maanantai 24. maaliskuuta 2014

Matkaan lähden, mulla kauas menolippu on

Mun piti tänään mennä treenaamaan jo aamusta, mutta nukutti liikaa, joten päätin siirtää treenejä sitten vähän myöhempään. Kävin puoli neljän pintaan aksaamassa idealla hanaatäysiäjeejee ja aika hyvin onnistui, vaikka en oikein voinut rakentaa sinne mitään. Siinä oli nimittäin treenaaja hyppytekniikkapätkänsä kanssa odottelemassa koiransa tuomista ja muuten radalla oli vaan muutamia yksittäisiä esteitä. 

Otin sitten alkaan "hanatus"keppejä sekä putkesta kepeille. Muutamat ihan okei kepit sitten tuli, meni joka kerta kuitenkin oikeasta välistä, mutta loppuakohden sitten herpaantui. Yritin nyt olla tarpeeksi lähellä, mutta vielä pitää hioa mun paikka oikein, että kepit onnistuu kunnolla. Siitä sitten tein A:ta ja juoksin ihan kunnon vauhdilla ohi ja kontaktit onnistui taas joka kerta. A:lta sitten otin lelun käteen ja siinä oli kaksi estettä vinottain ja hypytin ne niin lujaa kun kintuista pääsi. Muutaman kerran tuo, että tuli sitä vauhdikkuutta. Loppuun vielä kaksi kertaa pussi, kun se kerran radalla oli.

Selkeästi parempi meno ja meininki verrattuna edelliseen, kontaktit onnistui hienosti ja niistä sitten vauhdilla eteenpäin myös. Kepit kaipaa nyt ehkä hiomista vielä (sekä vauhtia!) sekä pussilla vauhti oli kanssa aika hidas. Sitä puomia meidän pitäisi nyt kyllä päästä harjoittelemaan...

Nyt viikkoon ei ole kuitenkaan tiedossa aksatreenejä, koska viikon päästä maanantaina on agilityepikset ja haluan vähän patoa koiralle intoa niihin. Pitää katsoa, minkälaista luokkaa ja rataa siellä on tiedossa, että mihin sitten uskalletaan mennä. Lähdettiin myös hieman extemporesti Ouluun kun poikaystävä lähti hakemaan meitä sinne. Pongo on siellä kerran aikaisemmin käynyt, mutta vain piipahtamassa ja nyt olisi tarkoitus viettää siellä ihan kokonainen viikko ja tulla varmaan maanantaina bussilla kotiin. Ideana olisi sitten tokoilla sekä rally-tokoilla siellä ollessa, täytyy etsiä kävelymatkan päästä joku hyvä hiekkakenttä tai vastaava, missä sitten voisi treenata. Tuleepa ainakin treenattua nyt erikoisissa paikoissa!


Mukava kyllä lähteä Ouluun koiran kanssa, kun normaalisti on niin tylsää päivät (6-14) odotella toista töistä kotiin. Nyt voin kuluttaa ajan tasapuolisesti Pongon kanssa lenkkeilyn sekä pääsykokeisiin lukemisen kanssa! Yritän päivitellä blogiakin, sikälimikäli saan itseäni niskasta kiinni ja ulos treenaamaan. Harmiksi en huomannut täksi viikoksi tai viikonlopuksi mitään koiratapahtumiakaan Oulun suunnille, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

2 kommenttia:

  1. Tein pitää tulla joskus helsinkii treenaamaan ja miittaamaan meidän kanssa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus vaan ollaan Pongon kanssa niillä suunnilla :-D

      Poista