sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Haukkuvaaran mätsäreissä




Sunnuntaina oli Haukkuvaarassa mätsärit, missä toimin itse alussa pihassa parkkeerausopastajana, kunnes varttia ennen kehien alkua sitten käytin Pongon kunnolla lenkillä ja sitten mentiin sisälle katsomaan menoa. Homma sujui hieman nopeammin ehkä kuin viime mätsäreissä Terralla, toisaalta koiria oli vähän enemmän. Odottelualue oli aika haastava, kapeahko käytävä ja jos olisi ollut esimerkiksi alusta-arka koira niin olisi voinut tulla vaikeuksia! Siinä oli tosiaan sen hallin pohjan peittona läpinäkyvä muovi levitettynä (vahinkojen varalta, fiksua!) mutta Pongo ei tuumannut siitä onneksi mitään. 

Odotteluajan se oli todella hienosti, kökötti mun vieressä ja itse kiinnitin huomiota siihen, että pyrin olemaan rauhallinen koko ajan sekä johdonmukainen & itsevarma, vinkeistä ja rt-kisojen postauksen kommenteista oppineena(!) nyt keskityin olemaan kalastelematta koiran huomiota nakeilla, koska tilannekkin oli helpompi mitä Taitavien Tassujen hallissa. Mitään kovin monimutkaista siinä en olisi voinut tehdä, mutta palkkailin esimerkiksi mun katsomisesta, sitten vaadin jotain helppoja perustemppuja ja lopuksi sitten onnistui ihan se sivulletulokin (toistaiseksi vielä kuitenkin nyrkin avulla, mutta ohjaus nyrkillä oli tosi niukkaa) ja palkka vain fiksusta suorituksesta. (Olisikohan mun pitänyt toimia ihan näin vaan sielläkin, eikä heti käskyttää ja vaatia heti sitä treenisuoritusta? Ehkäpä.) Suurin osa ajasta kuitenkin vaan oltiin siinä, Pongo kesti joitakin aikoja (minuutteja) ilman käskyä, mutta se vaatii hieman huomiointia, ettei se ala räksyttää. Hienosti se kuitenkin jaksoi odotella, vaikka se oli alusta ihan kokoajan hallissa, mitä normaalisti se ei ole. 

Parikehässä oltiin viimeisenä parina ja meitä vastaan tuli nahkanarttu. Pongo seisoi tosi hienosti taas ja huomioi hyvin vain mut (eli nakit) ja seisotin sen taas vapaasti, kuten nykyään aina. Pystyn katsomaan, että se seisoo edukseen, koska sitten jos menen koskemaan jalkoja niin se vaan häiriintyy. Sitten pari rinkiä ravia ja sittenhän se Pongo huomasi sen tytön perässä ja pää oli 180 astetta taaksepäin juostessa. :D Sain sen kuitenkin seisotukseen lähes heti hallintaan, nokka kohti seinää ja jouduin ottamaan sitä eteenpäin niin, että koira seisoi lähes kirjaimellisesti vasten seinää. Tuomari oli myös tosi vaativa, katsoi hampaat ja kopeloi koko koiran päästä ihan hännänpäähän asti ja mitä teki Pongo? Nökötti paikallaan nätisti. Ei voinut kun olla ylpeä. Hieman takapäähän koskiessa se oli taas häntä luimussa, mutta paikallaan. Sitten juoksutettiin kierros ja jouduin taas seisottamaan vasten seinää (enää ei ihan 10cm päästä seinästä, onneksi takanaoleva jätti väliä niin etten joutunut menemään eteenpäin) ja yllätyksenä punainen nauha!!! Yllätyin oikeasti, koska takana oleva narttu oli hieno, varmaan oikea näyttelykoira ja Pongo kääntyili juostessa aina sitä päin ja jouduin korjailemaan sen seisomista enemmän mitä sen näytteilleasettaja. 

Punaisten kehässä sitten oli muutamia koiria ja Pongo seisoi koko kehän hienosti, paremmin kun parikehässä mielestäni. Vähän vaan pelotti, ettei se lyö takana olevaa Sohvi-koiraa hännällä päähän, kun häntä vispasi aina välillä. Hyvin pysyi huomio vain minussa, juostessa se sitten kirmasi hienosti eteenpäin täysillä (ei pää taaksepäin). Olen todella tyytyväinen sen keskittymiseen, vaikka takana oli odottelua koko mätsäreiden ajan ja sitten vielä tyttökoira (ja vielä kiva sellainen) takana, ja silti eniten kehässä kiinnosti minä ja nakit. Ei sijoituttu, tuomari valitsi kolme parasta ja  me ei niihin lukeuduttu, mutta nyt oli kyllä todella hieno harjoitus meille ja jäi erittäin hyvä mieli, vieläpä hallimätsäreistä! Ei voi olla koirasta enempää tyytyväinen.

vanha kuva täytteeksi, (c) Caro

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti