maanantai 18. huhtikuuta 2016

Selittelyä

Huhtikuu on ollut meillä hieman huono treenikuukausi. Olin viikon influenssan kourissa, toisen toivuin siitä ja lisäksi tentit ja palautustyöt lähenee. Ne sitten rajottaa vähän aikaa ja viitsimistä kaikkeen ylimääräiseen. Tärkeimpänä prioriteettinä kun kuitenkin on se koulunkäynti ja mielellään hyvin suoritettuna.

Käytiin kuitenkin Oonan tokotehotreenissä sekä vielä Ellin rally-tokovalkassa. Oonan silmän alla puitiin vähän motivaatiota ja tekemistä, että koira on kuulolla ja motivoitunut työskentelyyn. Sen lisäksi vielä vähän suoruutta ja läheisyyttä. Koira väisti mua selkeästi seuruussa ja syy on jälleen näissä terveysasioissa. Kävin lääkärissä influenssan yhteydessä ja lisädiagnoosina joku niskajumi. Tuijotan vissiin koiraakin sitten vinossa ja sen takia se seuratessa menee kauemmaksi ja paineistuu.

Selkä suoraan, elä katso koiraan. Siitä lähdetään eli yksin ei voi oikeastaan treenata. Tai peilin kanssa ehkä. Palkka kädessä häiriönamina ja palkan suuntauksessa saa sitten käyttää taas aivosoluja. Elli taas sitten opetti meille alkeita rallyn MES-luokan "swtich" vaihtoon eli koira vaihtaa viistosti ohjaajan edessä seuruupuolen. Siihen sitten saatiin vähän alkeisastetta, mitä lähdetään treenimään. Pyllyä pääsee taas aktivoimaan.

Kiva oli käydä rallyssä, vaikka siellä oli Pongon vihamies snautseri. Koirat ei kumpikaan välittänyt toisistaan kun kentällä oli muitakin ja koirat oli hihnassa. Pongo kyllä selkeästi jännittää tai jopa pelkää tätä snautseria, se eka räyhää ja kohdalla sitten pyrkii täysiä pois tilanteesta.

Kaivellaampa täältä taas treenimotivaatiota. 8.5 Colleiden agilitymestaruuksiin on nyt startit maksettu, siellä käydään ainakin sitten aksailemassa. Eli nyt pitäisi kaivella intoa vahvistaa puomin ja A:n kontakteja sekä keppejä. Tokokokeeseen ilmosin, mutta taidan peruuttaa mun paikan. Ei olla keritty nyt treenata yhtään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti