maanantai 12. toukokuuta 2014

Miksi valitsin nahkacollien?

Sivupalkin kyselyssä eniten ääniä sai aihe "miksi valitsin nahkacollien", joten päätin toteuttaa tämän lukijoita eniten kiinnostaneen postauksenaiheen. Luultavasti toteutan myös pari muuta eniten ääniä saanutta, kun kiinnostusta näköjään aiheisiin on ollut.

Ajatus minusta sileäkarvaisen collien omistajana ei ole ollut mikään pitkäaikainen haaveeni, vaan idea koko rodusta lähti todella extemporesti. Palataan ihan lähtöpisteeseen. Meillä oli ennen Pongoa koira, seropiuros Puppe, joka tuli meille tädiltä, joka ei sitä voinut enää pitää. Se oli kiltti ja kultainen koira, joka nautti elämästänsä kotikoirana, eikä se vaatinut aktivointia tai mitään muutakaan erityistä. Jouduimme Pupesta kuitenkin luopumaan sen täyttäessä kymmenen vuotta, koska sille tuli nenään kasvain. Kasvaimen olisi voinut leikata, mutta minusta kukaan eläinrakas ihminen ei rupea kymmenvuotiaan koiran nenää leikkaamaan, tiedossa olisi avannepussi ja elämää letkuruokinnassa sekä tietysti todella kipeä nenä. Hajuaisti menisi ja kuono muotoiltaisiin uudelleen, joten päätös oli valitettavasti koiran lopettaminen - mutta koiran parhaaksihan se vain oli. Satutti ja edelleen satuttaa, kun ajattelee parhaasta ystävästä luopumista, mutta kaikella on aikansa.

Sen jälkeen oli päivänselvää, että tähän taloon tarvitaan koira. Mietimme paljon erilaisia rotuja, mikä olisi meille sopiva ja vanhemmat halusivat sekarotuista. Itse en tajunnut titteleistä FI MVA -arvonimeä enempää ja harrastus- tai terveystuloksiakaan en osannut katsoa, mutta tiettyjä kriteerejä koiralle sentään oli. En halunnut metsästysviettistä koiraa ja halusin sen olevan aloittelijalle sopiva helppo koira. Sen piti olla myös koiran kokoinen, mielellään vähän pitkäjalkaisempi ja suhteellisen terve, ei paljoa perinnöllisiä sairauksia. Mietimme paljon erilaisia rotuja ja koiria, mutta mitään ominta rotua ei ennestään ollut tai mitään ylitsepääsemätöntä suosikkia ei ihmeemmin löytynyt. Värillä tai ulkonäöllä ei ollut oikeastaan väliä, kunhan se ei olisi ylijalostettu terveyden kustannuksella.

Sitten tuli se aamu, kun selattiin päivän sanomalehteä. Siinä oli ilmoitus "Myytävänä collienpentuja" ja kävinkin selailemassa collieyhdistyksen pitkäkarvaisen collien pentueet. Collie tuntui mielikuvan perusteella helpolta koiralta ja sellaiselta varmalta valinnalta ekan koiranpennun omistajalle. Ei haluttu haukata liian isoa palaa kakkua kerralla, joten collie vaan tuntui juuri sopivalta. Kokemukseni pehkocollieista rajoittui lähellä asuvaan collieeseen, ketä käytiin lapsena joskus lenkittämässä. Nahkan olin nähnyt vain kaverillani, missä heillä oli bluemerle nahkanarttu Heluna, mutta mitään ihmeempää kokemusta koko collieista ei oikeastaan ollut. Minulla oli päässäni vain tietty mielikuva collieista suhteellisen helppona rotuna. Äitini ei kuitenkaan halunnut pehkoa, koska sillä on liian pitkä karva. Soitettiin kuitenkin numeroon ja vahvistus tuli, pehkojahan siellä, joten ei kiitos. Menin sitten selailemaan uudestaan ja tälläkertaa katsoin ensi kerran lyhytkarvaiset pentueet ja siellähän oli 15 minuutin ajomatkan päässä pentue, joten soitimme kasvattajalle heti. Meidät pyydettiin heti katsomaan pentuja, joten pakkasimme itsemme autoon ja olimmekin pian jo kasvattajan pihassa.

Saavuimme sinne pihaan ja menimme katsomaan pentuja. Ne vaikuttivat tosi mukavilta, ne olivat tosi kiinnostuneita ihmisistä ja joku niistä taisi vähän repiä mun farkkujakin, oikeita pikkuriiviöitä! Juttelimme siinä kasvattajan kanssa ja kerroimme mihin käyttöön haluaisimme koiran, kotikoiraksi, mutta joitain harrastuksia voisi olla kiinnostusta koittaa. Sanoin kuitenkin, etten ole mitään harrastanut, mutta intoa voisi olla. Jälkeenpäin kasvattaja onkin sanonut, että muistaa minun vain sanoneen "Haluan käydä sen kanssa näyttelyissä, ei se haittaa vaikkei se pärjää, mutta haluan kuitenkin käydä!". Vapaana oli yksi ainoa pentu, tricolor urospentu. Siinä me sitten pyöriteltiin vähän "Punanenää" ja katseltiin sitä. Alusta asti oltiin kiinnostuneita, mutta ei kuitenkaan varattu ihan vielä silloin pentua. Lähes heti kuitenkin varattiin pentu ja sovittiin kotiuttamispäivä, jolloin hakisimme "Punanenän" meille kotiin. Loppu onkin sitten tiedossa ja tässä sitä ollaan!

Tuohon pentueeseen päädyimme siksi, että se oli lähellä, siinä oli uros vapaana ja siinä oli oikeanrotuisia koiria. Ei ehkä parhaat perustelut pentueta valitessa, mutta aloittelijana en tajunnut kiinnittää vanhempien tuloksiin (tai tuloksettomuuteen) huomiota. Meille kuitenkin näytettiin paikalla emä sekä pennut ja paikka oli asiallisen oloinen ja sen verran kuitenkin olisin osannut katsoa, etten ihan mistään epäilyttävistä oloista koiraa ottaisi. Nyt jälkeenpäin on täytynyt kyllä kiittää itseänsä siitä, että sattui valitsemaan fiksun kasvattajan, joka on auttanut harrastuksien sekä arjen kanssa ja joka kasvattaa fiksusti. Oli onni matkassa, että sattui hyvä näin tuuri, mutta aloittelijana ei voi tietää, mitä asioita pitäisi siinä pentueessa tai kasvattajassa katsoa. Näin esimerkkinä vaikka kuinka usein pentueita, kuinka monta pentuetta nartuilla ja uroksilla, millaisia terveys- ja harrastustuloksia.. Mielestäni mulla oli kuitenkin aika hyviä kriteereitä (metsästysvietitön, terve, ei ylijalostettu, helppo) näin ensipentua ottaessa.

Hetkeäkään en ole katunut tätä extempore rotu- ja koirayksilövalintaa, vaan musta Pongo sopii meille ja meidän perheeseen kuin nenä päähän ja on mitä ihanin koira. Aluksi nahkacollie ei ollut kyllä ulkonäöllisesti koiraihanteeni, mutta niin sitä on vaan tuohon puikkonenään ihastunut, että se alkaa näyttää oikeastaan ainoalta kunnon koiralta pitkän nenänsä kanssa. Pongon kanssa on myös päässyt harrastuskärpänen puraisemaan ja onkin ollut kiva, että valitsin koiran mikä pelittää mukavasti vähän kaikissa lajeissa. Kaikki tapahtui nopeasti valintaa tehdessä, mutta meillä oli ennestään ollut tieto, miten arki sujuu aikuisen koiran kanssa. Se Oikea koira vaan puuttui ja se löytyi, parempaa en olisi voinut saada.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti