lauantai 31. heinäkuuta 2021

Kuulumisia

Linkkujalan kuulumisia! Käytiin ellillä, Pongo sai Carthropen-pistoksia kesäkuussa 4 kappaletta viikon välein ja kävi Hoida Häntä -Emmillä akupunktiossa. Ei enää nouse jäykästi, mutta ontuu edelleen. Suositukset ortopedisissa vanhan koiran vaivoissa Keski-Suomen Eläinklinikka. Saimme sieltä hyvää palvelua, joka huomioi hyvin juuri meidän tarpeet.

Lenkit on lyhentyneet huomattavasti, eikä Pongo juuri halua lähteä pihasta pois. Minun luona ollessani saan sen kuitenkin namipussin kanssa houkuteltua lenkille. Se tykkäisi myös mennä johonkin risteykseen katselemaan autoja ja ohikulkijoita pitkäksi aikaa. 

Edelleen on elämäniloa ja pilkettä silmäkulmassa. Tuleva talvi ja kylmä ilma huolettaa. Jatkamme todennäköisesti koiran tutkimista talvea kohden, nyt on hengähdetty hetki. 

Ostin Pongolle polkupyörän perään koirakärryn ja ollaan käytetty sitä kärryllä lenkillä. Näin ei joka kerta tarvitse hypyttää sitä autoon. Vähän se vinkuu kyydissä, mutta pysyy ihan hyvin paikallaan ja tykkää katsella. Vähän pyöräily sitä kiihdyttää kun on tottunut juoksemaan vieressä.

Päivä kerrallaan.

Pikkuhiljaa ollaan totuttu arkeen, jossa ei ole enää treenejä, ei viikonloppuja joissa on kisoja tai kesän koiratapahtumia. Vähän on ontto olo. Mua haastateltiin SCY:n lehteen ja jotenkin nousi tippa linssiin. Ei ne palkinnot, mitalit tai muut oikein merkitse mitään. Mutta koiraharrastus oli vaan niin hauskaa ja mukavaa. Ja tehtiin yhdessä Pongon kanssa. Se on niin rakas, että sydäntä kivistää. 


En tiedä, jatkuuko tämän nyt vielä talveen, talven yli vai muutamia vuosia. Toivottavasti muutamia vuosia. Ontuman kanssa pystytään elämään ja tarvittaessa saadaan otettua lääkitystä enemmäksi. Muutamat colliet ovat ottaneet uutta Librelaa, ja se kiinnostaa myös meitä. Jotenkin vain ei olisi vielä valmis luopumaan koirasta, vaikka se ontuukin. Se on kuitenkin niin elämäniloinen ja sopii hyvin arkirytmiin. Pongohan on mun vanhempien luona ja siellä se niiden kanssa tekee pihahommia ja kiltisti lenkkeilee metsätiloilla, kotona vaan ei. Sille on tehty nyt oma pieni lenkki pihan takana olevalle sähkölinjaheinikollekin. 

Voi kun me vaan saatais useampi vuosi. 

We've been together for a decade now
Still everyday I'm lovin' you more
If I could do it all again
I'd probably do it all the same as before
I don't wanna know what would've happened
If I never had had your love
I didn't become myself before I met you
I don't wanna know what would've happened
If I never had felt your love
Everything about you, I like

tiistai 4. toukokuuta 2021

Vuoden colliekisat

Kopioin tämän suoraan mun Facebook-postauksesta, koska onnistuin kiteyttämään ajatukset silloin loistavana tajunnan virtana. Tässäpä näitä ajatuksia.

Suomen Collieyhdistyksen kokouksessa julkistettiin colliekilpailujen 2020 tulokset.
Pongo oli vuoden 3. paras rally-tokocollie sileäkarvaisista 1680 pisteellä ja sai vielä tunnustuksen muissa lajeissa koiratanssin heelwork to musicin harrastamisesta. ❤
Hieno päätös erikoiselle harrastusvuodelle ja mahdollisesti myös meidän kisauralle. Mulle Suomen Collieyhdistyksen alaosaston vuoden colliekisat ja muutenkin yhdistyksen omat colliekilpailut on ollut tärkeitä. Varsinkin rallyssä, koska en muista, että oltaisiin ikinä sijoituttu tai saatu tuomarinpalkintoa. Rotuyhdistyksen tunnustus on siitä syystä tuntunut aina tosi isolta ja hienolta asialta.
Viimeinen kisa oli meillä 21.11.2021 Pop Dog ry:n koiratanssikilpailut, joissa tanssitiin kunniamaininnan arvoisesti omassa kotihallissa. Tuntui siltä, että koira toimi kun ajatus. Meidän onnistumisen takasi henkilökohtainen kehääntutustuminen, jossa käytiin ihmettelemässä tuomarit ja kisakenttä. Saatiin kerrankin esittää meidän koreografia parempana kuin mitä se treeneissä oli ollut. Jos kisaura loppui tähän suoritukseen, en voisi olla ylpeämpi. Se vaan tuntui niin hyvältä, koira oli täydellisesti mukana ja saatiin esittää se kaikki mitä me osataan.
Käytiin vuoden 2020 mittaan yhteensä 10 rally-tokokilpailua, yksi kisa tammikuussa, loput elokuusta lokakuun loppuun. Niistä yhteensä viisi tulosta. Mieleen jäi JATin ihanat iltakisat pimeässä hallissa, jossa oli kylmä, mutta saatiin melkein ensimmäinen valiotulos Pongon kanssa, 92 pistettä. Valiotulos jäi kolmesta pisteestä kiinni, joka oli mun liian raju temponmuutos juoksusta kävelyyn. Harmitti silloin, mutta nyt ei enää oikeastaan. Pääasia, että mentiin ja nähtiin kavereita ja oli mukavia kisapäivä. Rallytokokisat on aivan ihania ja lajina meille sopiva.
Mieleen jäi myös LAUKA:n rallykisat paahteisessa syyskuussa, jossa saatiin kaksi nollatulosta. Väliajalla yksi kanssakisaaja tuli kommentoimaan, että jaksan olla tosi pirteä, vaikka näen että tulosta ei tule. Purskahdin itkuun, että ei tän kanssa voi olla mitään muuta kun iloinen kehässä. Muuten se ei tee edes sitä vähää. Ja miksen mä olisi onnellinen kun saan olla kisakehässä. Koira tekee aina sadan pisteen suoritusta. Pisteet, sijoitukset ja palkinnot on ihmisiä varten.
Pongo on kyllä opettanut omasta kilpailunhalusta ja sen hallitsemisesta niin paljon. Ei tärkeintä ole voitto tai palkinnot. Hevosilla kisatessa oli voittaminen aina tärkein asia ja menin aina esteratsastuksessa tiet niin, että oli aina mahdollisuus voittaa. Usein palasin ruusukkeen kanssa takaisin. Koiran kanssa se ei mennyt niin. Herkkä paimen ei kestänyt mun kisapainetta ja jännitystä. Piti itse osata muovautua reiluksi omalle koiralle. Siksi nykyään mulle kisapäivän tekee kanssaihmiset ja oman koiran kanssa oleminen ja laatuajan viettäminen. Jos joskus vielä pääsen kisakehään, niin nämä pääasiat kulkee mulla aina mukana. Oli kyseessä sitten SM-kisat, valiotulosten metsästys, rotumestikset tai vaan ne pienet kyläkisat.
Kiitän kaikkia, keiden seurasta olen saanut viime vuoden aikana nauttia niin kisoista kun treenaamisesta.




Vikat koiratanssikisat.

Koiratanssifiilistelyä

Kunniamaininnan arvoinen poika <3

Nää koiratanssikuvat on vaan niin ihania

Treenikuva vuosien takaa

Yksi lempikuvista. Mun. <3 


Vielä loppuun kuulumiset.

Käytiin eläinlääkärissä viime viikolla ja särkylääkkeestä ei ole ontumiseen huomattavaa apua. Koira kävelee metsässä ja pehmeällä alustalla ontumatta, mutta ontuu asfaltilla tai sepelitiellä. Positiivista on se, että kuukausi sitten alkanut laihutuskuuri on purrut ja Pongo on laihtunut 36,5kg painosta 34,3kg painoon. Ehkä se auttaisi vielä jalan kanssa. 

Mutta ainoa
miltä en pysty sinua suojella
on aika

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kuusi vuotta sitten tänä päivänä

 Kiitos Facebook, kun muistutit.


Kuusi vuotta sitten tänä päivänä itkin onnesta pitkän ajan jälkeen, kun oli mennyt koiratreenit päin persettä. Tänään itkin sitten tämän ajanjakson mahdollista päättymistä.

Tänään käytiin mahdollisesti yksissä viimeisistä treeneistä. Itkin jo aamusta kun laitoin SCY paidan päälle, treenivaatteet ja pakkasin koiran autoon. Pakko sanoa, että Lumemen Blur-meikkivoide on kyllä ykkösvalinta itkuisen pärstän peittämiseen myös läpi päivän kestävässä pienessä tihkuitkussa. 

Jos ensi viikolla vielä päästään käymään kasvattajan kanssa, niin käydään. Mutta so far viimeiset treenit. Joka tapauksessa kuun lopussa loppuu vapaakortti ja tähän tietoon en ole sitä erikseen ostamassa. Valmennusryhmät on liian fyysisiä nyt Pongolle. Katselin vähän Nose Work -treenejä, jos sopiva ryhmä löytyy ja semmoinen treenityyli, mikä ei rasita Pongon kroppaa, voisi sitä ehkä harkita. Mutta että se treenaaminen ja kisaaminen voi olla, että se on nyt takana. Ja se on ihan luonnollista. Pongo täytti 10 vuotta ja ontuilee etujalkaa varsinkin kovalla pohjalla. Luopumisen tuskaa vaan ei voi estää, kun tottunut käymään treeneissä ja elämään koiraelämää. Ja kun uusi koira ei ole vaihtoehto.

Mutta tämän päivän touhuihin. Kyyneleet tuli silmiin jo halliin sisälle mennessä. Kuitenkin ajattelin tsempata, koska tiedän, että Pongo vihaa kun itken. Kyyneleet valui silti poskia pitkin, mutta en halunnut antaa suruiselle mielelle valtaa. Vaan koitin nyt edes nauttia treenihetkestä. Siinä pyörittiin, muutama pieni seuruupätkä kylteillä, sitten leikittiin ja Pongo sai varastaa lelua. Ja laukkailla mukavalla pohjalla hallilla. Paljon leikkiä, rapsuja ja vähän tehtäviä. Kasvattaja treenasi välissä Murua ja treenin lopuksi otin Pongon vielä kentälle ja tehtiin muutamia juttuja. 

Ja se vaan osaa kaiken. 



Jääkö Pongo eläkkeelle? En osaa sanoa. Koitan ehkä metsästää Nose Work-ryhmän tai keksiä muuta aktivointia itsenäisesti. Itsekin kaipaan koirahommia, kun pidän koirista ja eläimistä niin paljon ja itselle on henkireikä käydä pööpöilemässä treeneissä. Ei se kuitenkaan ole muiden koirien kanssa sama asia, kun oman rakkaan koiran kanssa. Jospa löytyisi joku seniorille sopivan kevyt ryhmä missä käydä. Kastraatio ja vanhuus passivoi sitä muuten ihan liikaa, eli sitä ei saa edes kevyelle lenkille lähtemään. Kuitenkin olisi hyvä ylläpitää jonkinlaista aktiivisuutta. Tuntuu utopistiselta, että ennen kastraatiota Pongo kävi vielä pyörälenkit ja normaalisti treeneissä. Ja me oltiin vielä marraskuun lopussa koiratanssikisoissa. Mutta kasvattaja muistutti, että vanhuus tulee/näkyy hypyin. Ja onhan tässä sitä luopumisen tuskaa, pitkän ajan saattohoitoa. 

Palaillaan, joskus.