torstai 20. helmikuuta 2014

Hyvästi (lähes) ylitsepääsemätön keinupelko

Ajattelin nyt tehdä vähän tällaisen vertailevan postauksen, kun kaikki lukijatkaan eivät ole ehkä alusta asti (entisestä blogista) olleet mukana. Meillähän oli ihan kauhea ongelma keinun kanssa ja tässä postauksessa haluan vähän ehkä avata sitä, mitä on tapahtunut ja miten nykyään menee. Ja ennenkaikkea miksi me ollaan oltu edes siinä pisteessä?

Työtä on tehty paljon ja nyt ei ole enää onnenkyyneleet kaukana. Vaikeudet on jo lähes selätetty ja haaveet kisaurasta muuttumassa todeksi. Tässä olisi meidän tarina keinupelosta, kun koira oikeasti kammoaa keinua.



Blogistani 26.6.2013


"Sitten alettiin vääntämään keinua ja eihän siitä tullut vaihteeksi yhtään mitään. Ekan kerran meni joo keinulle ja sen jälkeen palautui kivasti leikkimään. Toisella kerralla jökkäsi jo kauas, ei suostunut tulemaan keinun lähellekkään, pari kertaa sai sen syömään namin sieltä keinun päältä. Muuten sitten jökitti kaukana. Kävi välissä häkissä (ei palkattu mitenkään, vietiin vaan pois) ja sitten takasin ja sama homma. Irvisteli ja oli kyllä vaihteeksi "traumatisoitunut".


Alkaa pikkuhiljaa nää tavoitteet agilityn suhteen kyllä mun päässä vaihtumaan. Ei tästä vaan tuu yhtään mitään ton keinun kanssa, samat traumat alkaa puskemaan mitä aikaisemmin ja maanantainahan se meni ihan hienosti sen kasvattajan kanssa treenatessa. Nyt sitten taas tuli joku elämää suurempi ongelma keinun suhteen ja nyt se varsinkin pääsi niskan päälle, kun luovutin ja ei tarvinnut mennä keinua ollenkaan. En tiedä oliko parempi antaa sen olla menemättä ollenkaan vai kiskoa väkisin se sitten sinne keinulle. Ei noissa treeneissä nyt kuitenkaan ole meidän menemiseen aikaa 45 minuuttia, että namilla houkuttelemalla sen sinne saisi....

Me ei kyllä ikinä päästä kisaamaan jos toi koira ei pääse yli noista traumoistansa. Sitten kun se rupeaa siinä keinulla pelleilemään ja irvistelemään ja on niin ahdistunutta taas, niin tottakai mulla nousee itelläni tunteet pintaan ja oon ihan itekkin siinä ahdistunut, niin kaippa se koirakin sitten on. Ehkä taas pitää laittaa tää keinu pannaan kolmeksi kuukaudeksi ja katsoa uudestaan.. hohhoijjaa..."


Ei mikään kovin kiva 19-vuotis synttäripäivä itselleni. Muistan kyllä tuon treenikerran ja tässä se on hyvin kaunistellussa muodossa. Koira jökitti jo kauas, jos hihnalla yritti vetää sitä keinulle päin, niin hyökitti, raivosi ja ei millään olisi halunnut tulla. Kurssia pitävä ohjaaja ei oikein itse osannut minua auttaa, ymmärrän kyllä, että hyökkivään koiraan ei kiinnosta tulla auttamaan. Jouduin jättämään homman siihen, että Pongo sai tahtonsa läpi, keinulle ei menty ja lähdettiin kotiin. En tiedä pelkäsikö se, dominoiko se minua vai luuliko, että se oikeasti kuolee sinne keinulle. Siitähän kuuluu kova ääni (Pongo on ääniarka) sekä se menee kovaa alaspäin, mutta silti reaktio oli tuohon niin todella negatiivinen ja voimakas. En olisi halunnut luovuttaa, sanoin, etten halua luovuttaa ja lähteä pois, mutta oli pakko. 



Blogistani 1.7.2013

"Eli aloitettiin ihan keinulla ja oikeastaan Pongo oli samoilla fiiliksillä, mihin viimeksi jäätiin. Se ei tosiaankaan halunnut mennä keinulle ja osoitti sen hyvinkin selkeästi. No, onneksi sitten meitä oli siinä kaksi laittamassa se sinne ja se keinu vaan mentiin. Sen jälkeen tosi hyvä palkkaus, leikittiin oikein kunnolla pallolla ja palautui leikkimään heti. 

Seuraavalla kerralla keinu sujui paremmin, eli ihan ei joutunut sitä kantamaan keinulle, vaan meni sinne jo omin jaloin. Taas keinun jälkeen leikki hyvin ja kolmannella kerralla paransi vielä entisestään.


Lyytin omistaja (aikuinen) sanoi, että Pongon ilmeestä näki, että ei sitä oikeasti pelota se keinu, vaan se kokee nyt sen vaan epämiellyttävänä. Varmasti mun oma asennoituminen on vaikuttanut siihen, mutta nyt vaan ahkerasti treenataan kasvattajan silmän alla, niin eiköhän se siitä parane! Pongo tosiaan tossa osoitti sitä dominanssiansa, eli yritti pomottaa siinä minua (ja kasvattajaa) että ei huvita mennä (ökisemällä). No, mutta ei lähdetty tappelemaan, vaan pistettiin se menemään niin kyllä se vaan siitä helpottuu."

Eli tosiaan, jouduttiin oikeasti kantamaan Pongo keinulle. Se oli sen mielestä niin inhottava, se hyökki ja irvisteli. Yksin sitä ei olisi saanut mitenkäänpäin sinne keinulle, mutta kun se kannettiin  kahden naisen voimin ja vaan mentiin, niin kyllä se sen meni. Vastentahtoisesti. Me ei lähdetty tappelemaan, vaikka Pongo taisteli ihan kympillä vastaan. Me vaan kannettiin se keinulle ja se mentiin. Tämän treenikerran jälkeen ei Pongo ole kertaakaan keinulle mentäessä yrittänyt enää hyökätä esim käteen tai irvistellyt, sille vaan näytettiin, että tämä mennään ja tullaan menemään, enää se ei saa tahtoansa lävitse. 

Tämä on tärkeä treenikerta ja oikea virtsanpylväs kohti parempaa keinua, ehkä meidän tarvitsi käydä tämä vaan lävitse, että voidaan jatkaa. Tehtiin homma selväksi, ei väkivallalla tai huutamalla, vaan asenteella. Kun ikävä työ (eli keinu) on tehty, leikittiin ja mentiin kivaa radanpätkää.



Tämän kurssin jälkeen sitten meille tulikin taukoa, kun ryhmätreenit loppui ja en saanut paikkaa seuraavalle, kun ei ollut tehtynä työpäiviä. Saatiin noiden treenien jälkeen vielä mentyä keinua muutamia kertoja ennen taukoa, apukäsi pitämässä aina pannasta kiinni, mutta kuitenkin hitaasti ja varmasti. Taukoa tuli elokuusta joulukuuhun asti ja tammikuussa ostin vapaatreenikortin Haukkuvaaraan. Monen kuukauden tauko aksahommista sekä erityisesti keinusta taisi tehdä Pongolle hyvää. Keinu otettiin välittömästi uudelleen treenaukseen ja sitä ollaan menty vain ohjatusti, ei koskaan yksin enkä varmaan Pongon kanssa tule sitä menemänkään yksin itsenäisissä treeneissä ehkä koskaan. Ero tammikuun 6. päivän treeneistä eilisen 19 päivän treeneihin on aivan huikea, enkä sitä oikeastaan niin tajunnutkaan, että se on noin suuri, ennenkuin päätin tehdä tällaisen kehittymisvideon.





Kyllä on tapahtunut hirmuisen pitkä ja vaivalloinen matka kesäkuun lopusta eiliseen. Keinu on vaikea este ja olen sen huomannut, sitä myös itse jännittänyt ja tartuttanut sen koiraan. Videon toisessa klipissä olen "paskat housussa", kun ekaa kertaa mennään keinua osana rataa ja ilman pannasta pitäjää, niin että koira menee itse keinulle. Jos ne Pongon keinuraivoilut olisivat videolla, en tiedä kuinka moni olisi silloin uskonut, että puolen vuoden päästä se kykenee menemään sen keinulle. Pongo on pehmeä koira, se säikähtää kerrasta ja muistaa hyvin pitkään. Se on ollut suurimpana ongelmana. Joku "kovempi" koira ei olisi välttämättä ollut äänestä ja vauhdista moksiskaan, mutta meille se yksi epäonninen kerta riitti tekemään keinusta jättimäisen ongelman.

Reseptinä onnistumiseen on toiminut aika, vain muutamat toistot, jämäkkyys sekä asiantunteva apu. En ikimaailmassa olisi selvinnyt tästä yksin. En olisi edes tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä tuossa tilanteessa. Enkä tiedä kuinka monella auttajalla olisi ollut kanttia lähteä mun kanssa sitä rimpuilevaa ja raivoavaa 30 kiloista koiraa keinulle oikeasti kantamaan. Mutta tässä en voi kun kiittää meidän kasvattajaa. Itselläni olisi jo haaveet kaatuneet agilityn suhteen (ja nehän tuntuivat kesällä jo olevan tuhoontuomitut), mutta tässä sitä ollaan. Jo kisakalenteria lähes pläräämässä ja sopivia kisoja etsimässä.


Tässä meidän pieni tarina keinupelon selättämisestä, ehkä se ei tunnu niin kovin dramaattiselta kun ei ollut näkemässä lähtöpistettä: peloissaan oleva, rimpuileva ja hyökkivä koira, joka piti kantaa keinulle kun se ei omin jaloin suostunut sinne kävelemään. Nyt kun vertaa tähän suoritukseen kun se itse kävelee keinulle ja suostuu sen menemään, on edistys huikea.

Olen vain niin ylpeä tuosta pienestä koirasta, miten se onkin nykyään niin hirveän hieno. :) Maailman paras koira.  

4 kommenttia:

  1. Hienoa edistystä ja sinnikkyys palkittiin :) Voit hyvillä mielin taputtaa sekä koiraa että itseä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Tässä tarvittiin kyllä nimenomaan aikaa. :D taputan ja vielä kasvattajaakin kun meitä auttoi.

      Poista
  2. Vielä tsempitykseksi tämänmoinen video. :)

    http://www.oneminddogs.com/article/agility-chi-fear-of-seesaw-video/

    Vaikeudet on tehty voitettavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Aika vaikean näköinen toi eka keinu, mut ihan supereita noi loput :) Meillähän pongo oli pakko taluttaa keinulle, tossa radallahan mentiin oikeastaan ekaa kertaa ilman taluttamista... Vaikka henkinen tuki olikin toisella puolella :)

      Poista