tiistai 25. huhtikuuta 2017

Meistä koiratanssijoita?

Olen kärsinyt treenien ja kilpailujen suhteen inspiraatiopulasta. Junnataan joka lajissa paikallaan, joka ei ole ainakaan itselleni kovin motivoivaa. Pongo kuitenkin nauttii yhdessä tekemisestä ja tarvitsisi enemmän virikkeitä arkeen. Meillä on ennenkin auttanut tauko muista lajeista ja keskittyminen johonkin muuhun, joten tarvitsisimme sitä myös ehkä nyt. Yhdessä hauskaa tekemistä, mutta samalla treenirutiinien rikkomista. Itselläkin kun alkaa kesäloma koulusta ja siirryn tekemään kesätöitä, vapautuu arkeen ihan uudella tavalla vapaa-aikaa pitkästä aikaa. 24/7 päällä oleva stressi luovuttaa silloin kun poistuu työpaikan rakennuksesta ulos, eikä seuraa kotitehtävien ja muiden mukana kotiin asti. Mitä paras aika siis itse harrastaa!

Kuva: Karoliina S. Kiitos!
Pääsin testaamaan täysin uutta lajia - koiratanssia. Omien ennakkokäsitysten mukaan sarjassamme ehkä kummallisimpia koiralajeja, mutta olen jotenkin pikkuhiljaa alkanut kiinnostua lajista. Ehkä juuri sen takia, että se vaikuttaa matalan kynnyksen hömpöttelyltä, josta saa kuitenkin hyvinkin näyttävää rakennettua. Seuran vapaavuorolle saatiin koiratanssiharrastaja vähän näyttämään meille omia ohjelmiaan ja arvioimaan meidän temppuja, joten tottakai menin testaamaan uutta lajia Pongon kanssa.

Päästiin testaamaan myös itse. Yllättäen multa ja Pongolta löytyi ennestään jo aika monta temppua, joita voitaisiin ohjelmassa käyttää. Uutena asiana  seuraaminen mun takana sujui yllättäen hyvin! Se yllätti mut erityisesti, miten hyvin se sujuikaan. Vaikeuksia tuotti ehkä improvisoidessa liikkeiden välit ja liikkeisiin siirtyminen oli aika heikkoa. Mutta kyllä varmaan treenaamalla vähän enemmän ja oman ohjelman luomisella saataisiin meille joku rutiini tähänkin touhuun. Lähinnä keskityttiin vaan pyörittelemään koiria ja testailemaan liikkeitä, mitä ne voi koiratanssissa olla.

HTM vai Freestyle? Koiratanssissa kun on nämä kaksi eri puolta, seuruuseen keskittyvä HTM sekä hyvin vapaamuotoinen freestyle. En oikein tiedä kumpi minua nyt enemmän kiinnostaisi. Ehkä haluaisin aloittaa molemmilla ja "erikoistua" myöhemmin toiseen. Tällä hetkellä freestyle tuntuu enemmän ehkä omalta jutulta, missä saisi vapaammin tehdä muutakin kuin vain seuruuttaa koiraa.

Olen nyt sivistänyt itseäni koiratanssivideoita katselemalla ja saatiin sovittua toisen seuralaisen kanssa jopa yhteiset koiratanssitreenit jo heti tälle viikolle. Jos tää alkaa sujumaan, niin voi olla, että debytoidaan koiratanssissa vielä tämän vuoden puolella. Ois aika hauskaa ja jännää! Liityin Facebookissa koiratanssiryhmään ja selailin jo alustavasti SKL kisakalenteriakin.

Onko blogin lukijoissa koiratanssin harrastajia? Onko teillä antaa minkälaisia vinkkejä aloittelevalle koiratanssin harrastajalle?

6 kommenttia:

  1. http://www.digidog.fi/kauppa/kurssit/koiratanssikurssi/ itse oon miettiny tällästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein perusta noista verkkokursseista. Itselle treeniporukka, oikea valkku ja yhdessä porukalla tekeminen on niin tärkeää. :)

      Poista
  2. Mulla on ollu pitkään samallainen tunne, että junnataan paikalla eikä löydy treenimotivaatiota. Mäkin oon hitusen koiratanssia miettiny, mut tuumannu et jos kuitenkin jättäis sen "eläkelajiksi". Hauskan lepposan, mutta samalla halutessaan hyvinkin haastavan kuuloinen laji :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä junnaavia hetkiä aina sillon tällön on. Huomasin kyllä , että heti kun ite innostui uudesta lajista alkoi luistaa myös esimerkiksi siellä agilitykentällä. Ehkä se oma mindset vaan niin heijastuu koiraan.

      Mä en tiiä oikeen mitä mä panttaisin Pongolle eläkelajiksi. :D Ollaan kohta kierretty kaikki nää höpöhöpölajitkin. Mut onneks ainakin rallyssä on tahkoamista.

      Poista
  3. Kiitti tosi paljon! Mie innostuin tästä sinun blogipostauksesta, ku kuuntelin samalla yhtä biisiä. Olin jotenki ihan unohtanu koko lajin, ja sen että tykkäsin siitä paljon joku vuosi takaperin. Ei me varmaa kisaamaan asti eikä treeniporukkaan mennä, mutta itte vois jotain videota joskus blogiin puuhailla :D

    Muuten, miten sie sait ton Pongon kuvan tohon bloggerin B:n tilalle tonne välilehtiotsakkeeseen selaimessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan sitä omaksi ilokseen treenata. Musta on just kiva kun saa musiikin kanssa tehdä kaikenlaisia temppuja. :) Ja koirallekin vaihtelua, kun tehdään jotain ihan erilaista. Pongo kun ainakin tykkää tehdä ihan mitä vaan, varsinkin jos itse on vähän rennommassa mielentilassa. Se ainakin tykkäsi ihan sikapaljon kun vaan hypittiin musiikin tahtiin. :)

      Bloggerissa menet kohtaan "ulkoasu" ja sieltä "favicon" ja muutat siitä. :)

      Poista