sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Actingmiitti!

Sunnuntaina oli Actingmiitti ja oli mukava nähdä taas actinglaisia ja Pongon sukulaisia! Aamu aloitettiin yhteislenkillä ja Pongo osasi käyttäytyä mukavan hienosti, hieman se oli joidenkin tyttöjen pepuissa kiinni, mutta muuten oli hirveän nätisti, eikä hirveästi rempoillut tai tempoillut hihnassa. Saatiin tehtyä koirakon ohituskin porukassa ilman rähinää (kenenkään, edes Pongon). Oli tosi kiva kyllä porukkalenkkeillä, kun harvemmin minä ja Pongo lenkkeillään noin isossa koiraporukassa!

Sen jälkeen meillä oli agilityä ja me oltiin heti toisena koirakkona. Tarkoituksena oli tehdä koko rataa, mutta noh, jäätiin taas jumittamaan vain pätkittäin. Alussa ongelmia tuotti heti puomi, kun Pongo ei tajunnut kontaktia ja meillä ei ollut namialustoja mukana. Annoin sen itse tajuta sen ja palkkasin sitten rauhallisesti. Sitten jatkettiinkin agilityrataa ja olin aika hukassa ohjaamisen suhteen. Varmaan jännitin kun oli niin paljon katsomoa sekä olin taas melkein ekana aksaamassa, joten en ollut kerennyt katsoa muiden suorituksia. Rata ei ollut oikeastaan vaikea, en vain ollut itsekseni osannut harjoitella sitä niin kuin se olisi ollut järkevintä mennä, siksi sekoilin radalla. Pongo teki kyllä taas hienosti kun ohjaaja oli ihan hukassa, en tiedä vaikuttiko alusta jotenkin sen menoon, mutta suurin ongelman lähde löytyi jälleen kerran ohjaajasta. Täytyy kyllä kehua, että hienosti se osasi ekalla A:n kontaktin itsenäisesti!!! Joku asia uponnut kaaliin :)

Vein Pongon sitten taas autoon ja sitten siinä sisarukset aksailivat ja meillä oli välissä oikein herkullista ruokaa! Sen jälkeen paikkamakuuta, jossa Pongo oli viimeisessä eli helpoimmassa ryhmässä. Hain sen autosta ja se oli odottanut jo aika kauan, joten se oli ihan ylivireessä tekemään paikkamakuuta ja en saanut koottua sitä. Se vain räksytti ja tempoi hihnassa ja muut odotti meitä, piti mennä sitten puoliksi vain hanskassa olevalla koiralla. En saanut sitä motivoitua taaskaan tekemään mun kanssa juttuja, yleisö ja muut koirat kiinnosti paljon enemmän. Paikkamakuussa se sitten toki nousi (kävin välillä palkkailemassakin) kahdesti, toinen oli mun moka kun heitin nakin huonosti ja siitä laitoinkin sen makuulle ihan nätisti. Ekalla nousemisella se oli kyllä ihan sen omaa höntyilyä, selkeästi aivan liian vaikea paikka Pongolle. Sen jälkeen yritin vähän tokoilla ja saada sitä koottua, mutta en vain osannut saada musta kiinnostavampaa kun kaikesta muusta. Sitten koko pakka hajosi ja vein sen autoon. 

Meillä oli sitten rally-tokorata, jossa oltiin esimerkkikoirakkoina.. Ekana meni Kake ja Karo ja silläaikaa oltiin taka-alalla, Pongo teki jopa ihan jotain hienoja juttuja siellä takana!. Mutta kappas kummaa kun mentiin siihen eteen niin eipä sitten osattu taas yhtään mitään. Tai en vaan osaa varmaan ohjata ja käskyttää, jännitin varmaan  siinä edessä. Se kaikki vähäinenkin itsevarmuus mitä oltiin saavutettu rally-tokokurssilla niin karisi kun en vaan enää osannut tehdä mitään enkä osannut motivoida Pongoa tekemään mun kanssa yhtään mitään. Epävarmuus aina vaan nousi kun mua neuvottiin kun tuntui, että teen vaan kaiken väärin vaikka olisin niin halunnut kovasti yrittää ja osata. Tyydyin sitten seuruuttamaan sitä mielummin nakilla kun karjumaan sivua koiralle, jota en itse saa tekemään asioita. Lisäksi meidän epäonneksi hallissa pamahti niin kovaa, että Pongo sai paskahalvauksen. Itse keskityin meidän hommaan niin kauheasti, etten kerennyt ennakoida sitä ja jäin itse turhaksi ihmettelemään. Se vielä pahenti tilannetta. Mutta Pongolla meni pasmat ihan kokonaan, nakkia suostui syömään kädestä, muttei enää oikeastaan kesken tehtävän, oli vaan häntä koipien välissä. Vein sen sitten autoon.

