sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Luettavaa

Bloggerini lukulista on jo pitkään ollut todella kaaosmainen ja tänään sain aikaiseksi siivota sitä hieman. Poistin blogit, jotka eivät enää ole käytössä, eivät ole postanneet mitään pitkiin aikoihin tai yksinkertaisesti eivät enää kiinnosta. Lista tyhjenikin aika roimasti, varmaan puolella ja nyt kaipaisin kipeästi uutta kiinnostavaa luettavaa! Kaikenlaiset blogit käyvät, etusijalla toki koira- ja hevosblogit, mutta mitä vain voi linkata ihan lifestyleblogeista lähtien.

Esittelen muutaman kiinnostavimman blogin sitten myöhemmin erillisessä postauksessa viikon tai parin päästä ja liityn mahdollisesti kiinnostaviin blogeihin ihan lukijaksi. Myös omia suosikkiblogeja voi linkata tai mainita, koska haluaisin nyt vain löytää uusia kiinnostavia blogeja lukulistalle.

Esittelypostaus jo tekeillä! Eli blogien linkkailu tähän hätään riittää! Kiitos kaikille bloginsa linkanneille :)


kuva: Jasmin Syrjälä

26 kommenttia:

  1. http://yeedu.blogspot.fi/ Kohta kaksivuotiaan Jedi-sheltin blogi, enimmäkseen agilityjuttuja. :)

    VastaaPoista
  2. http://writtenbyminna.blogspot.fi/

    Kyseessä valokuvausblogi :)

    VastaaPoista
  3. Nahkakara-Rimman elämää yhdessä Romi-corgin kanssa voi seurailla meidän blogista http://kookikoirat.blogspot.fi

    Ollaan teidän blogia luettu jo pitkään aktiviisesti, muttei ole aiemmin tullut mitään kommentoitua :)

    VastaaPoista
  4. http://tassunjlkisydmessa.blogspot.com

    Cockeripoikien Depin ja Jasun puuhia, juttua mun näyttelyharrastuksesta ja handlaamisesta sekä kaikenlaisia koiriin liittyviä tekstejä :)

    VastaaPoista
  5. mischievousmixture.blogspot.fi

    miksaus lifestylea ja mussutusta mun päivittäisestä elämästä ja fiiliksistä värikkään tekstin ja kuvatulvien kera ! ruudun toiselta puolelta löytyy 16-vuotias tyttö narniasta, joka rakastaa kahvia, mansikoita, kissoja ja kauhuleffoja ja hallitsee kiroilun jalon taidon sekä sarkasmin käytön.

    VastaaPoista
  6. → http://therealmofmaria.blogspot.fi/

    23-vuotiaan helsinkiläistytön elämää, ajatuksia, tyyli- ja sisustusjuttuja. Kirjoitan positiivisella otteella elämäni tapahtumista, ostoksista ja havainnoista. Ajoittain syvällisempää pohdintaa mieltä askarruttavista asioista. :)

    VastaaPoista
  7. http://omanelamanikuningas.blogspot.fi
    18-vuotiaan nuorukaisen elämää lifestyle blogin muodossa. Blogissani pääset seurailemaan jokapäiväisen elämäni lisäksi niin valokuvausta, miesten muotia kuin kuvan käsittelyä :)

    VastaaPoista
  8. http://your---smile.blogspot.fi/
    kolme vuotta blogia kirjoittanut 18-vuotias naisen alku avartaa elämäänsä muille, tykkään kuvailla mikä olikin blogini aloituksen tarkoitus: jakaa kuvia ja ajatuksia muille :)

    VastaaPoista
  9. http://suomenlapinkoiraleevi.blogspot.fi/
    Kertoo mun ja juuri 1 vuotta täyttäneen suomenlapinkoira Leevin yhteisestä elämästä. :) Ihan vain meidän arkea, vähän näyttelystä juttua (ensimmäinen näyttely viikon päästä) ja tokostakin ollaan kiinnostuttu.

    VastaaPoista
  10. http://frihetawa.blogspot.fi/
    Pääosassa pk collietyttö Frini sekä seropitytöt Heta & Awa. Aiheina agility, mätsärit, näyttelyt, toko jne.. Arkiset asiat yms.. Vähän kaikenlaista siis :P

    VastaaPoista
  11. http://sweetystalker.blogspot.fi/
    Kuvablogi arkisista kommelluksista. Outoja harrastuksia ja hävytöntä huumoria.

    VastaaPoista
  12. http://oceansizelove.blogspot.fi/
    A-team elikkä aussie Ares ja sheltti Atlas ! :) Sekalaista tekstiä kaikesta koiriin liittyvästä.

    VastaaPoista
  13. http://kotikolonen.blogspot.fi/
    Elämää, nikkarointia ja sisustusta 2013 valmistuneessa omakotitalossa. Kirpparit ja itse tekeminen lähellä sydäntä :)

    VastaaPoista
  14. http://popojamiona.blogspot.fi/
    Suomenlapinkoira Popo ja novascotiannoutaja Miona. Lähinnä koira-arkea pennun kanssa, mutta myös vanhempi koira vilkkuu mukana! :)

    VastaaPoista
  15. http://janiintaastuliaamunkoi.blogspot.fi/

    Valokuvausblogi :)

    VastaaPoista
  16. http://kannustimes.blogspot.com
    Nahkanarttu Enda ja sheltti Miki. Tällä hetkellä aika harrasteköyhää elämää elellään, mutta kyllä sitä aina välissä jotain siihen viittaavaa ainakin yritetään puuhailla. Liityin muuten lukijaksi just vasta, jee taas mulle uus nahkablogi :)

    VastaaPoista
  17. nuoren mutsin ihmeellinen elämä. omat jutut ja oma aika tässä ja nyt. menneisyydessä sumuinen ensimmäinen vuosi äitinä, sitä ennen itsensä etsiminen korviaan myöten ihastuneena, opiskelut, sydänsurut ja tuskat. rakkaus konemusiikkiin, autoihin, mukaviin vaatteisiin ja omaan kuontaloon. outouksia ja ihanuuksia, elämästä humaltumista, kädet maalissa, hiukset liimassa. kasvetaan aikuiseksi hitaasti mutta varmasti... ehkä...

    www.xheartxhenriikka.blogspot.com

    VastaaPoista
  18. http://siniabc.blogspot.fi

    Lifestyleblogi/18/Myös videoita!

    VastaaPoista
  19. http://koiratulikotiin.blogspot.fi/

    Noppa-sheltin blogi! :)

    VastaaPoista
  20. http://sagasofiab.blogspot.fi/

    Sofia, 17 ja elämästä iloinen. Kirjoittelen arjen tapahtumista, ajatuksista ja elämän pienistä ja suurista iloista - joskus keveämmin, joskus vähän syvällisemminkin. Tervetuloa kurkkaamaan blogiini! (:

    VastaaPoista
  21. http://harrastushaukut.blogspot.fi/

    Länsilaika Vinskin ja porokoira Ketkun elämää seuraileva kuvarikas blogi :-)

    VastaaPoista
  22. http://sinaviola.blogspot.fi/

    Sina, 20 v, mm höpinöitä arjesta ja muodista. Tulkaa toki katsomaan :)

    VastaaPoista
  23. http://inka-allornothing.blogspot.fi

    Tampereen hurja vuosimallia -96. Asustelen kivassa kaksiossa avomiehen kanssa ja suunnitteilla on loppuvuodesta hankkia koiranpentu.
    Rakastan sisustamista, tyttöhömppää ja hiusjuttuja. Intohimona toimii autot, tatuoinnit sekä bilettäminen.
    Blogissa videoista päivän asuihin, sekä ruokaresepteistä sisustuspostauksiin.
    <3: Aamukahvi, sisustaminen, partyhard, Supernatural, autot, shoppailu, hyvä ruoka & onnellisuus.

    VastaaPoista
  24. http://qummitus.com/hilla

    Koirablogi jossa seikkailee puoliksi oma koirani Rölli. Haaveissa oma koira :)

    VastaaPoista
  25. http://youcandreamanddo.blogspot.fi/
    Uusi lifestyle blogini johon päivittelen pari kertaa viikossa tekstiä. Postauksissa runsaasti kuvia!:)

    VastaaPoista
  26. http://eevi-s.blogspot.fi/

    Millon mitäki, millon mistäki :)

    VastaaPoista