sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Laukaan agikisat

Tänään sunnuntaina meillä oli agilitykilpailut Laukaassa, LAUKAn järjestämät ja tuomarina oli Anne Huittinen. Pongo oli ilmoitettu kolmesta radasta kahdelle, B agilityradalle sekä C hyppyradalle. Paikalla lenkittelin sitä ja tutustutin paikkaan, Annakin tuli katsomaan ja fiilis oli ihan hyvä kisoista. Kuuma oli jälleen ja vähän mietitytti, liikkuuko koira edes eteenpäin.

Kun oli meidän vuoro agilityradalla, meni alku hyvin kepeille asti. Kepeillä sitten se ei mennyt itse, joten sitten hermostuin ja karjuin koiralle liian kovaa ja se ei suostunut menemään ollenkaan vaikka yritin. Alkurata oli tosiaan ihan hyvä, mutta kepit meni taas ihan pieleen meillä. Ollaan harjoiteltu näköjään agilityä ihan liian vähän kisojen välissä ja se näköjään tarvitsee vielä enemmän treeniä. Keppien jälkeen sitten en jatkanut rataa vaan menin pois, koska fiilis laski itsellä niin ettei loppuradastakaan olisi tullut yhtään mitään. Ei ollut hyvä ratkaisu, mutta en osannut siinä tilanteessa muutakaan, kun omat hermot rupesi siinä prakaamaan jälleen. Tuloksena HYL.

Seuraavalle radalle sitten kuului muutamia jyrinöitä ja päätin ottaa koiran vasta ihan lähes h-hetkellä pois ojan kautta (virkistys vedessä). Siinä sitten jyrähti (eikä edes kovaa) koiraa vai kahta ennen meitä ja Pongo tuntui reagoivan siihen, muttei paljoa. Yritin nostattaa virettä näyttämällä sille edellisen rataa, mutta kun mentiin radalle ja heti alussa jyrähti kun seisotin Pongoa siinä ehkä 2-3 sekunttia ennen lähtöä. Sähläämiseksihän se meni ja koiralla meni toimintakyky jyrähdysten takia, ei kuitenkaan pahimmalla mahdollisella lailla, mutta kuitenkin. Yritin tehdä muutamia kivoja juttuja, pari kertaa putkeen ja otin jopa lelun esille ja vingutin sitä, mutta koira vaan säikähti alussa liikaa. Muutamat esteet ja putkeen suostui onneksi menemään ja yritin itse olla ainakin iloinen ja kehua sitä radalla. Tuloksena HYL.

Sen jälkeen pääsikin itku (koiran olin laittanut autoon) että miksi vein Pongon radalle kun näin, että se selkeästi reagoi jyrinään, mutta ajattelin että vire olisi riittänyt. Ei riittänyt. Anna mua lohdutti, ettei ollut mun vika ettei se toiminut hyppiksellä, mutta se oli nimenomaan mun vika kun vein Pongon radalle kun jyrähti ja ukkosti. Olen niin tyhmä kun vaikka osasin lukea sitä, niin silti vein sen liian vaikeaan paikkaan. Tuli lähinnä sellainen olo, etten halua viedä sitä enää kisakentälle eikä siitä ole kisakoiraksi, mutta Nokian agimestiksen jälkeen ainakin pidetään hetki taukoa ja opetellaan taas esteitä ja jätetään kisaaminen vähän myöhemmälle ajalle. Ennen mestiksiä tehdään vielä keppejä pari kertaa kevyesti.

Mutta ompahan tässäkin opittu, että en voi viedä koiraa radalle jos on jyrinää tai se ei muuten ole normaali. Se olisi voinut toimia jos en olisi jännittänyt, mutta tottakai ennen rataa aina jännittää niin kamalasti ja sitten kun se kuuli sen jyrähdyksen ja itse olin ihan paskat housussa siinä vieressä, niin tottakai se sai sen vielä sitten niin epävarmaksi, että oksat pois. Häpeän kamalasti sitä, että en uskonut itseäni kun agiradan jälkeen tuntui, etten halua viedä sitä uudelleen kun meni niin huonosti ja olisi jo silloin pitänyt lähteä pois. Onneksi meidän kohdalla ei kuitenkaan tullut vielä taivaan täydeltä ukkosta yms, vaan kun olin saanut koiran autoon niin näkyi jo salama ja kovempi jyrinä. Kotimatkalla jäi ukkostus onneksi taakse.

Ja todella suuri kiitos työntekijälle, joka toi meidän kisakirjan kun halusin viedä äkkiä koiran pois ettei se säikähdä enempää ja ei ollut aikaa odotella kisakirjaa yhtään enempää. En tiedä muistinko edes kiittää, mutta siitä jäi hyvä mieli. Kotona koira oli onneksi palautunut ja lenkkeili ja leikki, joten traumaa ei jäänyt, mutta säikähti silti. Paha mieli jäi koko hommasta, mutta se oli kyllä ihan mun oma vika, eka radalla turhaa karjumista ja toisella ei olisi pitänyt viedä koiraa sinne ollenkaan. Mutta kantapään kautta.

2 kommenttia:

  1. No voi teitä :( Mä oon sanonut tän kai ennenkin, mut pää pystyyn, kyllä se siitä! Tämmöset tuntuu aina aluksi maailman lopulta, mut ei ne sitä ole. Jos ei koskaan tee virheitä, niin ei sitä koskaan opikaan mitään. Niin ne maailmanmestaritkin tekee virheitä, et ole yksin :)

    Nyt vaan koiralle ja ohjaajalle alle jotain hyvän mielen treenejä, ni kaikki näyttää varmasti taas valoisammalta! Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. :)

      Oli kyllä niin suuri virhe viedä se jälkimmäiselle radalle kehään, että ihan hävettää. Siinä alussa oikein tunsin oman jännityksen ja vaikka yritin olla itsevarma, niin ei siitä mitään tullut kun jännitti vaan liikaa. Tuli vaan sellanen olo, etten oo tarpeeksi itsevarma ohjaaja tollasissa tilanteissa tuolle koiralle. :(

      Onneksi kasvattaja on lupautunut tuleemaan treenaamaan meidän kanssa ensi viikolla, niin päästään koittamaan keppejä ihan kunnolla ja tekemään jotain hauskaa ja unohtamaan tämä ikävä kokemus.

      Poista