Halusin tuoda sen vielä uudelleen halliin, ettei viimeisimmäksi kokemukseksi jää tuota säikähdystä. Se tuli ihan hyvällä fiiliksellä, lähinnä tehtiin taka-alalla jotain höpönlöpöä sinnepäin, jännitti kyllä taas tulla siihen eteen tekemään vielä tuollaisen jälkeen. Sain sitten loppuun jotain ihan ok juttuja, joten vein koiran sitten autoon, kun ei sitä oikein enää napannut tehdä kun puoliteholla. Parempi sekin kun ei mitään kuitenkin tuon säikähdyksen jälkeen. Mulle myös ehdotettiin että joku muu tekisi Pongon kanssa jotain, mutta en suostunut siihen. Jälkeenpäin ajattelin, että ehkä ihan hyvä vaan. Viime aksakerralla kun mun urpoilujen jälkeen vaihdettiin ohjaajaksi kasvattaja (minun pyynnöstä), joten musta olisi tyhmää alkaa tehdä aina niin, että kun minä en osaa niin vaihdetaan joku pätevämpi ohjaaja ja mun kanssa olisi aina epäselvää ja ikävää, jonka jälkeen tulisi osaava ja kivempi ohjaaja. En tiedä onko tossa ajatuksessa perää, mutta en mä niinkään halua, että mun kanssa on aina kamalaa ja ikävää ja muiden kanssa kivaa, koska mun kanssa sen ensisijaisesti pitäisi työskennellä ja treenata.

Mun täytyy vaan itse oppia ohjaamaan.... Ongelmat tänään oli ihan musta johtuvia, jännitin kamalasti siinä edessä "esiintymistä" ja sitten kun yksi asia epäonnistui niin se vain kasvatti tuota jännitystä ja lopulta sitten ihan koko homma romahti kun se paine kasvoi turhan isoksi ja en vaan päässyt yli siitä jännittämisestä.  Tolla vikalla kerralla kun menin itsekseen tokoilemaan niin kädet vaan tärisi, enkä sille mitään mahtanut kun en vaan saanut itseäni enää koottua kaikkien niiden epäonnistumisten jälkeen. Ei meidän päivä ja melkein tekisi vähän taukoilla treeneistä, mutta niinkun hevosen selästä putoaa, takaisin on noustava heti tai siihen jää pelko. Mua nyt lähinnä tässä pelottaa, että onnistun tappamaan tuon koiran motivaation agilityyn/tokoon/rally-tokoon/harrastamiseen tällä omalla jännityksellä ja sekoilulla, siksi tekisi mieli lähinnä lyödä hanskat tiskiin ja aloittaa pitsinnypläys. Onneksi tiistaina on taas tutut ja turvalliset rally-tokotreenit, jossa voidaan ehkä sitten taas osata jotain. Eikai se epäonnistuminen voi jatkua ikuisesti?

Kiitokset tosi paljon kuitenkin Actingporukalle, ei ollut tänään vaan meidän päivä treenata, mutta oli kyllä kivaa nähdä kaikkia ja jutella! :) Neuvot pistetään korvan taakse ja jos sitten ensi miitissä menisi paremmin!

8 kommenttia:

  1. Pongo kuulostaa jollainlailla samalta kuin Jali ja samaten sä kuulostat samallaiselta jännittäjältä ja paineistuvalta mitä ite olin/olen pahimmillaan :D Epävarman koiran (sillä sitä Jali ainakin sisimmissään on vaikka saattaa välillä näyttää ihan muulta) kans ois hirveen tärkeetä antaa selkeät käskyt joita johdonmukaisesti pitää kans vaatia koiraa noudattamaan ja yrittää olla rauhallinen ite, mikä on kyllä äärimmäisen vaikeaa jos on ite epävarma ja jännittää. Varsinkin noiden säikähdysten jälkeen kun pitäis yrittää olla ite rauhallinen ja nollata se tilanne. Jalille riittää kun käppäillään ja hullutellaan hetki ympäri hallia tai sitten käyn pyörähtään ulkona (säikähti viime treeneissä hallissa päälle rämähtävää ilmastointilaitetta...).

    Kyllä siitä omasta jännityksestä onneksi pikku hiljaa pääsee yli :) Luotat vaan siihen koiraan ja ittees, että kyllä te osaatte ja yrität vaan unohtaa kaikki muut. Siinä vaiheessa kun itteä alkaa turhauttaa ja oma epävarmuus kasvaa niin puhallat hetkeks pelin poikki ja yrität sitte uudestaan kun saat ittes kasaan, koska se koira todellakin aistii sen sun epävarmuuden. Mä muistan kun olin tottelevaisuusseminaarissa koiran kans "arvioitavana" (kaksi kouluttajaa ja muut ryhmäläiset tuijottamassa) ja siellä mulle suoraa sanottiin, että teen kaikki ihan väärin ja koira ei kunnioita mua tippaakaan (mikä oli siis ihan totta). Hyvä kun en itkuun purskahtanut kun tuntui etten osaa mitään ja alkoi turhauttaa vielä enemmän kun yritti kuunnella ja noudattaa neuvoja ja koira näytti mulle keskaria. Onneks kuitenkin sisuunnuin ja uusintakierroksella olin jo paljon varmempi itsestäni ja siitä että saan sen koiran toimimaan. Sieltä suosta pitää vaan nousta ylös, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin :D Muiden neuvoista voi ja pitääkin ottaa opiks, mutta muista ennen kaikkea kuitenkin luottaa myös ittees ja siihen, että sä osaat (noudattaa myös niitä neuvoja) :)

    Koiraa käsittelemään ja treenaamaan ei valitettavasti taida oppia muuten kuin treenaamalla. Harva on seppä syntyessään, mä oon ainaki ite kehittyny koiran kouluttajana ihan valovuosia tän reilun vuoden sisällä. Mut en mäkään kaikissa tilanteissa edelleenkään osaa toimia tuon koiran kans oikein, enkä varmaan koskaan osaakaan. Ei yksi epäonnistuminen maailmaa kaada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, puhut kyllä ihan totta. Pongokaan ei tosiaan vaikuta päällepäin herkältä ja pehmeältä, mitä se oikeasti on, koska treeneissä se useimmiten on vain hyvällä mielialalla, kunnon vire päällä ja oikein itsevarmana. Mutta se säikähtää todella pienestä, esimerkiksi kun se hajoava rengas hajosi kesken sen hypyn, oli renkaan kanssa useita kuukausia ongelmia. Se hyppäsi pöydälle, jossa kolautti jalkansa, ei uskaltanut enää hypätä sinne takaisin ja tämänkin kanssa jouduin työstämään muutaman viikon. Se säikähtää todella helposti ja itse en ohjaajana osaa olla vain tarpeeksi tukena. Kyse on muistakin asioista, jo nuorempana se on ollut ääniarka sekä hermoheikko, luonnetestissähän se on testattukkin. Arjen tilanteissa pyrin itse välttämään kaikki mistä se voi säikähtää ja normaalihermoisen koiran kanssa niissä ei varmaan olisikaan ongelmia, mutta itsekin tiedän olevani vähän ylihysteerinenkin jopa, mutta jos Pongo säikähtää niin en vain halua ylimääräisiä työstettäviä ongelmia.

      Tutussa treeniporukassa on helppo puhaltaa peli poikki, olen minä kentällä oikeasti pillittänytkin (viimeksi torstaina) kun olen oikeasti tosi herkkä persoona itsekin ja kaikki ottaa tosi paljon tunteisiin ihan normaalissakin elämässä, itken superhelposti. Mä ja Pongo ollaan yhdessä hermoheikkona sekä tunteellisena aikamoinen kombo, toisaalta ymmärrän paremmin Pongon sielunelämää kun olen itse ihan samanlainen. Pongolla vähän riippuu tilanteesta, mutta se on lähtökohtaisesti huono palautumaan. Tuolla se palautui ihan hyvin, mutta joissain tilanteissa ei. Uuden vuoden 2013 (eli yli vuosi sitten) se oli ulkona peloissaan yli viikon rakettien takia. Myös itselläni on se, että kun tunteet (ei onnistu, itkettää sen takia kun olen niin surkea) ottaa vallan niin en vaan kykene palautumaan itse siitä tunteesta pois. Tai se vie aikaa, jos teeneissä tulee sellainen olo niin sitten ne treenit on menetetty. Se on helppoa sanoa, "uskot vaan niin kyllä sää osaat" mutta itse kun tiedän, että muissakin tilanteissa mun on vaikea vaihtaa tunteesta toiseen, jos joku ottaa vallan, niin näissä koulutustilaisuuksissa se vielä vaikeampaa onkin. Varsinkin jos on negatiivista palautetta, niin se on vaikea käsitellä ja päästä yli.

      Mä tiedän, että mun pitäisi olla tukena, olla rohkea ja itservarma, mutta en vain aina siihen pysty. Kaikki elämän muutkin stressitekijät kyllä saattaa sitten heijastua myös treeneissä epävarmuutena, jos meneekin mönkään. Mutta harrastus tämä vain on ja kokoajan tässä oppii lisää, varmasti myös omasta mielenhallinnastaan. Kun sen tietää, niin osaa helpommin lopettaakin jos tulee sellainen olo, ettei enää mikään onnistu.

      Poista
    2. Semmosta se on pehmeän koiran kans. Se, että se koira ottaa traumoja tuommosistä säikähdyksistä ei tosiaan johdu susta vaan se vaan kuuluu siihen koiran luonteeseen. Toki sillä miten sä ite niihin reagoit ja toimit jälkeenpäin vaikuttaa, mutta sille koiran perusluonteelle sä et voi mitään. Mä voisin kuvailla Jalia ihan samalla tavalla ja epäilen, ettei senkään hermot oo ihan priimaa. Se on pehmeä, mutta ehkä toipuu näin luetun perusteella pikkasen paremmin tilanteista mitä Pongo. Vaikeaa erityisen pehmeän ja ääniherkän koiran kans toimiminen kyllä joskus on, mutta kyllä se toisaalta opettaaki tosi paljon :)

      Voi ku mä en osaa olla hiljaa ja ilmaista asioita lyhyesti ja selkeesti :D Pointti vaan näissä mun viesteissä oli antaa vertaistukea. Et sä siis oo ainoo hermoheikko omistaja jolla on (enemmän tai vähemmän) hermoheikko ja pehmeä koira :)

      Poista
    3. Pongo on vähän omanlaisensa tyyppi ja vaatii kyllä tietynlaista käsittelyä, joka on kyllä opettanut järjettömän paljon. Vaikka sillä vähän on hermojen kanssa ongelmaa, ääniarkuutta ja toisista uroksistakaan se ei pidä, niin silti se on musta maailman paras koira ja oiva harrastuskaveri opetteluun! :) Enkä mä nyt sanoisi, että kun läpsäytät kädet yhteen niin se paskoo alleen, mutta siis ääniarka tietyille äänille tietyissä tilanteissa, urosagre on sen piirre ja koulutuksella sen saisi varmasti hanskaan (mä en oikeen ole osannut kouluttaa sitä tarpeeksi pois) ja hermoilleenhan tuo ei mitään mahda. Mutta juuri passeli koira agilityyn, tokoon, rally-tokoon tms.

      Ja Pongohan on oikeasti kotikoirana todella mutkaton, pysyy vapaana lenkeillä metsässä sekä kävelyteillä, on kiltti ja haluaa miellyttää, on sisällä rauhallinen, ei vahdi paljoa ja on aika hiljainen, pääkoppa ei räjähdä jos aktivointia ei ole järjettömästi, tykkää vieraista ja tykkää ihmisten kanssa olemisesta. :) Ainoa ongelma on se, että ei pidä toisista koirista lenkillä (rähnää joskus), ja tämänkin varmasti saisi koulutettua pois jos olisi taitoa.

      Ja mäkin oon vähän huono tiivistämään näitä mun viestejä ... :D Mutta kuitenkin, musta me ollaan koirakkona kehitytty tosi paljon kanssa parin kuukauden aikana ja oon oppinut tässä kolmen vuoden aikana jo ihan hyvin lukemaan Pongoa ja sen käyttäytymistä, sekä sitten sen lisäksi ennakoimaan tilanteita ja oppinut motivoimaan sitä kiinnostumaan musta vaikeissa paikoissa. :) Joku toinen ohjaaja voisi osata tukea sitä paremmin esim. säikähdystilanteissa, mutta ikinä en sitä kyllä kenellekkään toiselle antaisi ohjattavaksi...

      Poista
  2. Ihan oikein ajattelet tuosta ohjaajanvaihdosasiasta :) Se kerta kun mä menin Pongon kanssa, sehän oli myös etukäteen suunniteltu niin. Ei tosiaankaan joka kerta kannata niin tehdä ja ennenkaikkea, sunhan se pitää oppia ja saada niitä ohjauskokemuksia, kyllä Pongo osaa ja menee kun sä vaan ohjaat. Eikä se Poko mene rikki vaikka se välillä saa niitä huonompiakin kokemuksia, ehkä sen(kin) pitää oppia sietämään myös epäonnistumisia.

    Sä olet oppinut ja kehittynyt viime aikoina niin paljon että saat olla ittestäs ylpeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vaihdossa oli myös vähän eri se, että siinä Pongo ei ollut säikähtänyt mitään, mulla vaan itsellä hajosi pakka ja en enää osannut tehdä mitään.

      Ja joo, oletan ehkä liikaa nyt kun ollaan nostettu rimaa, että mun pitäisi kyetä suorittamaan ne samalla tasolla mitä helpommat tehtävät, eli esimerkiksi ekalla oikein tai heti kokonaisena pätkänä. Hyvää palautusta maanpinnalle itselle välillä, koska ei kokoajan voi onnistua tai osata heti superhyvin :D

      Poista
  3. Mä olen itse huomannut, että omiin itkupotkuraivareihin auttaa huomattavasti se että ottaa jotain syömistä ja tankattavaa treeneihin mukaan. ;) Meilläkin on muutamaan otteeseen itkua väännetty treeneissä kun itse ei handlaa tilannetta vaikka kuinka haluaisi.

    Itsensä arvioiminen ja odotusten asettaminen itselle on kyllä iso haaste koirien kanssa touhutessa. Varsinkin kun koira peilaa jatkuvasti ohjaajan mielentiloja. Herkkä ja reaktiivinen koira opettaa siis ohjaajalle aika paljon itsestään. :) Jos tuntuu siltä, ettei homma pelitä niin tosiaan sitten vaan kaikki seis ja koira tauolle. Tauon aikana saat itse miettiä omaa liikkumistasi ja ohjaamistasi. Pikkuhiljaa sitä oppii itse ennakoimaan taukojen paikkoja, eikä tule tehtyä liian useita tai pitkiä epäonnistuneita toistoja koiralle. Nämä ovat niitä juttuja, jotka pitää oppia kantapään kautta. Tai sitten hyväksikäyttää reilusti suorasanaisia treenikamuja, jotka käskevät tauolle kun koiralta taikka ohjaajalta alkaa tulla savua korvista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin tunteellisena (sekä itkuherkkänä) ihmisenä tämä sitten on kanssa koiratreeneissä ongelma, jos oikeasti se itkuilu ottaa vallan niin ei vaan mahda mitään. Hyvä ruoka, parempi mieli, niinhän se menee! :D

      Kokoajanhan tämä on opettelua, sekä koiralajien, mutta myös sen oman koiran tuntemisen opettelua. Itse olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman nöyränä ja kuunnella fiksumpiani ja oppia heiltä, koska itse olen vielä aloitteleva ja minulla on eka koira vasta, en voi todellakaan osata niin paljoa mitä jotkut kokeneemmat. Siksi musta on hyvä, että olen treenannut todella paljon erilaisien kokeneempien seurassa, kursseilla sekä vapaa-ajalla! Ja tauot on tärkeitä, tosi tärkeitä kaikissa lajeissa. Plussa myös siinä, että kun ei treenaa yksin, niin koira saa väkisin taukoja kun on muiden treenivuoro välillä. ;)

      Poista