaatimista, niin johan sielläkin alkoi hommat paranemaan. Tottakai se saa palkan, mutta missään nami nyrkissä ei hommia tehdä, vaan asiat vaaditaan helpossa häiriössä ja asiat jotka se osaa.

      Voihan taas tuli ajatusvirtaa. :D Mutta kiitos kommentista ja tsempeistä ja tsemppiä ja pitkiä hermoja sinne :)

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus, varsinkin kun monilla tuntuu nykyään olevan tuo vastuunottaminen koiran kanssa ihan hukassa - oikeasti siis johtajuus, mutta sitähän ei saa ääneen edes nykyään sanoa...
    Joka tapauksessa, jos haluat myös kättä pidempää lukemista aiheesta, voin suositella Jan Fennelin kirjoja, joissa myös neuvotaan, miten koiraa tulisi oikeasti kohdella koiran kielellä, miten sille laitetaan rajat ilman väkivaltaa, ja miten niissä myös pysytään. "Kuuntelen koiraani" taitaa olla ekan kirjan nimi, ja toinen kovasti suositeltava on "Koulutan koirani". Lähestymistapa on sama kuin Monty Robertsilla hevospuolella, jos hevosia olet koskaan harrastanut, eli puhutaan koiraa koiralle. Hyviä hetkiä Pongon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kirjavinkistä. Täytyykin ottaa nimi ylös ja katsoa jos sattuu joskus luettavaksi noita kirjoja. Ja hevospuolen jutut on kyllä tuttuja, 11 vuotta ratsastusta takana, mutta se on vähän jäänyt kun koulut ja työt on vienyt aikaa ja vapaa-ajalla mieluiten sitten harrastin oman koiran kanssa :)

      Poista
  9. Unohtui sanoa, että jos et niitä kirjoja ihan ensi hätään saa, niin youtubessa on monta videota Jan Fennelin ongelmakoulutustapauksista, ne on aika valaisevia :)

    VastaaPoista
  10. Olipas kiva kirjoitus ja mukavasti kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  11. Googlailin agressiosta ja remmiräyhäämisestä ja eksyin lukemaan sun postaukset sekä siitä, kun kävitte ongelmakouluttajalla että nämä myöhemmät kuulumiset. Jotenkin vaan kolahti :) Meillä ei tilanne ole vielä "noin pitkällä", mutta remmiräyhääminen on niin suurta kun vaan olla voi. Ei auta vaikka tunkisi namia suuhun, kun ne syljetään, kieltäminen lisää kierroksia jahjah, hetkittäin tekisi mieli tehdä tuosta meidän 16 -kuisesta uroksen alusta rukkaset.

    Asiaa ei tietenkään auta, että liian usein mulla on kumpikin meidän koirista mukana lenkillä. Narttu komppaa oikein mielellään vaikka sen kanssa kahden ollessa ohitukset meneekin hyvin eikä se nosta samalla tavalla kierroksia vieraista koirista (jollei ne tuu iholle), sillä se kiinniittää huomionsa muhun. Mutta nää kaks on muutoinkin kuin yö ja päivä. Narttu tahtoo miellyttää ja uros bongailee kaikkia häiriöitä, mitä jäädä tuijottamaan.

    Vahvistit juuri mun ajatusta siitä, että ammattilainen voisi auttaa. Vielä, kun tilanne ei ole kärjistynyt "tämän pahemmaksi". Huomaa tässäkin tää ajattelu; "kyllähän mä vielä selviä", vaikka lenkit eivät ole rentouttavia vaan omat hermot ovat koetuksella ja lihakset jännittyneinä lenkillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti jonkun fiksun ongelmakoirakouluttajan oppiin! Kysele paikkakunnan parhaita ongelmakoirakouluttajia ja ehdottomasti kannattaa käydä heidän luona, jo ennenkuin ongelma on kärjistynyt ja aggressio on lisäksi tapa-agrea.

      Poista