sunnuntai 17. elokuuta 2014

Haettiinpas Tampereelta LUVA

Tänään herätyskello piippasi jo viiden pintaan ja puoli seitsemältä oli jo auton keula kohti Tamperetta ja TAKUT:tien agilitykenttää. Paikalla olin hyvissä ajoin, jo puoli yhdeksältä ja arvoitu rataantutustuminen alkaisi 9:20. Kerkesin lenkittää Pongon todella hyvin ja venyttelin sitä vähän hierojan oppien mukaisesti.

Katsoin minit ja medit ja rata vaikutti aika vaikealta ja tekniseltä normaaleihin ykkösluokan ratoihin verrattuna. Tuomarina toimi Kari Jalonen. Ekana oli siis agilityrata ja siinä oli musta aika tiukkia kulmia, vaikeita juttuja kuten keinulta kepeille meno ja muutamia vaaranpaikkoja mennä esim. väärä este tai väärin putkeen. En oikein uskonut meidän pärjäävän.


Erittäin epäselvä hahmotelma, mutta koittakaa kestää :D

Eli rata näytti suunnilleen tuolta, en oikeen osaa piirtää noita ratoja, mutta suunnilleen hahmotusta radasta. Alku oli helppo, neloselta vitoselle mietin vastakäännöstä mutta päädyin vaan lähetttämään sen neloselle ja välittömästi ottaa sen, tässä tuli suuri kaarros ja aikaa meni paljon. Puomi sujui hyvin, rengas ja 7 meni ilman ongelmia ja kasille tein takaaleikkauksen. Olin vastaanottamassa 9 ja kympin välissä oikealla kädellä ja jotenkin roiskasin sen tohon kympille, 11 siitä vaan suoraan ja valssaten kai keinulle. En muista miten keinu meni kun en kattonut sitä kunnolla, mutta virhettä ei tullut eikä koira kuollut eli ilmeisesti hyvin.

Keinun jälkeen kepeille lähetys ja ykkösellä oikein mitä hittoa? En muista mitä tein tuohon, tuskin mitään ihmeellistä. Sen jälkeen hypylle ja hypyn jälkeen valssaus ja koira A:lle, siitä sitten olin koira oikealla puolella, lähetin 16 ja sitten takaaleikkaus 17 putkelle, tuo kohta on piirroksessa epäselvä kun en muista menikö se noin, mutta jotenkin tohon 18 putkeen ja loppuun. 


Tämä kertookin sitten kaiken lopun oleellisen. Eli kaarrokset jäi väljiksi, mentiin suht hitaasti, mutta virheettömästi ja niukin naukin enimmäisajan puitteissa. Saatiin meidän toinen LUVAAika ei riittänyt palkintosijoille, mutta mitä väliä kun kotiintuomisina oli uusi raaputus kisakirjassa. Jippii!

Sen jälkeen huolella kävelytystä ja koira hetkeksi autoon lepäämään. Siinä tuli joku kyselemään nahkoista ja kerroin Pongosta ja esittelin sitä tälle naiselle, meinasi jossain vaiheessa hankkia nahkacollieta mahdollisesti. Toivottavasti Pongo teki hyvän vaikutuksen! Väliajalla katsoin myös minien ja medien radat ja sitten se alkoi, rataantutustuminen... Ohessa taas vähän epäselvä ratapiirros.


Muistan vaan alusta sen, että koira lähti ilman lupaa ja lähetin sen kaukaa kolmosputkeen ja olin liikaa edellä, joten en saanut sitä neloselle kun en osannut ohjata. Koira kiersi nelosen ja sitten olin superepäselvä niin se meni uudelleen 17 päähän putkeen, ja siitä jatkettiin sujuvasti vitoselta eteenpäin hyllyn kera. En saanut sitä ekalla kepeille, mutta korjasin ja otin uudestaan ja meni loppuun asti (hitaasti) oikein. Sitten pussiin, ei ongelmaa ja siitä ysille ja 10 putkeen takaaleikkaus. 11 lähetin ja sitten kaukaa ohjasin sen 12 päähän putkeen, siitä hanateltiin pituusesteelle ja lähetin sen siitä ja jotenkin ohjasin 14 hypylle, toi 15-16 meni kanssa vaan suoraan ja siitä sitten taisin valssata 17 putkenpäähän. Siitä taisin tehdä jotain en muista mitä ja sain koiran 18 putken päähän sujuvasti ja itse olin koira vasemmalla puolella. Sitten 19 ja hirmuisesti kehuja.

Saatiin hylky hyppikseltä, mutta loppurata keppien jälkeen sujui tosi sujuvasti ja hyvin sekä vauhdilla, jäi kiva mieli ja Pongo meni kyllä hienosti. Alussa kun pakka hajosi oli se vaikea koota uudelleen (paineetkin takaraivossa oli kovat) mutta sitten homma lähti sujumaan ja olen tosi tyytyväinen loppurataan!


Hyvä reissu ja kannatti lähteä. Nyt on kisakirjaan saatu jo toinen raapustus ja seuraavaa LUVAa vain tässä odotellaan! Yllätyin kyllä, että kyettiin tekemään agiradalla nolla ja olen erittäin tyytyväinen siitä (ja meidät molemmat onkin siitä hyvin palkattu, kiitos vain Whiskas sekä McDonalds!). Toisella radalla onnistuttiin taas parantamaan loppua kohden, ehkä paineet toisesta luvasta ja tuplanollasta pääkopassa oli kuitenkin liikaa ja en tiedä, oliko Pongokin jo vähän väsy kun joutui menemään toisen kerran kisaamaan. Videolta näkisi paremmin, mutta nyt ei tullut videolle kumpaakaan rataa kun olin yksin reissussa kun kaveri tuli yön aikana kuumeiseksi.

Jokatapauksessa hyvä minä, hyvä me! Ei muutakun Varkauden kisoja 30.8 odottamaan, millaisessa iskussa siellä ollaan hierontojen sekä agilityvalkkojen jälkeen. ;)

8 kommenttia:

  1. Hyvä työ! Onnea paljon! :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi, onneksi olkoon! Tuo agirata näyttää kyllä aika haastavalta ykkösille, eikä tuo hyppärikään mikään helponoloinen ole.
    Mutta Varkauteen nyt sitten hakemaan se nousunolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli ne musta aika hankalia, paljon hankalia kohtia kun osa ykkösluokkien radoista on niin suoraviivaisia ja helppoja... Mutta tiesinkin jo lähtiessä, että Kari Jalosella yleensä on kinkkisiä ratoja. Hän oli siis varatuomarina ja kun toinen tuomari ei päässyt, niin hän tuomaroi. Toisaalta oli ihan kiva päästä kokeilemaan vaikeampia ratoja, sellaisia mitä treenataankin ja musta on kiva käydä koittamassa kaikenlaisia tuomareita ja ratoja.

      Ja kiitoksia ja Varkaudessa yritetään varmasti jälleen parhaamme :D Katsotaan mihin se riittää!

      Poista
  3. Onnea onnea! Kohta oottekin jo kakkosluokassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja nohnoh, ei pidä intoilla liikaa... ehkä sitten kun on seuraava LUVA hankittuna :D Pelottaa vaan ajatus kakkosluokasta, en tiedä ollaanko vielä valmiita. Onneks alkaa nyt agilityvalmennus niin oppii taas uutta!

      Poista
  4. Isot onnittelut LUVAsta! :))

    VastaaPoista