sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Voihan nenä

Että sellanen avoimen luokan korkkaus. Tänäänpä siis Hillebrandin Minnan tuomaroitavana Taitavien Tassujen hallilla Palokassa ja varmaan meidän huonoin kisa koskaan. Hallissahan oli eilen jo ollut toinen rallykisa ja sain vihiä parilta treenikaverilta, että koirat haisteli paljon maata, mutta empä ois uskonut että se Pongoon noin kovasti enää olisi vaikuttanut. 

Kun otin koiran ennen omaa vuoroa, teetin sillä helppoja juttuja ja se vaikutti olevan ihan normaalisti töissä. Haisteli hieman joo, mutta sitä se tekee kotonakin ja nosti katseen muhun ''töihin'' käskystä hyvin. Oma fiilis oli hyvä ja jännitys täysin hallinnassa. Siinä sitten kun oli meidän vuoro mennä sermin takaa kehään niin koko homma muuttui täysin ja pakka hajosi ihan täydellisesti.


Siis mua ei jännittänyt ainekaan enempää mitä normaalisti. Pienesti, kyllä, mutta se oli ihan täysin hallinnassa. Olin jo etukäteen miettinyt, että vien koiran lähelle lähtökylttiä, otan hihnan pois ja sitten mennään yhdessä kyltille. Pongo aloitti jo ennen lähtökylttiä imppaamisen ja haisteli maata, ennen hihnan irroitusta jo otin sen hihnalla lähelle ja sain sen jotenkuten koottua lähtökyltille. "Valmis" ja menoksi.. tai sitten koira jäi istumaan paikalleen. Ykköskyltillä se suostui jotenkuten tulemaan eteen (vinosti), siitä sivulle hyvin ja seuraavana houkutus. Koira poukkoili nenän perässä ympäri hallia, siinä vaiheessa kun se meinasi karata kehänauhan yli karjaisin "tänne" ja se tuli. Houkutus sujui jotenkin, koiran fokus oli täysin muualla (ei musta edes houkutuksessa) ja se vaan haahuili. Ei suostunut tulemaan pyörähdykseen, uusin, ei suostunut edelleenkään, esteen hyppäsi, mutta haahuili ja imppaili omiaan. 


Istu-seiso-kierrä koira tehtävässä istui tosi vastahakoisesti, nousi hyvin seisomaan ja pysyi paikallaan. Sitten sen jälkeen kun tuli juosten ja lähdettiin spiraaliin niin koira ravasi suunnilleen vierellä, mutta haahuili ihan omiaan. Löin hommalle stopin ja pyysin koiran sivulle, teetin sillä muutaman täyskäännöksen vasempaan niin että olin tyytyväinen ja se suoritti omalla tasollaan ja kehu ja ulos. Oikeastaan suoraan kehästä otin kiinni pannasta vein koiran autoon, istuin etupenkille ja aloin vollottaa. Kokosin siinä hetken itseäni ja mietin, mikä meni vikaan kun musta sain pidettyä itseni hyvin kurissa ja jännitys ei ollut mitenkään erityisen hurjaa. Oliko maassa hajuja? Olinko mä kummallinen? Oliko mulla väärä äänensävy? Kuuliko se jotain ääniä? Oliko se syönyt? Oliko sillä kakka/pissahätä? Oliko nakit huonoja? Alkuverkkasinko sitä väärin? 


Hetken paruttua auton rattia vasten kokosin itseni ja lähin purkamaan treenikavereille mieltä. Näitä päiviä joo sattuu, mutta pkele ottaa päähän kun on taas tullut tuhrattua sekä aikaa että rahaa koiraharrastukseen ja se on niin mielettömän hieno treenatessa ja sitten kisakehässä kykenee ehkä haisteluun. Odotukset pisteistä ei ollut kovat, mutta tiesin että tuo koira pystyy. Pongo osaa kaikki tehtävät, mä osaan kaikki tehtävät, mutta homma ei nyt vaan ollut paketissa tänään. Harmittaa tosi kovasti kun meillä olisi ihan kaikki eväät onnistua ja sitten tulee tämmöinen ihan outo haisteluhomma, koska ei tuo ole kuitenkaan Pongon tapaista. Ainoastaan kerran ennenkin se on tuon tehnyt (TT:n rallymölleissä noin vuosi sitten) ja muissa halleissa tai paikoissa se ei ole haistellut tuolla tavalla maata. Toki sitten kun se nenä jäi maahan, yritin saada sitä työskentelemään niin tottahan se varmaan sitten vielä vähemmän halusi tehdä mun kanssa töitä.


Sen hetken säälikuopassa mietin jo "en kisaa enää ikinä" kun harmitti niin tommonen typerä hylkäys, mutta sitten kuitenkaan ikinä muissa halleissa ei ole ollut tällaista ongelmaa. Ei seinäjoella, ei oulussa rallyhaukkujen hallissa, ei oulussa OKK:n hallissa, ei Jattilassa, ei Haukkiksessa, ei ulkokentillä missään... Joko sille jäi siitä viime vuodesta joku negatiivinen muistijälki (hyvinkin mahdollista kun P on niin pehmeä) tai sitten siinä oli vaan liian kova häiriö tai se on liian huonosti yleistetty. Ompahan taas mutkin nykäisty takaisin maan pinnalle, johan siellä pilvissä liehiteltiinkin jo ja kaikki oli niin ihanaa keijuja, sateenkaaria, hymynaamoja, iloa ja onnea vaan... Tässäpä sitä taas ollaan. 


Treeniä tämä viikko ja hiihtolomaviikko lomaillaan. Jos saadaan paikka niin mennään nolaamaan itsemme Seinäjoelle 1.3, se on meille hyvä halli niin toivottavasti saataisiin vähän parempi suoritus alle, ettei tässä nyt tarvitse jäädä sinne säälikuoppaan asumaan.

8 kommenttia:

  1. Höh, tulikohan se mun kommentti läpi? No, tulee tuplat jos tuli.

    "Oliko maassa hajuja?" Selkeästi oli. Jos Pongo ei ollu edes ainoa joka niihin sortu nii älä koiraa tai itteäs syyttele. Se on uros ja ennenkaikkea koira. Semmosta sattuu. Perus ohjehan tähän olis että pallit pois mutta sitä nyt tarjotaan välillä "ihmeparannukseksi" ongelmaan kuin ongelmaan. Vaihtoehtohan sekin kyllä on jos haluat minimoida haistelun riskin.

    Leuka ylös ja uutta yritystä. Muista se sun viime postauksessa mainitsemas hauskanpito äläkä tulosten perässä juokse. Sä tiiät että te osaatte ja se on tärkeintä. Koirien kanssa nyt on pakostakin niitä huonoja päiviä välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä taida palleja kuitenkaan pois nippasta yhden haistelukisan takia. Toi haistelu musta ei ollut uroshaistelua, vaan nenä maassa oli niin urokset kuin nartutkin. Ne joille se häiriö oli liikaa, kuten meille. Muutenkaan en usko että Pongolle se olisi fiksu liike, en uskalla ottaa riskiä että sen epävarmuus kasvaa, se alkaa lihomaan helpommin (on jo nyt lihomiseen helposti taipuvainen) ja se ei mene nartuista sekaisin. Se voi leikkiä juoksunarttujen kanssa.

      Eilen mä en kyllä juossut tulosten perässä (en mä edes tiedä riittääkö meidän tekniikka vielä avoimessa millaisiin tuloksiin tai pisteisiin), mutta kyllä mä petyin niin kovasti siitä haistelusta että itku vaan tuli. Omille tunteille en vaan voinut mitään. Musta tein kyllä niin reilusti koiralle kun mahdollista, vaadin hyvän pätkän ja kehuin, vein sen autoon ja purin paskan fiiliksen itsekseni ja ilman koiraa hallissa treenikavereiden kanssa jutellen. Mä ihan oikeasti yritin siinä radalla niin kovasti pitää mun omat tunteet kurissa ja pitää itseni kannustavana, mutta koira vaan juoksi hajujen perässä. Siinä ei voi kyllä kukaan pitää hauskaa.

      Sattuu näitä joo ja kyllä musta sillon saa pettyä, mutta ei purkaa omaa turhautumista koiraan. Uudet kisat on tosiaan jo katsottu ja jos homma siellä jatkuu niin sitten mietin tosissani häiriöharkkaa.

      Poista
    2. Emmää tosissani leikkausta ehottanu, ärsyttää vaan välillä kun sitä ehdotetaan urosten omistajille ongelmaan kuin ongelmaan.

      Äärettömän huono sanavalinta multa tuo tulosten perässä juokseminen. Mietin vaan sitä että suurin pettymys tulee yleensä sillon kun on odotuksia ja kyllä mäkin noiden sun videoiden jälkeen odotin että helposti sen hyväksytyn haette. Vähiten tulee pettymyksiä kun tavoite on vaan "mennä pitämään kivaa". Ja älä ajattele että kaikki treeni on ollut ihan turhaa vaikkette just kisoissa parhaaseen pystynytkään. Ei se osaaminen sieltä minnekään oo kadonnu.

      Ja juu, tuossa tilanteessa olisin itse voinut hyvinkin purkaa turhautumiseni koiraan eli ihan oikein toimit :) Tottakai pettyä saa ja se kuuluukin asiaan, mutta ei se maailmaa kaada. Ettekä te mitään nolaamaan oo itteenne menossa kun ihan oikeesti osaatte kyllä! Ihan hyvähän sen kanssa olis hajuhäiriötä tehdä jo ensi kisoihin, ei siitä haittaakaan ole. Lihapullia ympäri kenttää vaan :)

      Poista
    3. No joo. Mä oon varmaan kuitenkin maailman huonoin ihminen lähtemään pitämään hauskaa kisoihin, koska oon kilpailuhenkinen luonne. Mä kuitenkin aina lähen kisoihin voittamaan jollain tasolla, itseni tai edellisen suorituksen tai hakemaan tulosta tai täysiä pisteitä tai jotain. Nyt musta ei kuitenkaan tuntunut niin siltä, toki odotuksia oli, mutta lähin aika avoimin mielin. Liiankin soitellen sotaan, koska tulos oli sitten tämä. Siks varmaan se pettymys ja itku tuli kun en edes pahimmissa kauhukuvissani voinut olettaa tuon olevan meidän kisarata.

      Toki tässä on treenaamisen paikka, eli häiriö oli liian kova jostain syystä. Kun pääsisi tuon koiran pään sisälle että MIKSI se oli niin vaikea paikka keskittyä, onhan se häiriöherkkä. Mutta yllätyin kyllä todellisesti. Noh, täytyy tehä motivaatiotreeniä ja tehdä yhteistyötä ja yhdessä hauskaa, eiköhän tästä vielä nousta ylöspäin.

      Poista
  2. Alotetaampa tällasella kliseellä kun "Kyllä se siitä." Mutta mie tarkotan tota oikeesti :D Sie otit tälläsen tapauksen paremmin kun mie, meillä vaan lajina toko. Mie en oo jotenki päässy vieläkään yli ja kisaamiskynnys on vieläki korkeemmalla ku mitä se oli ennen. Pitäs ottaa ittensä niskasta kii! Sulla on kovempi luonne jos luonnetestitermiä käytetään, mahtavaa :) Vinkkinä: Ota ens kerralla video teän suorituksesta, kun jos Pongo toistaa sen niin videosta voi sitten jälkikäteen kun on rauhoittunut niin analysoida omaa ja koiran käytöstä paremmin kun muistin varassa ja ehkä tehdä jotain helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on video suorituksesta, mutta en halunut sitä tänne ruodittavaksi. Kyse kun on aika paljon omasta tunnetilasta mun tapauksessa kisaamisessa, jännitän niin älyttömästi välillä. Nyt vaan se ei ollut musta jännitystä. Yritän kyllä yleensä laittaa myös epäonnistumista blogiin, koska haluan tämän pysyvän realistisena, mutta nyt musta tuntui että pohdin ihan itsekseni vaan tota suoritusta.

      Mutta eiköhän se joo tästä. Sen kymmenen minuuttia mitä mietin, että en kisaa enää ikinä niin mietin että meen mielummin koittamaan mahdollisimman pian uudelleen ja sitten mietin mitä pitää treenata ja ettei jää paniikkia ja enempää jännitystä. Treeniporukka kun on menossa niin kyyditkin on järkätty, helpottaa itseäkin kummasti, pakko lähteä kisaamaan. :D

      Poista
  3. Mä oon tössöttänyt Mököllä avoimessa jonkun 50 pistettä joskus :--D Eikä edes ollut mitenkään haastavat olosuhteet, Mökö ei vaan sattunut olemaan sillä päällä ja paskat nakkasi kun vähän taskujanikin siinä jo epätoivoissani rapistelin että täältä sitä sais kun vähän jaksaisit... Kyllä vitutti, vaan minkäs teet. Ei Mököllä esimerkiksi vaan ole sellaista moottoria tai sitä paikkaavaa kouluttajaa, että se pelais säännöllisesti aina kuin junan vessa. Ja joillain taas menee joka kerta niin yli, ettei hommat onnistu sen takia. Nää on näitä mihin voi toki jatkossa yrittää vaikuttaa kiinnittämällä näihin asioihin huomiota heti alusta asti, mutta eipä sekään autuaaksi tee.

    Uuteen nousuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. ;-) Ei pitäis ottaa pikkukisat noin kauheesti tunteisiin mut minkäs sille mahtaa kun ottaa. Treenannu sikana ja sit koira päättää vaan haistella maata koko sen 20 euron kisamaksun eestä niin kyllä se vähän pistää harmittamaan varmasti ketä tahansa :D

      Poista