lauantai 1. elokuuta 2020

Koronakuulumisia

Pahin korona-aika on ainakin tässä hetkessä osittain ohi ja aika näyttää tulevaisuudessa, palataanko takaisin karanteeniin. Meillähän oli keväällä valmennuspaikka ja irtisanoin sen heti maaliskuussa, jolloin olin etävalmennuksessa. Laitoin valmentajalle videoita meidän treeneistä ja kävin treenaamassa vanhempien takapihalla. En halunnut ottaa riskiä turhasta kulkemisesta hallille, kun Pongo asuu kuitenkin vanhemmilla, niin kävin treenaamassa sen takapihalla.

Etätreenit ei toimineet meillä oikeastaan ja jotenkin korona-aika vaikutti omaan itseeni niin, että ei ollut kauhean kiva treenata. Ärsytti jo se, että ei pääse vanhempia tapaamaan kunnolla ja sitten treenit kylmässä sateisessa kevätsäässä ei oikein toiminut. Pongo sai treeniloman, mä sain toukokuun puolessa välissä töitä ja kesä on mennyt ihan kivasti.

Ei olla treenattu tai kisattu mitään. Jopa haikeaa, kun ei ole oikeastaan mitään tapahtumia tai koirajuttuja. Olen aina tykännyt käydä paljon kisoissa, kesällä vaikka leireillä tai muissa, kun koirajutut on kuitenkin itselle se yksi suola ja jaksaminen arkeen. Muutaman kuukauden verran ollaan lomailtu ja Pongo on ollut porukoiden luona aktiivisessa elossa, mm. puutöissä, pihan vartiointitöissä, rapsuteltavana, pyörälenkeillä jne. Hetken mielijohteesta ilmoitin meidät kuitenkin rally-tokon piirimestaruusjoukkueeseen ja saatiin paikka. Otin myös puolikkaan valkkapaikan ainakin elokuuksi ja syyskuuksi.

Nyt kuitenkin viime viikolla ostin yhden irtokerran ja kävin hallilla - yllättäen pysyi pakka hyvin kasassa, vaikka pelkäsin, että herkistyisin treeneihin paluusta. Olen tehnyt koiratreeneihin pitkällä ajanjaksolla hyvästejä, sillä tiedostan Pongon iän ja sen, että ei tämä oo ikuista. Ensin kuoli Pongon veli keväällä, nyt vasta Pongon emä kuoli, puolisisar kuoli. Pongo on kuitenkin todella hyvässä kunnossa tällä hetkellä ja sille sopii hyvin aktiivinen puuhailuelämä vanhempieni luona. Päivittäiset pyörälenkit pitävät sen hyvässä kunnossa, se saa hyvää ruokaa ja mieli pysyy virkeänä. Koitan nauttia tästä meidän yhteiselosta ja harrastusten jatkumisesta, vaikka korona oli luonnollinen siirtymä siitä pois. En haluaisi kuitenkaan vielä lopettaa, kun se on meidän yhteinen juttu, mistä Pongo edelleen nauttii.

Mutta.

Velipoika sai huonoja uutisia.

Halusin vielä käydä ikuistamassa mistä lähdettiin liikkeelle. Ei olla varmaan ikinä otettu tämmöistä kuvaa. Se oli pakko vaan tehdä nyt. Kuvasin vielä Karoa ja Kakea järkkärillä niin, että koko kamera meni ihan meikkiin ja itkuun.

Miten paljon kaikkea ihanaa on koirat, Acting-porukka ja koiraharrastus tuonut. Miten paljon mekin ollaan yhdessä seikkailtu, purettu tuntoja ja tehty yhdessä. Vuonna 2012 tavattiin JKL KV:ssä, jossa Karo kuvasi mua ja Pongoa kehässä. Karon miesystävä oli kauhusta jäykkänä koirapaljoudessa. Sitten mentiin lenkille omenatarhoille. L:stä Pongo tuntui niin mukavan isolta, toivottavasti Kakestakin tulisi yhtä iso. Pojilla kävi leikit hienosti yksiin ja siitä kerrasta asti ollaan yhdessä ulkoiltu, treenattu, käyty kisareissuilla ja löydetty Karon kanssa yhteinen sävel myös koirailun ulkopuolelta. On paljon muitakin koirakavereita, mutta Karo on se the Karo.

Edelleenkin Kake-veli on se ainoa kaveri, jonka kanssa Pongolla on parhaat leikit ja onhan se oma velipoika vaan paras. Ja on Karokin hyvä ystävä, yksi parhaista, joka ymmärtää ja kenen kanssa voidaan puhua oikeastaan mistä vaan. Kaikki ei ole ikuista. Tässä hetkessä on kuitenkin vielä ihana olla. Ollaan tehty vaan niin paljon yhdessä ja koettu yhdessä, eletty tätä koirailua yhdessä.


Tricolours are a girl's best friend. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti