tiistai 9. kesäkuuta 2015

Mitä täällä tapahtui, tapahtuu ja tulee tapahtumaan

Pääsykokeet oli ja meni, ja nyt niistä ei enää onneksi tarvitse stressata. Parin viikon blogitauko teki ihan hyvää ja en olisi edes blogia kerinnyt päivittämään, kun piti olla nokka kiinni pääsykoeaineistoissa. Koirajuttuja kerkesin silti onneksi puuhata jopa tauolla.

Pongon kanssa paneuduttiin maahanmenoon, eli lähdettiin tekemään siihen tekniikkaa. Halusin maahanmenon, jossa koira putoaa maahan, kun Pongo lähti enemmänkin nokka edellä maahanmenoon. Innostuin vähän liikaa tekniikkatreenistä ja maanantaina viikko sitten huomasin, että Pongo ei suostu hyppäämään tokohyppyä vaan kiersi sen.. No jumissahan sen reidet oli tästä liiasta tekniikkatreenistä!

Kuvista kiitos Karoliina.

Jouduttiin siis vähänniinkuin pakkolomalle viikoksi ennen tokoSM koetta, joka tekikin varmaan hyvää. Maanantaina ja tiistaina olin kouluttamassa seuran junnuleirillä. Oli kyllä hauskat ne pari päivää mitkä kerkesin siellä kouluttamaan, mutta olin kyllä aika sippi kun pääsin sieltä aina iltapäivästä kotiin. 

Torstaina käytiin demoamassa rally-tokoa junnuille ja samalla sitten kävi Keskisuomalaisen toimittaja kuvaamassa leiripäivää. Siellähän me Pongonkin kanssa pyöritään videossa, ärsyttää kun piti laittaa vaan kaikista huonoimmat pätkät sinne! Tämä treeni nyt onneksi ei reittä juurikaan ärsyttänyt, kun muuten piti koiran lomailemassa treeneistä.

Taluttelin Pongon veljeä Tulppaa.
Lauantai oli ja meni, jonka jälkeen kaikki viimeinenkin stressi poistui harteilta. Miten ihanalta tuntuikaan rankan toukokuun jälkeen vaan löhötä huoneessa, että hei, mun ei tarvii tehdä mitään.

Mitäs nyt sitten? TK1 on plakkarissa, joten alokasluokasta ei ole huolta enää. Avoimen luokan jutut alkaa olemaan osittain hyvin plakkarissa, joten vahvistellaan niitä ja treenaillaan. Käydään ainakin koittamassa avointa ennen säätömuutoksia, se menee miten menee. Olen alkanut tekemään takapihatreeneinä aktiivisesti tunnaria, jossa koira on jo ainakin oman tajunnut. Pikkuhiljaa.

Agilityssä käydään jotkut parit kivat kesäkisat, sen suhteen ei nyt ole paineita mistään. Kunhan harrastellaan ja pidetään hauskaa! 

Rally-tokon olen unohtanut ja kärsin edelleen rally-tokomasennuksesta noiden kahden voivoivoinollan jälkeen. Ei tee mieli koko lajia edes ajatella, saati treenata! Onneksi tokoilu varmaan vaan parantaa meidän rallyilyjä, joten viimeistään heinäkuun rallycolliemestiksissä ajatellaan sitten taas rallyä. Rally-SM kisoja varten pitäisi saada jostain VOIHYV, jossei tule niin sitten ei kisata siellä. Onneksi on toko, jossei tuo rally nyt ala tuosta sujumaan.

Canicrossailtua ollaan epäsäännöllisesti, noin viikottain. Sitä jatketaan taas kun saatiin kiva juoksuporukka. Jospa sitä innostuisi vaikka juoksemaan ihan kotonakin kun veto alkaa koiralta sujumaan! On muuten ihan mielettömän kiva laji.

Ompahan taas kesäksi hommaa, ainakin tokon saralla. Toivottavasti paljon hauskoja koirahetkiä, uimista, kisapäiviä, treenejä ja lenkkejä kavereiden kanssa. Sen lisäksi kesätyöt marjamyynnissä, synttärit, toivottavasti jotain festareita ja juhlia ja muuta. Aloitettiin seurassa vetämään junnujen rallyryhmää, joten siinäkin kuluu sitten tiistai-iltaisin aikaa. Eipähän tule aika pitkäksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti