perjantai 9. maaliskuuta 2018

Tiina, sun pitäisi ostaa uusi koira

Harrastus kuin harrastus tökkii joskus. Treeneissä tulee takapakkia, kisat ovat pelkkää epäonnistumista ja normaalisti helpotkin asiat epäonnistuvat. Helpoin ratkaisu on lyödä hanskat tiskiin. Olen kuullut tämän allaolevan kommentin monta kertaa. Viimeksi se päivä oli eilen.

"Tiina, olitko sä ottamassa bortsupentua?"


Kyllä, olin ottamassa koiranpentua. Se case kuitenkin jumahti realiteetteihin, että unelmien pentua ei tullut, enkä halunnut itselleni vain kivaa koiraa. Päätin asettaa omat tavoitteet uudelleen ja mennä sillä mitä on annettu. Kun se kortti on käytetty loppuun, on aika harkita vaihtoehtoja uudelleen.

Oma koiraharrastukseni olisi loppunut heti alkuunsa, jos en olisi päättänyt mennä läpi harmaan kiven. Keksin ratkaisut toimia oman koirani kanssa. Nyt koiraharrastus on kivaa, kun omat tavoitteet ovat kunnossa. Omat unelmat ovat siivittäneet korkeammalle. Koiraharrastuksen ja -kilpailemisen kautta olen oppinut hyvin paljon itsestäni. Jos joku toinen ottaa monta koiraa ja päivittää parempaan, go for it. Se ei ole minua varten - nyt.

Omat tavoitteet vuodelle 2018:
  1. 95 p. rally-tokotulos kisoista
  2. Kilpaile SM-kisoissa
  3. Kilpaile koiratanssissa
  4. Saa menestystä alaosaston colliekisoissa

Omat unelmat:
  1. Kilpaile SM-kisoissa rally-tokossa
  2. Kilpaile agilityn 3-luokassa
  3. Kouluta muita saaden siitä rahaa
Vaikeaa? Kyllä. Mahdotonta? Ei.

"Täytyy arvostaa sitä, miten paljon olet jaksanut tehdä työtä ja hakata päätäsi seinään Pongon kanssa" 

 

Uuden koiran aika ei ole nyt, vaan haluan mennä niin pitkälle kuin Pongossa vaan speksit riittää. Ihme kyllä oikeastaan millään osa-alueella en ole onnistunut saavuttamaan vielä lopullista maalia. Oman ideologiani mukaan haluan tehdä sataprosenttisesti sillä mitä olen saanut. Olemme kulkeneet Pongon kanssa yhdessä niin pitkän matkan, että olisi itseni pettämistä jättää asiat puolitiehen.

Realiteettien hahmottaminen on tärkeä osa oman pettymyksen käsittelyä. Omalla kohdalla pettymyksiä on helpottanut se, että tiedostan millainen koira Pongo on ja millainen ohjaaja minä olen. Niitä onnistumisia voi olla tietyn tehtävän onnistuminen kisatilanteessa, rentoutuminen kisaradalla, motivaation saavuttaminen tai ensimmäisissä kylteissä onnistuminen. Kun realiteetit on hahmotettu on sosiaalinen palkkaus helpompaa. Ja sosiaalinen palkka on kaikista arvokkain palkka itselle ja koiralle, silloin kun onnistuu avata sydän kisaradalla ja kokea aitoa onnistumista, saavutetaan vaikeamman koiran kanssa aitoja tuloksia.

Tiedän miksi treenit eivät suju. En ole 100% läsnä, onnellinen ja valmis antamaan koiralle sosiaalista palkkaa. Nyt on aika tehdä kivoja asioita ja antaa harrastuksen viedä. Vain niin voin antaa sydämestäni asti koiralle sitä positiivisuutta minkä se ansaitsee.

Elä päästä itseäsi helpolla. Haasta omaa itseäsi ja kehitä itseäsi jatkuvasti ohjaajana.

8 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Tunnistan paljon samaa itsessäni, kun yläasteikäisenä taistelin kahden nuoren "ongelmakoiran" kanssa. Kyllä mä silloin kinusin äidiltä, että enkö voisi saada oman collien, ja petsiessä tuntui kaikki olevan järjestään sellaisia, jotka ei sen kotoa löytyvän aikuisen koiran kanssa harrastaneet vaan ottivat bortsun/aussien/tms. harrastuskoiraksi. Ei mulla ollut sellaista mahdollisuutta, oli ne kaksi koiraa siinä ja niillä korteilla oli pelattava. Ja niiden kanssa sitten muuten harrastettiin, aloin kisata koirien ollessa 6-7-vuotiaita, ja kisattiin vielä silloin kun olisivat seuraavaksi täyttäneet 10.. Ja nykyään oon hiton ylpeä itsestäni että opettelin ne koiraharrastukset niiden kanssa. Kuin myös kiitollinen vanhemmilleni siitä, etteivät silloin antaneet lupaa ottaa uutta pentua. Kyllä ne vaikeat koirat vaan opettaa kaikista eniten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tarina, kiitos kun jaoit sen. :)

      Vaikeutta on niin monella mittarilla, että bc tai kelpie omaa myös omat ongelmansa. Nopeutta ja tehoa kyllä saa, mutta samalla myös huonoja puolia. Että onko se ratkaisu, ei välttämättä. Yksi mahdollisuus toimia!

      Lisäksi kun on jo se oma rakas koira kotona, niin miksi ei tekisi sen kanssa sillä millä pystyy. Nauttii omalla tavallaan sen kanssa eri asioista. Harvasta ohjaajasta kun on esim agin sm-tasolle, vaikka olisi miten hieno koira. ;)

      Poista
    2. Näinhän se on :D Ja olipa tuosta myös se etu, että kun kotoa jo löytyvien koirien kanssa opettelee, niin ei pennun kanssa tarvinut ihan samoja virheitä tehdä. Ja kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ei tarvinnut Haltin kanssa mennä esim. agin alkeiskursseille, vaan sain suoraan hakea viikkoryhmään kun oli jo aiempaa kisakokemusta ylemmistä luokista ;)

      Poista
    3. Kyllä, noin aloittaminen on varmasti vielä helpompaa. :) On itsellä pohjaa miten niitä alkeita lähdetään harjoittelemaan. Tuossa tilanteessa on myös helpompaa opettaa koira kun koira alkeista asti "oikein", vaikka varmasti virheitä aina tulee. Collienkin kanssa voi ihan hyvin pärjätä agissa korkealla, jos sen vain opettaa hyppäämään esteitä nuolien (ja itse olisi superhyvä ohjaaja). Ehkä sitten joskus. :D

      Mulla toki tätä tekstiä siivittää myös oma koira-allergia ja hankkimista joutuu toden totta miettiä. En halua olla se joka joutuu koiran palauttamaan allergian vuoksi, vaan että oikeasti rotu sopii ja suunnitelma allergian varalle on. Silloin vanhempien hoidettavaksi on huomattavasti helpompaa laittaa Lassie kuin todella aktiivinen työkoira. :)

      Poista
  2. Perustetaanko koiratanssikisoihin 2018 -tavoitekerho? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Pitäis vaan saada jotenkin treeni-into ohjelman harjoitteluun. Temput riittäisi nimittäin varmasti. :D

      Poista
  3. Tämä on jo vähän vanhaksi mennyt juttu, mutta kun huomasin tämän nyt ja tunnistin tästä itseni niin selitänpä vähän mitä tuolla kommentillani tarkoitin.

    Minä en usko siihen, että palkinto tai täyttymys elämässä, kuolemassa ja koiraharrastuksessa on sitä suurempi, mitä enemmän on tehty töitä. Minä en myöskään usko siihen, että oma mielihyvä sidotaan tulostavoitteellisuuteen, joten en myöskään pyri perustamaan päiväni onnistumista sille, miten koira toimii missäkin tilanteessa. Tottakai onnistuminen on aina mukavaa, mutta minä en anna tälle harrastukselle sellaista valtaa että olisin jäähkälenkillä hysteerinen tai itkisin autossa jos hommat menee plörinäksi. Minusta se ei ole sen arvoista. Minusta myöskään onnistumiset, jotka vaativat jumalattoman määrän työtunteja eivät tässä mittakaavassa ole sen arvoisia. Siksi minusta sellainen harrastus, joka epäonnistuessaan saa ohjaajan vaipumaan täyteen synkkyyteen, ei missään tapauksessa ikinä ole sen arvoista.

    Minä haluan, että mun koiraharrastuksen ensisijainen motiivi on tarjota mun koirille tilaisuuksia toimia ohjaajan kanssa, johon ne on jalostettu. Se paljonko kisataan, vai kisataanko ollenkaan, on bonusta, joka ei määrittele mua eikä koiraa mihinkään suuntaan. Mutta jos mä kisaan, niin kyllä mä tykkään että koira siihen soveltuu. Mulla on kolme koiraa, joista yksi on hankittu olemaan edelliselle upgrade ja kolmas paikkaamaan toisesta taas jotakin, mitä siinä ei ole. Olisin toki voinut jättää paimenet ottamatta ja pyrkiä nostamaan Mökön erikoisvoittajaluokkaan, mutta en halunnut, koska en koe mielekkääksi kilpailla koiralla jolla ei ole siihen vaadittavia ominaisuuksia. Voisin tottakai kehittää itseäni hamaan tappiin ohjaajana ja oppia viemään seuraavaksi vaikka ranskanbulldogin sinne EVL:n, mutta en koe sitä itseäni kiinnostavaksi proggikseksi.

    Sulla on tässä tekstissä hyviä pointteja, mutta musta vastakkainasettelu laiskoista luovuttajista ja loppuun asti pää punaisena pusertavista ohjaajista on vähän kärjistetty. Meitä on niin moneen junaan kuitenkin. Mä myös heitin tuon kommentin sulle sinä päivänä myös siksi, että se sisuunnuttaisi, koska musta päänsilittely silloin kun joku on vähän pölö on musta ajanhukkaa, josta kumpikaan ei hyödy mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! On tärkeä oikeasti löytää itselleen se mielekäs tapa harrastaa. Lisäksi tuo punnitseminen harrastuksen positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista elämään on ihan järkevä pointti. Jos se ottaa jatkuvasti enemmän kuin antaa, niin ei sellaista juttua kannata tietystikään harrastuksena pitää.

      Tämän tekstin inspiraationa lähinnä on ollut aika usein kuullut kommentit lähinnä valmentajalta (hyvällä tietysti, mutta kuitenkin) että rotua pitäisi vaihtaa. Että milloin tulee se bortsu. Ehkä mä ite oon vaan päänhakkaajaluonne tai olen sellaiseksi nyt muotoutunut, kun upgrade-koiraa ei ole ollut mahdollista ottaa. Toivottavasti allergian puolesta pystyn vielä koiran joskus ottamaan. :D (Eli ehkä tää oli katkeran tilitystä?)

      Poista