perjantai 6. marraskuuta 2020

Harrastaminen vanhenevan koiran kanssa

Seniorikoiran tai veteraanikoiran kanssa harrastaminen on ollut viime aikoina itselleni hyvin ajankohtainen aihe. Jo lähes pari vuotta takaperin heräsin siihen, että koira alkaa olemaan vanha tai ainakin vanhenee. Vanhenemisen vuoksi Pongo tarvitsee erikoisajattelua harrastamiseen liittyen. Kuitenkaan en haluaisi jättää harrastamista kokonaan vanhenevan koiran kanssa, sillä molemmat nautimme harrastamisesta ja sitä olemme tottuneet yhdessä tekemään viikoittain tai useamman kerran viikossa. Mieli ja keho pysyy virkeänä, kun tehdään normaaleja temppuja ja käydään treeneissä sekä toisinaan myös kisaamassa.



Miten koiran vanheneminen meillä näkyy? Ajoittain Pongolla on jäykkyyttä makuulta noustessa tai alkavan nivelrikon oireita. Koira myös noustessaan odottaa hetken, ehkä viitisen sekuntia, ja liikkuu vasta sitten. Tänä talvena Pongo ei ole vielä ontunut tai nostanut jalkaa ilmassa, kuten 2018 huomattiin koiralla ontumista levon jälkeen ja käytimme sitä jopa eläinlääkärissä ilman erikoisempia tuloksia. Tuossa kuvauskerrassa unohtui kuvata kuitenkin etupää ja vaikka tekstissä ilakoin "tervettä" koiraa, tuskin yksikään veteraanikoira oikeasti on täysin terve. Kaikilla jotain kulumaa on pakko olla kropassa - ja se on elämää. Teki liikaa tai liian vähän, on koirassa varmasti jotain kun syynäämällä syynää. 

Kävimme koiraosteopaatilla jyväskyläläisellä DynamicFysiolla, joka tekee koirille osteopatiaa täällä paikallisesti. Pongoa on käytetty läpi sen elämän epäsäännöllisen säännöllisesti hierojalla tai fyssarilla, nyt sitten löysin viime vuoden aikana tämän osteopaatin. Taisi erinomainen tarjoushinta houkutella kokeilemaan, koska miksi ei. Hoito näytti omistajan silmin erikoiselta, sillä verrattuna koirahierontaan on koiraosteopatiassa otteet erilaisia ja maallikon silmin se ei näytä oikein miltään. Kuitenkin huomattiin Pongossa huomattava muutos osteopaatilla käynnin jälkeen ja siitä oikeasti oli sille apua viime kerralla. Muutoksia mitä huomattiin koiraosteopatian jälkeen olivat esimerkiksi suoreneminen juostessa, parempi seisoma-asento (koira ei seiso S-mutkalla tai vänkyrässä) ja vähempi selän notkoisuus. Nyt käytettiin uudemman kerran, sillä yksissä treeneissä Pongo ontui pari kertaa rajusti ja sitten palasi normaaliin. Nivelrikon ja spondyloosin oireita pahentaa talvi, kylmyys ja märkä, joten oletetusti silloin kehossa näkyy enemmän muutoksia. Sain ohjeen käyttää talviaikana useammin ja mielummin ennaltaehkäisevämmin, kuin vasta hoitaa koiran rajua kiputilaa tai kireystilaa. 

Syksyllä "korona"rally-tokokisoissa


Millaisia muutoksia koiran vanheneminen on tehnyt harrastusrintamalla? Erityisesti kun koira on etupäästä raskas ja isokokoinen, on huomioitava treenien kuormittavimmat asiat. Treeneissä kuormittaa hypyt, eli olen minimoinut autoon sisälle ja pois hypyt minimiin ja alkanut käyttää enemmän treeneissä häkkiä. Häkit treenihallilla on huonoja ja pieniä (ehkä yksi on tarpeeksi iso), Pongo könöttää niissä huonossa asennossa, joten väliajoilla paljon aikaa menee jumppaamiseen ja verryttelemiseen. Verryttelyalueelta puuttuu myös esim. dobopallo tai muu, jonka kanssa voisi pyöritellä sinä aikana kun muut ovat kentällä. Kuitenkin, vanhenevan koiran kanssa alkuverryttelyt korostuvat myös ihan helpoissa treeneissä, kuten rally-toko. 

Meidän alkuverryttelyyn kuuluu ylipäätänsä pieni jaloittelu, mahdollisesti jopa ravailu pihalla miten paljon Pongo suostuu. Usein se lyö jarrut päälle ja rupeaa vetämään halliin sisälle.. Pongo on upeasti ehdollistunut, että hallissa on hauskaa, eikä sitä huvita viettää ulkona turhaan aikaa. Hallissa ennen omaa vuoroa otan koiran aina edellisen koiran aikana häkistä pois ja pyörittelen sitä molempiin suuntiin monta kertaa. Lisäksi sain hyvän vinkin, että korkealle tassun antaminen aktivoi hyvin kireäntuntuista lapaa. 

Treeneissä en ole tehnyt varsinaisesti muutoksia treenien sisältöön, vaan edelleen tehdään niin tekniikkaa, ratatreeniä, kisatreeniä, virettä kuin mitä vaan. Treeneissä rimoja pidän matalalla (rally-tokossa on maxikoirien hypyt 40cm) ja en turhaan hypytä sitä, sillä Pongo hyppää kyllä kisoissa kun sen vaan vie reilusti esteille. En ikinä hypytä suoraan pysähdyksestä, vaan vien koiran esteille vauhdilla (myös kisoissa). Treeneissä on tärkeää kuunnella koiraa ja tehdä tehtäviä niin, että sillä on mukava olo. Annan siis sen suorittaa tehtävät omalla tassunjäljellä ja mukaudun itse siihen, miten askelletaan tai miten nopeastihitaasti pyörähdetään erilaiset kukkaset tai pyörähdykset.

Mitä EI treeneissä tehdä enää vanhenevan koiran kanssa:

Herkkujen heittäminen. Treeneissä on mieluustikkaan heitä Pongolle mitään niin, että se juoksee esineen tai herkun perään kauas, sillä usein näin liikkuminen tapahtuu töksähtäen. Palkkaus siis mieluiten aina suuhun, eikä heittäen. Jos on tarve ohjata sitä kauemmas, niin herkun voi viedä ja päästää sen juoksemaan itse herkulle kauemmas, jolloin liikerata on parempi kuin heiton perään juostessa. 

Lelujen heitteleminen. Leluja en enää mieluusti heitä, sillä usein liike jatkuu samanlaisena kuin ruokaa heittäessä: koira juoksee rajusti lelulle, jarruttaa töksähtäen ja palaa sitten luokse. Leikkiminen voi olla muutenkin hauskaa TAI jopa hauskempaa! Vanhenevan koiran kanssa leikkiä voi monella tavalla, kuten erilaisia vetoleikkejä, heittää lelun kauemmas pitäen pannasta kiinni ja päästää koiran sitten lelulle (koiran on helpompi arvioida matka) tai vaikka ihan antaa koiralle lelun ja juoksee sen perässä. Meillä suosikkeja on vetoleikit, joissa koiraa saa todella hetsata kovastikin ja jopa vähän kevyesti töniä. 

Fyysisesti liian haastavat jutut. Ollaan lopetettu agility jo vuosia takaperin ja muutenkin olen luopunut yksinkertaisesti liian fyysisistä tehtävistä. Näitä on myös esimerkiksi tokossa, kuten luoksetulon stoppi. Pongo persoonana on itseään säästävä, eli se ei pysähdy seinään. Erityisesti vanhenevan "reikäpään" kanssa kiinnitäisin erityishuomiota etukäteen siihen, että koira ei satuta itseään yliyrittäessä. 



Vanhenevan koiran kanssa harrastamisessa on tärkeintä osata nauttia hetkestä. Se rakas koira on siinä enää vähemmän aikaa, joten olisiko tärkeämpi nauttia yhdessä ja kerätä ihania yhteisiä muistoja, kun pingottaa tai hioa tekniikkaa loputtomiin? Pongo on opettanut itselleni läpi elämänsä kärsivällisyyttä, epäonnistumisen sietämistä ja nauttimista pienistä onnistumisista. Tämä siis tarkoittaa loputtomia rally-tokon nollia, agilityhyllyjä, epäonnistuneita tokosuorituksia. Mutta mitä kaikkea hyvää siellä seassa onkaan! 

Nykyään me nautiskellaan treenaamisesta ja kisaamisesta nuttura löysällä ja toivotaan, että joskus onnistutaan ja voidaan saada vaikka rally-tokon valionarvoon oikeuttavat tulokset. Vanhemmiten koira ei vaan enää niin jouhevasti käänny ja persoonana häiriöherkkä koira ei kisatilanteissa aina onnistu, mutta yhteinen ihana aika kiireisen arjen ja töiden keskellä on jotain mitä ei rahalla saa. Siksi nautin joka hetkestä ja yritän muistaa, että koira tekee aina itse niitä 100 pisteen ratoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti