sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Elämä jatkuu jo tänään

Lauantaina eilisestä taas rippusen viisaampana sitten kävin yksin treenaamassa Pongon kanssa, uusien ideoiden mukaan. Mun piti olla tosiaan töissä 11-14, joten suunnitellut mätsärit jäi meiltä harmiksi välistä. Acting-kennel kuitenkin edusti hienosti, kasvattaja ja Muru olivat Best in Show! 


Halusin mennä meille ihan uuteen paikkaan, joten valitsin paikaksi läheisen koulun eli Tikan koulun. Siellä oli sopivasti pientä häiriötä, eli siis lapsia menossa autoon ja tekemässä lähtöä. Siinä sitten otin koiran autosta ja painuttiin siihen kentälle heti, mikä on puoliksi aidattu verkkomaisella aidalla, mistä näkyy tielle. Otin ehkä 10 minuutin treenin (välissä hieman leikkiä) ja ideana siis oli nyt siis tehdä suhteellisen helppoa treeniä, mutta vaatia keskittymistä minuun sekä tietenkin liikkeet kunnollisina, eikä mitään sinnepäin. Palkatkin yritin pitää järkevinä, enkä syöttää sitä ihan kaikesta turhasta, toki kuitenkin välillä yllättäen. Liikkeinä ihan helppoja eli sivulletuloja sekä seuraamista suoraan lyhyttä pätkää, muutamia helppoja käännöksiä. Ideana oli vaan lähinnä nostattaa taas se itsevarmuus, erityisesti ohjaajalle ja koiralle saada tekemisen meininkiä.

Pääosin olin tekemiseen ihan tyytyväinen, sain hyvin sivusilmällä katsottua, että koira tuijottaa mua ja keskittyy mun kanssa tekemiseen. Palkkailu oli ruualla vähän kökköä ilman hanskoja, kun mun kädet syötiin siinä ohessa ja maa oli sellaista neulas-hiekka-roska-sotku-silppua. Ei ollut kiva siihen antaa herkkuja. Vaikka ohi meni autoja sekä mopoja niin silti pysyi hyvin huomio minussa. Ainoastaan kun ohi menevällä tiellä meni koira, niin silloin ei kyllä millään suostunut kiinnittämään huomiota minuun... Tekemisen taso ei ollut muutenkaan yleisesti niin hyvää mitä Haukkuvaarassa treenatessa, mutta kuitenkin sellaista ihan perushyvää, "ihan ookoo" meininkiä. Se riitti. Yritin kiinnittää huomiota taas siihen, että en tuijota itse koiraa ja että palkkaan vaan järkevästi. Lisäksi yritin hallita mun omia "tunteita" myös sisäisesti ja heti kun koira alkoi tekemään mun kanssa juttuja niin muottaa oma fiilis negatiivisesta positiiviseksi. Se muuten on hankalaa, mutta kun siihen osaa kiinnittää huomiota niin oman fiiliksen muuttaminen on helpompaa kun sen edes tiedostaa. Eiliseen verrattuna oli (erityisesti ohjaajalle) hyvän mielen treeni, joka sai taas treeni-innon ja motivaation nostamaan päätään. Ehkä mä heitän vielä hetkeksi pitsit ja nypläämiset nurkkaan ja yritän vielä. Teki itelle kyllä heti voittaa se henkinen mörkö, että "ei me enää ikinä osata mitään" vaan mennä reippaasti harjoittelemaan.


Nyt tosiaan treeni-ideana on treenata paljon erilaisissa paikoissa, vaatien alusta asti keskittymistä treenaamiseen, eikä paikkojen ihmettelyyn. Tänään juuri toteutin tätä, eli otin koiran autosta ja vein suoraan kentälle ja aloitettiin hommiin. Se on ollut ihan toimivaa ainakin joskus agilitytreeneissä, kun koiraa ei tuntunut ihan nappaavan satasella työnteko. Toisaalta sitten mikäli siltä tuntuu, niin päinvastoin, eli ensin tullaan uuteen paikkaan, missä oleskellaan ja kun koira on rauhallinen niin aloitetaan treenaaminen. Tässä periaatteessa olisi ollut vaihtoehdotkin eiliselle, en vielä osaa sanoa kumpi (vai joku välimuoto?) sopii Pongolle paremmin. Jossain vaiheessa sitten tarvitaan enemmän myös häiriötreeniä, mutta lähinnä ongelmana on varmasti enemmän ne uudet paikat sekä sitten ihan pelkät koirat. Pahinta on se yksittäinen koirakko jossakin, helpointa on koirapaljous. Ihmisillä, autoilla tms ei ole niin väliä, äänet sitten erikseen, mutta toisaalta tämän koiran kanssa jos se ääni on liikaa se on liikaa ja se ei enää minusta johdu. Harvemmin kuitenkaan kisoissa varmaan on ilotulitteita/laukauksia, mutta jotkut jättipamaukset/paukahdukset voi olla tosi vaikeita.

Lisäksi sitten mun pitäisi oppia treenatessa hillitsemään mun omia tunnetiloja hieman paremmin, eli siis oikeasti kun koira tekee niin saada itselleni semmonen hyvä mieli päälle välittömästi. Rally-toko on kyllä edesauttanut siinä tosi paljon, koska siinä saa kehua niin paljon, niin se kehuminen sitten helpottaa sen omankin fiiliksen nostattamista. 

Tärkeintä nyt on vaan saada meille molemmille alle noita kisakokemuskertoja, ihan vaan treenaamismielessä pitäisi päästä kokemaan enemmän noita kisoja. Oon itse vaan niin kamala jännittäjä ja Pongo sitten tietenkin lukee mua ihan hirveästi ja sitten se saa itsensäkin sellaseen "iikqs" tilaan.. Ilmankos ei tottele. ;) Joskus kasvattaja sanoikin fiksusti, että "koiralle kloonautuu sellaiset aivot mitkä omistajalla on" ja vaikka varmasti kaikissa tilanteissa se ei päde, niin meidän kohdalla 95% kerroista niin on. 


Vaikka eilinen harmittaa, oon jo käsitellyt sen ja nokka on jo kohti uusia tuulia. Nyt mä ainakin tiedän mihin asioihin kiinnittää jatkossa huomiota ja mitä asioita pitäisi totisesti prepata, eli mätsäreiden ja vastaavien yhteyteen sitten aina jotain treenausta, vaikka se olisi hankalaa. Ollaan aika paljon treenattu omassa rauhassa tutussa hallissa, joten ehkä olisi vihdoin aika munkin kermaperseen siirtää meidän treenauksia enemmän ulos... Vaikka se ei niin mukavaa olekkaan, koska lämmin halli, kahvinkeitin ja ihanteelliset treeniolosuhteet.

Nyt on jo ajatukset kohti huomista eli mätsäreitä Haukkuvaarassa! Siellä kyllä on pakko hyödyntää superhäiriö ja vaatia jotain tekemistä, koska noin tutussa paikassa pitäisi onnistua jonkinlainen treenaus myös siinä häiriössä. Jos ei onnistu, niin kohta me ei muualla treenatakkaan kun koirien keskellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti