sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Eilen makkarakyttä, tänään mätsäritähti

Eilen pidettiin vapari kaikista treenaamisista ja ihmeempää ohjelmaa ei ollut lenkkien lisäksi. Illalla Pongo pääsi mukaan makkaranpaistoreissulle, kun käytiin Peurungassa paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja kaverin kanssa. Tekikin Pongolle ihan hyvää, se kun ei liiemmin savun hajusta välitä, mutta tuolla se vaikutti ihan tykkäävän olla heti kun kaivettiin makkarat esille. Pongo toimi hienosti makkarakyttänä ja tykkäsi kun sekin sai vähän maistella makkaraa, vaahtokarkkeja sille ei tarjottu kun niitä se ei olisi kuitenkaan syönyt.



Tänään sitten mentiin Pongon kanssa Suomen Coton de Tulear yhdistyksen järjestämiin mätsäreihin Kodin Terralle. Paikalla oli todella paljon koiria ja Pongon luokassa eli isoissa koirissa koiria oli niinkin paljon kuin 53! Ihan älytön määrä taas. Aluksi kävin ilmoittautumassa ilman koiraa, sitten käppäiltiin aluetta ympäri Pongon kanssa ja kun kehät starttasi, niin vein Pongon autoon odottelemaan siksi aikaa, kun meidän suoritukseen olisi noin 10 koiraa. Me oltiin koirakko numero 36, joten ei ollut alussa mikään kiire, vaan rauhassa odottelin meidän vuoroa ja höpötin muiden nahkaihmisten kanssa.

Ekana sitten mentiin parittain kehään. Meidän kehäpariksi tuli joku spanieli, ilmeisesti aika nuori englanninspringerspanieli. Pongo seisoi älyttömän hyvin koko kehän ajan ja oli hyvä kun sen sai esittää vapaasti, eikä tarvinnut esittää niinkuin esitän näyttelyissä kun korvilla ei ollut väliä. Seisoin siinä edessä ja käskin sen vaan olemaan paikalla ja annoin tasaisin väliajoin nakkeja. Juoksemiset meni hyvin ja sain juoksutettua sen sopivan lujaa vauhtia, mentiin myös edes-takas juoksu joka sujui mainiosti. Saatiin punainen (eli parempi) nauha, koska Pongo kuulemma oli innokkaamman oloinen. Kehän jälkeen pissatin Pongoa taas alueella ja vein sen autoon odottelemaan, koska oli vielä paljon koirakoita meidän jälkeen ja sitten aikaa punaisten kehään.

Luppoajan taas höpöttelin tuttujen kanssa ja kun sinisten kehä starttasi, hain koiran ja siinä vähän virittelin sitä tunnelmaan. Nopeasti olikin jo sitten meidän vuoro ja aluksi punaisten kehässä meidän perään tuli joku ilmeisesti vähemmänkoulutettu kultainennoutaja, joka aina juoksemisten jälkeen meinasi tulla meidän perään... Sanoinkin sille, että älä tuu perään kiinni, koska en halunnut mitään kohtausta. Muuten seisotus meni hyvin, Pongo esiintyi hienosti ja oli kokoajan iloisella ilmeellä, vaikka kehä oli tosi pitkä. Meitä juoksutettiin tosi paljon rinkiä ympäri ja seisotettiin pitkiä aikoja. Porukkaa käteltiin pikkuhiljaa ulos ja pian huomasin, että top nelosta alettiin siinä ohjata paikoilleen. Ensin meni neloseksi joku koira, sitten kolmanneksi nahkanarttu(!) ja sitten juoksutettiin minut ja Pongo sekä snautseri. Pongo sitten sijoittui toiseksi ja snautseri ensimmäiseksi, mutta olen mielettömän iloinen, koska meidän piti mennä vain treenaamaan! Meidän tulos oli siis PUN2! Pongo oli mielettömän hieno koko mätsäreiden ajan, eikä edes väliajoilla räksyttänyt kun oli mun kanssa.


Palkinnoksi saatiin siis ruusuke, pokaali, Hauhau Championin kana-riisi ruokasäkki ja sitten kangaskassi, jossa oli Jahtivahdin ruokapötkö sekä Hauhau Championin kanaherkkuja. Oli kyllä tosi hienot palkinnot!!

Jäi kyllä mielettömän kiva fiilis päivästä, ei vain sijoituksen takia, vaan Pongon käytöksen. En turhaan pitänyt sitä räksyttämässä vieressä tylsyyttään, vaan annoin sen olla autossa rentoutumassa väliajat. Siellä se nukkui! Normaalisti kun se vaan haukkua paukuttaa, nyt ei varmaan jaksanut. Kehissäkin se oli hieno, eikä rähähtänyt kun alussa yhdelle koiralle ja sain sen heti siitä toruttua. Olen tosi ylpeä ja tyytyväinen kyllä Pongon koko päivän käytöksestä ja suorituksesta.

6 kommenttia:

  1. Jäbä on kyllä harvinaisen polleena voitostaan! Tosi kivat palkinnot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on kyllä niin ylimielisen näköinen, onneksi kehässä oli vähän ilosempi ilme. :D Ja joo, yllätti kyllä noin suuret palkinnot! Oli kyllä kiva kun kerrankin kun lähti ja vielä sijoittui niin noin kivat palkinnot :)

      Poista
  2. Oi, onneksi olkoon, tää on mennyt multa jotenkin ihan ohi!

    VastaaPoista