sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Rallytokovalmennuksessa

Jos siellä säälikuopassa on nyt tullut eleltyä viikko ja pari, niin torstai-illan rallyvalmennuksessa oli havaittavissa jo pientä valoa tunnelin päässä, ehkä. Aluksi toki sai junnata muutaman minuutin kehän vieressä muistuttamassa työskentelystä ennen Suurta Sisääntuloamme, mutta lopulta kun ohitettiin aidat niin koira oli ihan toimintavalmiudessa jo lähtökyltillä. Ei kuikuiluja. Harjoitus olikin kaikki yhdessä kentällä (mukana oli jopa Pirjo juoksujensa kera - Poko ei noteerannut mitenkään) ja jokainen teki omantyylistä seuruuharjoitusta. Meillä oli ilman nakkia kädessä, paljon palkkaa, temponvaihteluja ja koiran hereilläpitoa. Noh, huomasinkin, että seuruu ei ole vaikeaa. Vasemmalle käännökset ei ole vaikeita, oikealle käännökset vähän, temponvaihtelut sujuu kympin arvoisesti jopa juoksusta hitaaseen, motivaatio tekemiseen on ennallaan ja väljäkin Pogotus on vain satunnaisesti seuruussa. Mikä sitten on suurin ongelma? Se, kun annan nakin, työ päättyy ja katse siirtyy välittömästi sekunniksi muualle. Ja palaa välittömästi takaisin. Jälleen taidan sanoa: sitä saa mitä vahvistaa.

Positiivinen asia on se, että katse palaa muhun ja nopeasti. Toi vilkaisu on sekunnin vilkaisu ja se ei ole ennen nakin antamista, vaan kun annan nakin koiralle suuhun, se vilkaisee sen jälkeen välittömästi ja palaa sitten työmoodiin. Kiitos luojalle minulla on nahka eikä bortsu, jos mun pitäisi seurata jotain pelkkää silmän liikkeitä niin en olisi ehkä siihen ihan vielä tarpeeksi pikkutarkka. Putkiaivo kun kääntää koko pään. Muistaakseni rallyn alkeiskurssilla Oona taisi sanoakin, että nenä ohjaa koko miestä eli nenä pitää hallita. Ja ois ehkä sillon voinut jo ottaa opiksi siitä ja kitkeä tämän hienon päänheiluttelun pois. En oo ennen tainnut edes ärsyyntyä moisesta, mutta nyt kun tajusin seuruun sujuvan kohtalaisen moitteettomasti (ainakin rallyasteikolla) niin osasin kiinnittää tuohon huomiota. Lääkkeeksi Oilin "jätä" harjoitusta, eli koira peruasennossa, herkku/lelu vasemmassa kädessä koiran pään vieressä ja koiran pitäisi käytännössä katsoa minua ja luvasta se saa lelun tai herkun vasemmalta. Kun koitin tätä niin Pongo tuijotti hienosti mun vasenta kättä oikein kiemuralla.


Omalla vuorollamme mentiin sitten rataa. Tehtiin Sisääntulo isolla ässällä jälleen kerran ja päästiinkin välittömästi sisään. Toisaalta toimii myös se, että kun koira vaan on töissä (ja itse huolehtii esim siitä, että kontakti ei katkea liian pienen oviaukon takia vaikkapa) ja sitten vaan mennään, eikä mitään köpötellä tai oteta yhden askeleen herättelyjä tai muita. Ilokseni kun päästiin lähtökyltille pönöttämään, koiralla joo taisi kontakti jonkin verran katketa, mutta mielenkiinto pysyi suht hyvin mussa ja hihnan irrotuskaan ei ollut katastrofi. Taisin vain meinata heittää Oonaa hihnalla naamaan... sanomattakin selvää, että en oo koskaan mitään pesistä harrastanut ja mun sihti on huono. Hihnan irroitusta ja erityisesti taskuun laittamista täytyy myös harjoitella...


Videolla on ensin siis toinen harjoitus (valittu kohta radalta) ja sen jälkeen koko rata. Eli mun mielestä suorittaminen radalla oli ihan hyvää, koira tuli erityisen hyvin lähtökyltille. Koiralla on mun mielestä mukavaa ja hukkasin sen vaan yhdessä kohtia, se teki mun kanssa hyvin töitä. Itse en osaa vaihteeksi laskea askeleita ja spiraalille mennessä pitäisi kiertää kyltti. Tuolla radalla se ei kyllä hukkaa katsekontaktia (kun sitä ei välissä palkkaa ja tuolla vaikka palkkasin, se pysyi mussa silti ihan hyvin. Kaikenkaikkiaan kaikista kivointa oli katsoa koiran ilmettä, se selkeästi nautti yhdessä tekemisestä ja sillä oli kivaa. Ihanaa nähdä, että työmotivaatio on palannut takaisin keskuuteemme! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti