perjantai 7. tammikuuta 2022

Vanha tassu hidastuu

 Yli vuosi ilman koirakilpailuja. 

Meidän viimeiseksi kisaksi jäi 21.11.2020 koiratanssikilpailut, joissa saatiin tehtyä yksi meidän kisauran huippusuorituksista. Koira oli niin hyvin mukana. Siitä sitten lähdettiinkin kohti alamäkeä, kun oli se kohtalokas päivä kun huomasin Pongon nivusessa patin. Siitä sitten lähdettiin.

Vuodenvaihteessa 20-21 tehty kastraatio muutti koiran täysin. Tästä syystä noin helmi-maaliskuussa 2021 sitten jätettiin myös koiraharrastukset pois, joissa viimeisimmät kerrat kävin lainakoiran kanssa. Ei se kuitenkaan tuntunut minusta samalta. Maaliskuussa irtisanoin paikan ja myin huhtikuun kerrat pois. Viimeinen käynti meillä hallilla oli huhtikuussa vapaakortilla, kuten aiemmin kirjoitin. Kesällä minua houkuteltiin myös palaamaan kouluttamaan, mutta en tiedä voisinko iloita muiden puolesta. Haluan, että koiraharrastus on minulle harrastus ja sen oman koiran kanssa. En ehkä muuten saa siitä sitä irti mitä tarvitsen. 


Pongo alkoi keväällä ontumaan ja kesää kohden ontui edelleen, eikä talvella tai alkukeväästä uimalakäynnit auttaneet asiaa yhtään. Carthropen-piikistä saatiin apua ja se selkeästi vetreytti Pongoa. Kuitenkaan Pongoa ei huvittanut lenkkeilemään lähteminen kotipihasta, vaikka muuten se olikin leikkisä ja aktiivinen kaveri. Metacamiin (meloksikaami) vaste huononi ja siitä ei ollut juuri lainkaan apua, vaikka talvella ja/tai keväällä se helpotti. Piikin ohella saatiin konsultaatiota eläinlääkäriltä, joka ehdotti myös kuvia ja/tai kivunhoitoa. Tässä vaiheessa päätettiin vain hoitaa kipua ja hoitaa kuvaukset myöhemmin.

Noh, kesä ja syksy mentiin sillä millä mentiin. Onneksi Pongo suostui kuitenkin kivasti lenkkeilemään metsätilalla, johon se vietiin autolla ja siellä sitten käyskenneltiin porukalla. Eli jotain liikettä tuli, vaikka kotipihasta ei suostunutkaan lähtemään lenkille. 

Käytettiin Pongo lopulta kuvissa loka-marraskuussa, kun ajateltiin valmistautua tulevaan talveen. Kuvissa ei näkynyt kuin nivelrikon alkua toisessa kyynäressä (huoh helpotusta). Saatiin uutena Librela-piikit käyttiin, joka annetaan kerran kuukaudessa ja lisäksi lääkkeenä aloitettiin Neurotiini eli gabapenttiinin antaminen. Kun sitä on annettu nyt useampi kuukausi on Pongo lähtenyt jo paremmin lenkillekin. Lisäksi marras- ja joulukuussa Pongo kävi fysioterapiassa/akupunktiossa. Kai siitäkin jotain hyötyä on ollut.



Täällä myö puksutellaan. Hitaasti mutta varmasti. Ja hyvin päästään juhlimaan 11v. syntymäpäiviä kuukauden päästä, ainoana esteenä ollen korona. Tassu se vaan hidastuu ja luopumisen tuskaa eletään. Onneksi kuitenkin Pongo on pirteä, kirkassilmäinen vanha herra, joka innostuu leikkiin ja olemiseen. Kyllä sitä paljon enemmän nukuttaa, mutta juustopussin rapina edelleen herättää sen päiväunilta ja se ilostuu näkemisestä. Vaatii loputtomia rapsuja. 

Olen vain yrittänyt sulkea mielestäni pois sitä, miten tärkeä osa arkea ja elämää ja mun identiteettiä koiraharrastus on ollut. Jatkuvasti uusissa töissäkin tulee vastaan koiraharrastustuttuja. En edes tajunnut miten mä oon elänyt ja hengittänyt sitä touhua, nauttien siitä ja oppien niin paljon. Nyt on vähän kuin tyhjää ja ilotonta, kun ei ole samanlaista intohimoa mihinkään vaikka olen yrittänyt innostua niin jääkiekosta, neulomisesta, tv:n katsomisesta, luistelusta, strategisista lautapeleistä, verkkopeleistä, lenkkeilystä, sählystä.... Yksin tehtävistä jutuista tai porukoissa. Mutta ei. Ei mikään tuota samaa iloa. Ehkä ainoana ratsastus, mutta sekin vähän saavutti huippunsa oman hevosen ollessa mahdoton hankinta. Kyllä koiranpentu on ollut mielessä, mutta utopistiselta se tuntuu hankkia tässä tilanteessa, kun aina vaan nämä tulevaisuuden suunnitelmat on auki vaikka miten tekee ja opiskelee. Turhauttaa. Mietin myös lainakoiraa, mutta ei se tuota sitä samaa iloa kun oman koiran kanssa kehittyminen ja harrastaminen ja siteen luominen kotona sekä treenikentillä. En mä halua kilpavälinettä, vaan ystävän, jonka kanssa vietetään yhdessä aikaa. Mutta se ei tule olemaan työpöydällä niin pitkään kun saa vanha herra puksuttaa täällä meidän kanssa. Ystävän kanssa kuljetaan ensin tämä polku loppuun - vaikka sitten hitaasti.

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Kuulumisia

Linkkujalan kuulumisia! Käytiin ellillä, Pongo sai Carthropen-pistoksia kesäkuussa 4 kappaletta viikon välein ja kävi Hoida Häntä -Emmillä akupunktiossa. Ei enää nouse jäykästi, mutta ontuu edelleen. Suositukset ortopedisissa vanhan koiran vaivoissa Keski-Suomen Eläinklinikka. Saimme sieltä hyvää palvelua, joka huomioi hyvin juuri meidän tarpeet.

Lenkit on lyhentyneet huomattavasti, eikä Pongo juuri halua lähteä pihasta pois. Minun luona ollessani saan sen kuitenkin namipussin kanssa houkuteltua lenkille. Se tykkäisi myös mennä johonkin risteykseen katselemaan autoja ja ohikulkijoita pitkäksi aikaa. 

Edelleen on elämäniloa ja pilkettä silmäkulmassa. Tuleva talvi ja kylmä ilma huolettaa. Jatkamme todennäköisesti koiran tutkimista talvea kohden, nyt on hengähdetty hetki. 

Ostin Pongolle polkupyörän perään koirakärryn ja ollaan käytetty sitä kärryllä lenkillä. Näin ei joka kerta tarvitse hypyttää sitä autoon. Vähän se vinkuu kyydissä, mutta pysyy ihan hyvin paikallaan ja tykkää katsella. Vähän pyöräily sitä kiihdyttää kun on tottunut juoksemaan vieressä.

Päivä kerrallaan.

Pikkuhiljaa ollaan totuttu arkeen, jossa ei ole enää treenejä, ei viikonloppuja joissa on kisoja tai kesän koiratapahtumia. Vähän on ontto olo. Mua haastateltiin SCY:n lehteen ja jotenkin nousi tippa linssiin. Ei ne palkinnot, mitalit tai muut oikein merkitse mitään. Mutta koiraharrastus oli vaan niin hauskaa ja mukavaa. Ja tehtiin yhdessä Pongon kanssa. Se on niin rakas, että sydäntä kivistää. 


En tiedä, jatkuuko tämän nyt vielä talveen, talven yli vai muutamia vuosia. Toivottavasti muutamia vuosia. Ontuman kanssa pystytään elämään ja tarvittaessa saadaan otettua lääkitystä enemmäksi. Muutamat colliet ovat ottaneet uutta Librelaa, ja se kiinnostaa myös meitä. Jotenkin vain ei olisi vielä valmis luopumaan koirasta, vaikka se ontuukin. Se on kuitenkin niin elämäniloinen ja sopii hyvin arkirytmiin. Pongohan on mun vanhempien luona ja siellä se niiden kanssa tekee pihahommia ja kiltisti lenkkeilee metsätiloilla, kotona vaan ei. Sille on tehty nyt oma pieni lenkki pihan takana olevalle sähkölinjaheinikollekin. 

Voi kun me vaan saatais useampi vuosi. 

We've been together for a decade now
Still everyday I'm lovin' you more
If I could do it all again
I'd probably do it all the same as before
I don't wanna know what would've happened
If I never had had your love
I didn't become myself before I met you
I don't wanna know what would've happened
If I never had felt your love
Everything about you, I like

tiistai 4. toukokuuta 2021

Vuoden colliekisat

Kopioin tämän suoraan mun Facebook-postauksesta, koska onnistuin kiteyttämään ajatukset silloin loistavana tajunnan virtana. Tässäpä näitä ajatuksia.

Suomen Collieyhdistyksen kokouksessa julkistettiin colliekilpailujen 2020 tulokset.
Pongo oli vuoden 3. paras rally-tokocollie sileäkarvaisista 1680 pisteellä ja sai vielä tunnustuksen muissa lajeissa koiratanssin heelwork to musicin harrastamisesta. ❤
Hieno päätös erikoiselle harrastusvuodelle ja mahdollisesti myös meidän kisauralle. Mulle Suomen Collieyhdistyksen alaosaston vuoden colliekisat ja muutenkin yhdistyksen omat colliekilpailut on ollut tärkeitä. Varsinkin rallyssä, koska en muista, että oltaisiin ikinä sijoituttu tai saatu tuomarinpalkintoa. Rotuyhdistyksen tunnustus on siitä syystä tuntunut aina tosi isolta ja hienolta asialta.
Viimeinen kisa oli meillä 21.11.2021 Pop Dog ry:n koiratanssikilpailut, joissa tanssitiin kunniamaininnan arvoisesti omassa kotihallissa. Tuntui siltä, että koira toimi kun ajatus. Meidän onnistumisen takasi henkilökohtainen kehääntutustuminen, jossa käytiin ihmettelemässä tuomarit ja kisakenttä. Saatiin kerrankin esittää meidän koreografia parempana kuin mitä se treeneissä oli ollut. Jos kisaura loppui tähän suoritukseen, en voisi olla ylpeämpi. Se vaan tuntui niin hyvältä, koira oli täydellisesti mukana ja saatiin esittää se kaikki mitä me osataan.
Käytiin vuoden 2020 mittaan yhteensä 10 rally-tokokilpailua, yksi kisa tammikuussa, loput elokuusta lokakuun loppuun. Niistä yhteensä viisi tulosta. Mieleen jäi JATin ihanat iltakisat pimeässä hallissa, jossa oli kylmä, mutta saatiin melkein ensimmäinen valiotulos Pongon kanssa, 92 pistettä. Valiotulos jäi kolmesta pisteestä kiinni, joka oli mun liian raju temponmuutos juoksusta kävelyyn. Harmitti silloin, mutta nyt ei enää oikeastaan. Pääasia, että mentiin ja nähtiin kavereita ja oli mukavia kisapäivä. Rallytokokisat on aivan ihania ja lajina meille sopiva.
Mieleen jäi myös LAUKA:n rallykisat paahteisessa syyskuussa, jossa saatiin kaksi nollatulosta. Väliajalla yksi kanssakisaaja tuli kommentoimaan, että jaksan olla tosi pirteä, vaikka näen että tulosta ei tule. Purskahdin itkuun, että ei tän kanssa voi olla mitään muuta kun iloinen kehässä. Muuten se ei tee edes sitä vähää. Ja miksen mä olisi onnellinen kun saan olla kisakehässä. Koira tekee aina sadan pisteen suoritusta. Pisteet, sijoitukset ja palkinnot on ihmisiä varten.
Pongo on kyllä opettanut omasta kilpailunhalusta ja sen hallitsemisesta niin paljon. Ei tärkeintä ole voitto tai palkinnot. Hevosilla kisatessa oli voittaminen aina tärkein asia ja menin aina esteratsastuksessa tiet niin, että oli aina mahdollisuus voittaa. Usein palasin ruusukkeen kanssa takaisin. Koiran kanssa se ei mennyt niin. Herkkä paimen ei kestänyt mun kisapainetta ja jännitystä. Piti itse osata muovautua reiluksi omalle koiralle. Siksi nykyään mulle kisapäivän tekee kanssaihmiset ja oman koiran kanssa oleminen ja laatuajan viettäminen. Jos joskus vielä pääsen kisakehään, niin nämä pääasiat kulkee mulla aina mukana. Oli kyseessä sitten SM-kisat, valiotulosten metsästys, rotumestikset tai vaan ne pienet kyläkisat.
Kiitän kaikkia, keiden seurasta olen saanut viime vuoden aikana nauttia niin kisoista kun treenaamisesta.




Vikat koiratanssikisat.

Koiratanssifiilistelyä

Kunniamaininnan arvoinen poika <3

Nää koiratanssikuvat on vaan niin ihania

Treenikuva vuosien takaa

Yksi lempikuvista. Mun. <3 


Vielä loppuun kuulumiset.

Käytiin eläinlääkärissä viime viikolla ja särkylääkkeestä ei ole ontumiseen huomattavaa apua. Koira kävelee metsässä ja pehmeällä alustalla ontumatta, mutta ontuu asfaltilla tai sepelitiellä. Positiivista on se, että kuukausi sitten alkanut laihutuskuuri on purrut ja Pongo on laihtunut 36,5kg painosta 34,3kg painoon. Ehkä se auttaisi vielä jalan kanssa. 

Mutta ainoa
miltä en pysty sinua suojella
on aika