keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Treenikärpänen puraisi

Eilen treenien jälkeen käytiin Pongon kanssa mukavasti lenkkeilemässä oikein pitkä lenkki, oli kyllä aivan ihana ilma! Heti kun tulee vähän lämpimämpi sekä kevät, niin on taas ihana ulkoilla koiran kanssa. Ainakin siihen asti kun törmää ensimmäisiin lasinsiruihin...



Keräilin siis läheisen ala-asteen edustalta tuollaisen kourallisen isompaa ja pienempää lasinsirua, kun joku järjen jättiläinen oli pullon hajottanut tuohon tielle sekä vähän pientareenkin puolelle. Pongo suoritti sen ajan paikallaan makaamista ja odotti nätisti, kun keräilin sirut talteen ja kävin kuljettamassa noin 20 metrin päähän roska-astialle. Siinä sitten tuli idea osallistumisesta facebookissa olevaan koiraihmisten roskahaasteeseen, joka on nyt huhtikuun ajan "suoritettavissa". Ideana siis on ottaa koiran kanssa lenkille mukaan pussi, mihin kerää roskia ja postata siitä kuva ryhmän sivuille näyttämään, että kuka oikeasti roskaa, ei vain koirat (eli omistajat, jotka ei kerää kakkoja) ja niiden kakat. Käykää ihmeessä kaikki osallistumassa haasteeseen! Itsekin täytyy käydä pussin kanssa lenkillä nyt vaikka useampaan kertaan huhtikuussa.

Lenkillä sitten kun olin saanut sirpaleet niin Pongo halusi ihan hirveästi vähän irrotella rannalla, joten päästin sen vapaaksi ja annoin sen hepuloida. Ja kyllä voikin olla yhdellä ihan superhauskaa, vaan kun on hietikko, missä revitellä!




     


Oli kyllä ihana, kun toinen tykkäsi niin revitellä ja kaivaa kuoppia. Loppuilta meillä menikin sitten hölläillessä, kun vaan hengailtiin eikä erityisemmin tehty enää mitään, kunhan syötiin, nukuttiin ja minä luin pääsykokeisiin nörtteilin tietokoneella.

Tänään rally-tokoilua Karon seurassa hallilla, joka meitä taas tänään videoi! Halusin ottaa Pongon kanssa samantyylisiä juttuja mitä eilen otettiin kasvattajan seurassa ja yrittää vähän parantaa suoritusta eilisestä. Lähinnä tuo nameilla houkuttelemattomuus musta sujui paremmin ja onnistuin tekemään joitain pätkiä palkkaamatta ihan joka väliin. Sitäkin meidän täytyy välillä harjoitella, ettei koira ole sitten kisakentällä ihmeissään! Treenattiin taas kahdessa erässä, eli välissä koira käväisi autossa.

Treeniherkuiksi olin keittänyt paloitellut porsaan munuaisia ja ne kelpasi taas Pongolle oikein hyvin. Hieman tuo "kuori" tuntui olevan tosi jämäkkää ja jäykkää, mutta kyllä hyvin vain herkut upposi puikkonokan uumeniin. Vähän se tuntui jättävän treeniliivin taskun ehkä rasvaiseksi, mutta muuten eivät kyllä yhtään murustuneet tai muuta, oikein hyviä treeninameja ja varmasti uudelleen jossani vaiheessa noita käytän.


Ensin otin ihan sivulletuloja ja siitä likituloja. Ne meni paremmin kun eilen ja en palkannut ihan joka välissä, mikä ei lannistanut silti intoa. Sivulletuloissa toisinaan käännökset aina levähti ja se saattoi mun selän takana tehdä jotain omia juttujaan (esim jättikaarre), kuitenkin tuli sivulle aina hienosti. Otin sitten myös sivulletuloa selän takaa eri nimellä "seuraa" ja sitä täytyy treenata enemmän, että Pongo osaisi erottaa sivulletulon vasemmalta sivu ja sivulletulon oikealta selän takaa seuraa. Videolle tuli myös tuo yksi liikkestä maahanmeno, joka meni hyvin mutta miksi minä hidastan siinä askelta... Onneksi video on aina niin rehellinen ja osaa kiinnittää tollaisiin hölmöihin juttuihin huomiota.

Tauon jälkeen sitten halusin ottaa tuota seuraamistreeniä, kun sitä meidän pitäisi oikeasti harjoitella. Laitoin meille pari kylttiä, minkä mukaan tein, koska muuten olisin vain säätänyt jotain omaa. Käännökset tuntuivat välillä valuvan, mutta videolta katsottuna ne olikin ihan hyviä. Ainoastaan tuo "wanhan ajan pk-käännös" musta tuntui valuvan vähän liikaa jo, mutta tärkeintä olisi vaan saada koira tekemään se liike. Seuraamisjutut oli ihan ok, mutta käännöksiä pitäisi musta vielä hioa - ei kuitenkaan motivaation tai innon kustannuksella. Mielummin otan vielä tonne rallyn aloluokkaan leviävät käännökset kun epäinnokkaan koiran. Nyt pitäisi varmaan työstää liikkeiden lisäksi myös seuraamista pidempiä sekä lyhempiä pätkiä niin, että into säilyy.




