keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Aktivoitumista sairastelupäivänä

Tänään ei ollutkaan kovin mukava herätys.. Poskipäät helotti punaisena, päätä sekä poskia särki sekä muutenkin olo oli erittäin nuuntunut. Aamun kevyiden tokottelujen jälkeen päätin jäädä koiran kanssa kotiin sairastamaan poskiontelotulehdusta koulun sijaan ja Pongo näytti erittäin tylsistyneeltä kun en jaksanut keksiä sille tekemistä ja (hyvät) puruluutkin oli loppu.








Itse kipeänä en tosiaan oikein jaksanut keksiä mitään hirveää ohjelmaa koiralle, mutta sitten Musti ja Mirri pelasti meidän päivän. "Paketti on saapunut myymälään!" tekstari blingahti puhelimeen ja kurvasinkin välittömästi hakemaan myymälästä paketin. Verkkokaupassa siis maksoin sen valmiiksi ja henkkareita vastaan sain paketin sitten kaupasta. 

Paketti oli kääritty ihan järjettömään määrään elmukelmua!
Paketin haun yhteydessä sai alennuskupongin.
Ja tässä sitten itse paketti.
Eli tilasin siis Nina Ottosson -merkkisen "Smart Dog Plastic" aktivointilelun verkkokaupasta 19.9 perjantaina ja luonnollisesti kun virka-aika oli jo ylittynyt, lähti paketti matkaan vasta maanantaina. Tänään se oli sitten saapunut myymälään, eli ihan kohtuullinen odotusaika mielestäni. Valitsin sen tulemaan Keljon Mustiin ja Mirriin, koska se on oikeastaan lähin ja heillä on myös ollut aina hyvä palvelu - kuten myös tänään.

Pakkaus ja itse peli oli tosi hyväkuntoisia! Kun otin lelun paketista se vaikutti kyllä tosi hyvälle, jopa kivemmalle mitä kuvissa.



Lelu oli mielestäni hauska ja siihen saisi yhdistettyä vaikka mitä. Aloitin ihan ekan kerran niin, että otin kaikki palikat pois ja laitoin yhden luun alle herkun, eli lelu oli niin helpolla tasolla mitä mahdollista. Pongo tajusikin pian käyttää suuta, nenua sekä tassuja luun siirtämiseksi. Luut eivät liikkuneet liian helposti, mutta huono puolikin löytyy.. Eli lelua voi käyttää järkevästi ainoastaan esim. maton päällä, muuten se ainakin Pongon kaltaisella isolla koiralla liikkuu aika reilusti. Pidin kuitenkin siitä, että se oli iso ja kuono mahtui hyvin noihin luiden alla oleviin reikiin. Siinä ei ollut mitään teräviä tai vaarallisia kulmia ja se oli juuri hyvä ainakin Pongolle! 

Tuossa ei ole kuin mielikuvitus rajana, miten monimuotoisesti tuota voi käyttää. Kaikkien luiden alle herkut, vain joidenkin alle herkut, herkut sulatettuna luihin tai sitten herkkupalat luiden alla.. Mitä vain voi keksiä! Tosi hauska lelu ja tästä on varmasti paljon iloa. Ja tottakai otin myös videon ekoista kerroista kun Pongo koittaa lelua, eli pari kertaa se oli saanut harjoitella ensin ja sitten otin videollekin vähän sen pähkimistä.



Tossa videolla se selviytyi tosi nopeasti, eli ei muutakun vaan välillä vaikeuttamaan. Tästä tulee vielä hauska lelu meille!

4 kommenttia:

  1. Miusta tuntuu et Eedla söis noi luutkin. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Pongo on onneks jotenkin niin hienotunteinen ettei varmaan viitti pureksia niitä sen kummemmin :D

      Poista
  2. Itte oon miettiny samanlaista mutta vaikuttaa kumminkin liian helpolta ja sitten vähän vaikeemmista otukseni ei edes selviytyisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin ton helpon mut mietin, et voihan totaki vaikeuttaa :) laittaa päällekkäi palikoita, sulattaa herkkua palikkaan (et joutuu vähä työskentelee sen eteen) ja sit laittaa esim. vaa yhen alle herkun :D

      Poista