maanantai 1. elokuuta 2016

Aletaan olemaan pian siellä asian ytimessä

Eilen sunnuntaina oli seuran rally-tokoleiripäivä ja osallistuin tottakai Pongon kanssa, kun kyseisen tapahtuman järkkäsinkin. Kouluttajina oli Oona ja Elli, jotka on molemmat huippukoutseja. Aamuluento jäi multa väliin, koska pääsin yöllä töistä viiden pintaan ja 8.30 herätys tuntui paljon mahdottomammalta kun 10 herätys ja puoli 11 hallille.

Päästiin siis heti asiaan eli treenaamiseen. Pongon perus jutut tuli taas esille, eli kun se on hieno se on hitto 110% hieno. Mutta kun se jää kiinni häiriöön, se jää siihen kiinni myös sillä samalla tatsilla. Mulle ja Annalle treeni, että tehdään kesken tehtävän jotain yllättävää. Eli yllätyspyllätystreenejä luvassa, näitähän oonkin jo aloitellut. Oona myös muistutti, että eiei-hyväpalkka -leikki ei ole se mitä haetaan, eli häiriöön ei reagoida. Jos häiriöön reagoidaan, siitä ei välittömästi palkata eli jatkumo ei saa olla häiriö-reaktio-luopuminen-palkka. Tätä olen varmaan itse hienosti vahvistanut. Yhteistreeni oli meille hankala, mutta siinä meitä vietiin taas äärirajoilla. Pongo jäi hirveästi kyttimää muita koiria, mutta sain sille sitten lopulta tehtyä harjoituksia onnistuneesti. Huomaa, että ollaan treenattu paljon yksin, koska se kyttäsi jopa Muru-siskoa.

- Palkan epäsäännöllisyys
- Ihminen suorittaa pakonomaisesti koko tehtävän, vaikka palkata voi muissakin kohdissa
- Järjestelmällisen epäsäännöllinen on siis oltava aina 
- Onko koira paineistunut vai näyttääkö se vain siltä? Missä vaiheessa mua viilataan ja käytetään mun omia heikkoja kohtia hyväksi koiran toimesta?
- Tokossa ja rallyssä ei ikinä voida käyttää pelkkää väärän toiminnon poisvientiä, vaan koiralle on myös sanottava välillä ei tai komennettava

We're in this together
Hear our hearts beat together
We stand strong together
We're in this forever
This one's for you
Ellin kanssa keskityttiin sosiaaliseen palkkaan. Mähän olen käyttänyt sitä paljon ja tehnyt sitä paljon, eli meillä koira palkkautuu tosi hyvin sosiaalisesti ja mä osaan sen toteuttaa niin että se toimii. En osaa vaan hyödyntää tätä, vaan lyön turhaan sitä nakkia ja lelua koiralle. Tää ehkä rohkaisi mua, että voin käyttää muitakin palkkaamisen tapoja ja jos halutaan kisata siellä rallyn MES ja tokossa niin koiran pitää osata palkkautua sosiaalisesti. Kasvis huomautti, että mun nostatussana ja vapautussana oli tänään sama ja se aiheutti viiveen katkaisevassa sosisaalisessa palkassa. Elli huomautti myös samasta asiasta, eli mä käytän herkästi sitä nostatuspalkkaa kun pitäisi reagoida koiran häiriöön reagoimiseen esim "höphöp". Pongolle mun pitäisi alkaa oppia osaamaan tää sosiaalisen palkkauksen hyödyntäminen, koska se on niin tunnekoira.

- Sosiaalisessa palkassa on osattava luoda koiralle rehellinen tunne, koska tunne palkkaa sitä (kuppi: suu täynnä ruokaa, saalistuksen tuoma tunne, tytön pyllyn tuoma sukupuolinen tunne..)
- Koira päättää palkan ja koira antaa vasteen sosiaaliseen palkkaan (Ilme!)
- Lelupalkkasana ja ruokapalkkasana eri
- Sosiaalisessa palkassa nostattava ääni erikseen (kimeä), komennus "höpöhöpö", katkaisupalkka räkä-äijä äänellä(?)
- Tokoon sosiaalinen palkka meillä sopivampi ehkä liikkeen jälkeen katkaisupalkka-tässä (mukanakäsky)-nostatuspalkka (opeteltava tokoon ehkä erilainen, esim hengitys?)
- Sosiaalinen palkka on ansaittava palkka eikä mikään johdattelu-tulisitkoehkä-kannatuspalkka (edes siinä rallyssä)
- Roskakäytöstä pyrittävä olla vahvistamatta edes vahingossa


Miten minä onnistun viestittämään koiralle, että sä oot vaan hemmetti tän maailman paras koira? Kun Pongo meni viime tokokokeessa ruutuun, hyvä ettei mua alkanut itkettää kun olin niin ylpeä siitä. Se on ollut meille niin vaikeeta ja se meni. Mua ei helvettiäkään kiinnosta se tuomari siinä viime kokeessa, joka mun ruutubileiden jälkeen käski mun rauhoittua, ettei pudota pisteitä liiasta biletyksestä. Koira ansaitsi ihan koko mun sen ilakoinnin. Kun tää sosiaalinen palkka treeni tuli meidän viime kokeen jälkeen, mä tajusin että mä oon tehnyt hitto vie ihan oikeeta asiaa. Mä olen osannut luoda koiralle rehellisen tunteen, että sä oot maailman paras. Sä teit maailman hienoimman asian kun teit mun kanssa yhdessä töitä. Mitä se auttaa, että mä kirjotan facebookkiin "maailman paras koira" liibalaabaa, jossei se tieto tule koiralle perille oikeassa hetkessä? Mä haluan, että koira tietää sen joka kerta kun se ansaitsee sen. Mä haluan, että mun koira yrittää aina vaan kovemmin, että se saa mut hymyilemään kehässä. Ja se ihana tunne viime kokeessa ja sen jälkeen, mä niin toivon että tuo koira on tuntenut samoja asioita kanssa. Se kopioi mun tunteet, hyvässä ja pahassa. Jännityksen, epävarmuuden, mutta myös sen saman 100 prosentin luoton ja rehellisen ilon. Mikä on ollut sen heikkous voidaan rakentaa sille sen vahvuudeksi.

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Täytyy ottaa itekin käyttöön ton karvasen puikkonokan kaa. Ja kuulostaa niiin tutulta noi viimeset lauseet! Ihmiset sanoo, ettei collieita saa toimimaan millin tarkasti, mutta mä uskon, et kun löytää sen yhteisen sävelen ja tekemisen ilon, niin collieista on mihin vaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa ehdottomasti collien toimimaan juuri niin tarkasti, kun opettaa. ;) Ja collien ei kuulukkaan olla kelpie tai bc. Musta ei nekään ole oikotie onneen, vaan niillä on omat ongelmansa. Toki voi olla helpompi treenta, kun koira jaksaa toistoja 5163763 putkeen ja moottorissa on aina yksi lisävaihde. Mutta kyllä colliesta on musta hyvinkin kilpakoiraksi, se vaatii vaan ohjaajalta taitoa ylläpitää motiaatio ja treenit oikeanlaisina.

      Poista
  2. Muutamiin kohtiin tarkennusta :)

    "Jos häiriöön reagoidaan, siitä ei välittömästi palkata eli jatkumo ei saa olla häiriö-reaktio-luopuminen-palkka."
    Miten siis suositteli toimimaan? Mä niin taistelen kans noihin häiriöihin jumittamisen kanssa ja mulla alkaa keinot loppua. Meilläkin osataan kyllä jotenkin luopua, mutta siltä tulee lähes poikkeuksetta aina ensin se reaktio (pahimmillaan kiskaisu muita kohti, pienimmillään vilkaisu) ja luopuminen vasta sen jälkeen...

    "Tokossa ja rallyssä ei ikinä voida käyttää pelkkää väärän toiminnon poisvientiä"
    Väärän toiminnon poisvienti?

    "Sosiaalisessa palkassa on osattava luoda koiralle rehellinen tunne, koska tunne palkkaa sitä (kuppi: suu täynnä ruokaa, saalistuksen tuoma tunne, tytön pyllyn tuoma sukupuolinen tunne..)"
    Pystytkö tätä avata? Sosiaalisella palkkauksella pitäisi saada koira tuntemaan olonsa kuin se olisi kylläinen, saalis/sukupuolivietti tyydytetty?

    Mitä tarkoitat nostatuspalkalla ja katkaisupalkalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on siis mulle lähinnä itselleni muistoksi teksti koulutuspäivästä, että voin palata saamiini ohjeisiin. Ei mikään koulutusohje muille. :)

      Häiriöön reagoimisessa siis kun koira reagoi häiriöön, niin välitön "eiei" ja siitä sitten välitön "hyvä" palkka oli siis huono asia. Koska koira oppii jatkumon, että kun temppuilee -> kielto -> palkka. Kiellon jälkeen siis vähän pidempi hyi hyi olitpa tuhma, eikä mitään palkkaamista. En osaa selittää välttämättä hyvin tässä, mutta kannattaa hakeutua Elli Kinnusen oppiin jos tuo on ongelma.

      Väärän toiminnon poisvienti eli siis en osaa kirjoittaa muille ymmärrettävästi. Esim agilityssä suljetaan pois toimintatapa (esteen kiertäminen -> siiveke eteen, koira hakeutuu väärään putkenpäähän -> kouluttaja seisomaan eteen.. jne.) kun koira toimii väärin ja näin voidaan olla kieltämättä koiraa väärästä toiminnosta.

      Sosiaalisessa palkassa kirjoitin, että sen pitää luoda koiralle tunne. Rehellinen tunne, kuten on antamani esimerkit. Tietenkään sosiaalinen palkka ei voi luoda mitään kylläistä tunnetta, vaan rehellinen ilon/innokkuuden tunne kun toimitaan yhdessä koirakkona. Näin se kykenee toimimaan yhtä hyvänä palkkana kuin vaikka ruoka tai lelu, koska koira palkkautuu mun kehumisesta.

      Nostatuspalkka kesken radan, joka ei katkaise toimintaa vaan nostattaa koiraa jatkamaan vielä. Katkaisupalkkana toiminnan katkaiseva palkka tehtävässä. ? :D

      Poista
  3. Nyt vasta muistin että tänne kirjoitin :p

    "Ei mikään koulutusohje muille" Heh, enkai mä semmosta ajatellutkaan xD tää teksti on kuitenkin ihan julkinen ja näistä koulutusblogiteksteistä on aina kiva yrittää poimia vinkkejä itsellekin tai ihan mielenkiinnosta eri ajatuksia, sen takia mieluummin kysyn jos on jotain epäselvää tai uutta.

    Kyllä ymmärsin nyt tuon väärän toiminnon poisviennin, en vain ole ennen kuullut puhuttavan siitä noilla sanoilla.

    Katkaisupalkan (=liike päättyy, palkka (lelu/nami/kehu) seuraa perässä?) päättelin oikein, tuo nostatuspalkka oli uusi termi. Hämäsi tuo palkka osuus, kun en ennen ole ajatellut sitä nostatusta (hetsausta?) koiralle samallalailla palkkana mitä vaikka lelupalkkaa. Eli vissiin jonkinsortin "jatka samaan malliin sitä mitä olet tekemässä" merkki koiralle? Tai houkuttelua takaisin hommiin kun mainitsit tuon häiriöön reagoimisenkin yhteydessä?

    Voihan koiramaailma ja sen miljoonat eri termit samasta asiasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä vaan tarkoitin, että meille toimivimmat ja "räätälöidyt" keinot tolta päivältä. Että siihen suhteen voi toimia tai olla toimimatta, mutta nää oli meille sopivimmat tavat toimia ja tossa mun oma koonti. Ja mä en tiedä oikeaa termiä, siksi käytin vain tota poisvientiä. :D Katkaisupalkassa liike/toiminto jne katkeaa ja nostatuspalkka esim kesken rallyradan. En oikeen osaa selittää nostatuspalkkaa, se on vaan tapa palkata kesken suorituksen niin ettei se katkea. Mä käytän kyllä nostatusta kaikissa lajeissa, rally, toko ja agility. Ne vaan vähän vaihtelee, mut omalle koiralle osaa kyllä automaattisesti ne palkkaustavat että se ei lopeta toimintoa kesken. Ja nimenomaan EI houkuttelua, siitähän just kirjotin aiemmin että jos tulee häiriöön reagoiminen niin höpöhöpö eikä mitään palkkaamista. Palkka pitää ansaita, myös se sosiaalinen palkka. Tää on ainakin meillä nostanut toimintaa uusiin sfääreihin kun asiat ansaitaan, enkä mä tarjoa palkkaa jokaisesta ihansama mistävaan paskasta tekemisestä tai palkkaa häiriöön reagoimisestä rupea lässyttämään. Liike tehdään ekasta käskystä ja kunnolla, piste. On vain niin vaikea toimia aina joka tilanteessa mustavalkoisesti, kun se paniikkikäsi hakee aina sinne taskulle kun mua ei tapitetakkaan 24/7.

      Poista