Otin tuohon perään heti paikkamakuun, kun sitä ei olla hetkeen tehty ollenkaan missään (paitsi jotain yksittäisiä maahankäskemisiä kun teen jotain muuta sillä aikaa) ja ajaksi halusin puolitoista minuuttia. Pongo paikkisteli siis yksin. Käskin Pongon maahan ja kävin palkkaamassa noin 30-45 sekunnin kohdalla ja muuten sitten vaan seisoskelin. Ei mitään merkkiäkään, että se meinaisi nousta! Ajan täytyttyä kävelin sitten rauhallisesti luokse, annoin herkun, käskin sivulle ja vapautin. Hieno Pongo, hyvin onnistui paikkamakuukin. 

Tänään Pongolla oli kyllä todella hieno into sekä motivaatio tehdä asioita, sen kanssa oli kyllä ihan ilo työskennellä! Vielä kun saa maan haistelut sekä muihin asioihin huomion kiinnittämisen pois (pään heilumisen joka suuntaan) niin homma alkaa näyttää jo ihan rally-tokolta ja kehtaa niihin kisoihinkin osallistua.


(c) Karo

Nyt tosiaan vielä sitten lenkin yhteydessä otettiin tässä iltasella vielä sitten hieman tokoilua noin kymmenisen minuuttia leikit mukaan lukien tuossa meidän läheisellä hiekkakentällä. Halusin vähän toistoja näille liikkeille, eli sivulletuloa sekä vasemmalta "sivu" että oikealta "seuraa" käsiavun kera, eli pienesti näytän samalla käsiliikkeen, että se varmasti osaa tulla oikeinpäin. Sitten ihan perus seuraamista joka sujui hyvin, vieläpä ottaen huomioon, että ollaan ulkona. Oma katsekin pysyi jopa muuallakin kuin koirassa! Seuraamisen yhteyteen otin taas kerran liikkeestä maahanmenon ja nappisuoritus. Missähän vaiheessa Pongo on sen oppinut kun en tietääkseni sitä ole sille edes mitenkään erityisesti opettanut? 

Tuon maahanmenon jälkeen sitten kun otin seuraamista ja siinä sitten pysähdys, niin Pongo meni hirveän monesti maahan. Vaikka ei olla edes sitä maahanmenoa menty kuin tosi tosi muutamia kertoja. Siinä sitten jätin ne maahanmenot huomiotta ja palkkasin superisti, kun pysyi istumassa, koska se kuitenkin vaan yritti ja on nyt selkeästi sekoittanut tuon ainakin tämän treenin ajaksi. Noh, täytyy nyt vain pysyä tarkkana, että se sivu on tosiaankin peruasento, eikä mikään maahanmeno! 

Lopuksi sitten vielä halusin ottaa pari luoksetuloa, koska sitä ei olla oikeastaan koskaan harjoiteltu liikkeenä erityisesti. Pyysin sivulle ja siihen se jäi istuen nököttämään, kun kävelin ehkä kymmenen metrin päähän. Siitä pyysin sanalla "tänne" ja kun se oli tosi lähellä niin käsiapu ja "sivu". Siihen sitten palkkasin koiran. Kaksi kertaa tehtiin ja molemmat oli ihan hyviä. Lopuksi sitten leikittiin vielä kepillä ja Pongo kyllä tykkäsi, yleensä muutenkin ohikulkiessa vaan leikitään tossa kentällä, mutta selkeästi se kyllä tykkäsi tehdä vähän töitäkin ja sitten lopuksi vasta leikkiä. Kiva treeni, jäi taas kiva mieli kun Pongo tykkäsi niin tehdä!



Eiköhän tälle päivälle ole tarpeeksi nyt näitä rally-toko sekä tokojuttuja tehty ja yhdessä pähkäilty! Pitää osata kyllä ottaa iisisti näiden kanssa, heti kun treenaa paljon/usein ja koira kehittyy, niin puree kunnolla treenikärpänen ja pitää osata kyllä hillitä tuota treenaamistakin ajoissa. On vaan niin mielettömän kivaa onnistua treeneissä ja huomata miten Pongo kehittyy, ei malttaisi vapaapäiväillä ollenkaan! Onneksi viikonloppuisin on ollut omistajalle muitakin aktiviteettejä ja halli täynnä kursseja, niin on tullut "pakkovapaata". ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti